---

Ja länteenhän sitä oli lähdettävä. Vaikka en nyt enää niin nuori olekaan. Lännessä oli tällä kertaa Helsinki Photography Biennial ja sen lukuisat näyttelyt. No, osittain persiilleenhän se meni, kun en ollut perehtynyt koko tarjontaan enkä etenkään siihen, missä näitä kuvia nyt sitten kaikkialla oikein oli. Toisaalta en nyt oikein tiedä, mikä järki näitä samaan teemaan kuuluvia kuvia on hajottaa ympäri kaupunkia, mutta varmaan siinