Ja reissu jatkuu käynnillä kalasatamassa ja parissa ohjustukikohdassa.
Aamu valkeni aurinkoisena, kuten oli luvattu. Ja se oli hyvä se, sillä minulla oli tarkoitus mennä mun Saarenmaan ehdottomaan suosikkipaikkaan: Sörve säärille. Eli Sörven niemelle, jossa on myös Sörven majakka. Varsin näppärää, että majakka on sijoitettu samannimiselle niemelle, jolloin se on helppo löytää.
Reitti majakalle ja niemelle menee Nasvan kylän läpi. Kylässä on myös varsin pittoreski kalasatama, jossa vierailin jo viime vuonna. Nyt ohi ajaessani havaitsin, että laiturissahan on ihka oikea kalastusvene purkamassa silakkalastia. Silakka on muuten Saarenmaan kansalliskala. Siis oikeesti. Viroksi silakka on “räim” ja silakkarullat “räimirullid”. Että jos siellä päin liikutte, niin tilatkaapa räimirullid. Itse en tosin ole niitä vielä kokeillut.Eniveis, silakkaa siis ämpäröitiin pois veneestä ja sitähän piti mennä katsomaan ja kuvaamaan. En ole kyllä ihan varma minkä EUn hygieenisyysdirektiivin silakoiden ämpäröinti veneestä kuljetushihnalle lokkien kirkuessa ympärillä täyttää, mutta varmasti jonkun tai jopa useita, koska eihän muuten niin tehtäisi… No, silakat saatiin veneestä ja lokitkin menettivät kiinnostuksensa siinä vaiheessa kun kupu alkoi pullottaa.
Jatkoin keskeytynyttä matkaani majakalle ja valitsin ns. scenic routen, joka kulkee hetken aikaa meren rannassa. Siitä avautuu suora näkymä avomerelle, mitä (Etelä)Suomessa ei oikein pääse näkemään, kun aina on joku saari edessä häiritsemässä.
Säären niemellä on toisessa maailmansodassa taisteltu ihan tosissaan ja siitä muistona on useampiakin eri osapuolten taistelumuistomerkkejä sijoitettuna pitkin niemeä.
Ajoin siis Säären majakalle kuvailemaan. Niemi on ollut sotien aikana myös tärkeä tukikohta ja siitä muistona siellä on vielä jokun bunkkerin raato ja jäänteitä rakennuksista. Ne kyllä häviävät nopeaan tahtiin, sillä jo pelkästään minun siellä käymieni kahden vuoden aikana meressä olevat rakennelmat ovat hävinneet melkein kokonaan.
Mutta majakka on komea. Valitettavasti sinne ei pääse sisään. Vanhassa majakkavartijoiden rakennuksessa on sen sijaan majakkamuseo, jossa suosittelen vierailemaan.
Poispäin ajaessa vasemmalle kädelle jää ensimmäisen maailmansodan aikaisten rannikkotykkien perustuksia. Siellä on aikanaan ollut 12-tuumaisia tykkejä, ne on olleet aika jylhiä pelejä.
Itse en noissa enää jaksanut käydä, kun ne on jo nähty. Sen sijaan pienen pohdinnan jälkeen päätin vierailla vielä uudemman kerran Saarenmaan sotilasmuseossa, vaikka kävin siellä jo viime vuonna. Museo sijaitsee majakan välittömässä läheisyydessä vajaan kilometrin päässä. Paikka ei oikeastaan mielestäni ole mikään “oikea” museo, vaan sinne on enemmänkin kerätty erinäköistä tavaraa lähimaastosta. Toisaalta se kuvastaa hyvin, mitä eri aikakaudet ja valloittajat ovat jälkeensä jättäneet.
Siinä sitten lähtöä tehdessä törmäsin suomea puhuvaan herrasmieheen. Selvisikin, että hän on Markku Jokinen, joka on julkaissut mm. valokuvakirjan “Pohjoinen Itämeri”. Markku on asunut Saarenmaalla jo viitisen vuotta ja kuvannut saarta ristiin rastiin. Markun kuvia näkee ja voi ostaa läheisestä majakan kahviosta. Jossa muutenkin kannattaa muutenkin käydä syömässä “räimleib”, ihan sikanaan hyvää.Markku totesi, että hevonen on ihan kiltti. Hevonen?
Jäin sitten Markun kanssa turisemaan ja mikäs oli turistessa… fiksu kaveri, kuvaa Nikonilla ja sillai. Kuulemma Canonilla ei oikein saisi saarilla kuvatakaan ilman direktoraatin lupaa… No, mutta joka tapauksessa tuli sitten juttua siitä, että olen kiertelemässä paikkoja ja kuvailemassa vanhoja neuvosto-Eestin juttuja. Markku kysyi, että olenko käynyt läheisessä ohjustukikohdassa. No en ollut, itse asiassa ennen museoon menoa olin jo päättänyt etten ajateltuun paikkaan mene, kun se ei kartan perusteella näyttänyt kovin mielenkiintoiselta. Tosin mieleni muuttui siinä kohtaa, kun Markku kertoi että alueella on useita rakennuksia ja SS-20 -ohjuksen suojasiilo… SS-20:hän oli keskimatkan ohjus, joka pystyi kantamaan 1 megatonnin ydinräjähdettä… No, jos itämaan tietäjiltä kysyy, niin mitään ohjuksia ei koskaan ole ollut ja vaikka olisikin, niin ne eivät olisi olleet heidän.
Päätinkin muuttaa ohjelmaani ja vierailla tukikohdassa. Siinä lähtöä tehdessäni Markku vielä sanoi, että räjähdysvaaramerkeistä ei kannata välittää, Viron armeija räjäyttelee alueella saarelta löytyneitä räjähteitä aika-ajoin. Juu, ei välitetä, mitäs me noista. Lisäksi Markku totesi, että hevonen on ihan kiltti. Hevonen?
Ex-tukikohta on aika lähellä museota, ehkä noin kilometrin päässä. Heti sinne saavuttuani ja autosta pois noustuani paikalle tuli… hevonen. Että näin, kovin kiltiltähän tuo vaikutti, mutta siinä vaiheessa kun se alkoi hamuamaan kameroita auton avoinna olleesta takaluukusta, uhrasin eväsomenani, joka kuitenkin lienee myös hevosen ruuansulatusjärjestelmälle ystävällisempää tavaraa kuin kamera.
Hevosen lisäksi paikalle sitten saapui myös lammaslauma ja kilejä. Odotin seuraavaksi kirahveja tai ainakin virtahepoa tai paria, mutta tuohon ne eläimet sitten jäivätkin. Eläimet ovat viereiseltä maatilalta, joka on ostanut/sosialisoinut osan varuskunnan rakennuksista eläinten käyttöön. Tosin tuskin nuo lampaat mitään maarekisteriä tutkivat, koska jäljistä päätellen niitä oli ollut joka talossa.Toisaalta jos ajatellaan, että neuvostoliittolaiset tekivät kirkoista karjasuojia, niin tuntuu jotenkin jumalalliselta kostolta tehdä ex-neuvostoliiton varuskunta-alueesta navetta… vuoroin vieraissa ja sillai.
Niin mukavia kuin tuollaiset elukat ovatkin, en nyt varsinaisesti niiden takia ollut paikalle vaivautunut. Joten taskulamppu mukaan ja ensimmäisen mökin ovesta sisään.
Aika lailla huonossa hapessa nuo olivat, mutta kyllähän sieltä jotain nähtävää löytyi.
[envira-gallery id="7559"]
Mutta tännehän oli tultu ihmettelemään SS-20 -ohjuksen kotikoloa. Sellainen löytyikin pienen matkan päästä maalla peitetystä suojabunkkerista. Mikään ydinsodan tai edes normaalin pommin kestävästä bunkkerista ei ollut kyse, vaan maalla peitetystä betonisesta “putkesta”. Mutta aikanaan tuo SS-20:n doktriinihan perustui liikuteltavaan alustaan, jolloin ei voitu koskaan olla varmoja missä ohjus milloinkin lymyilee.
25-vuotta sitten, jos olisin päässyt tänne asti, minut olisi todennäköisesti ammuttu…
Siellä metsässä sitten pyöriessäni törmäsin virolaiseen pariskuntaan, jotka olivat myös katsastamassa paikkoja. Hetken pyörittiin kimpassa ja katseltiin syvemmällä metsässä olevia paikkoja, mutta ruosteista lapiota kummempaa ei löytynyt. Sain kuitenkin heiltä vinkkinä, että toinen SS-20 -patteri löytyisi Muhun saarelta. Kävinkin seuraavana päivänä siellä katsomassa, että miltä paikka näyttää. Käytännössä siellä ei ollut kuin vastaava putki ja tyhjäksi ryöstelty kasarmirakennus. Ainoa ero oli, että Muhun bunkkeri oli teräsrakenteinen. Muhun SS-20 oli tarinan mukaan suunnattu joko Ruotsiin tai Norjaan…
Ennen kuin tuonne Muhuun pääsin, päätin käydä vilkaisemassa vielä yhden majakan Sörven niemen länsirannalta. Ajoinkin sinne ja otin kuvan majakasta. Kuvan ottamisen jälkeen jatkoin autolla matkaa ja saavuin jonkun virolaisen kesämökille. Olin kuulemma yksityisalueella. No, kerrankos näitä… kaveri oli ostanut läntin maata ja rakentanut modernin kesämökin tosi makealle kalliotörmälle, josta on täysin esteetön näköala suoraan merelle. Kauppaan on ilmeisesti kuulunut myös viereinen tähystystorni ja mikäs siinä, ainahan tuollainen torni on hyvä olla olemassa.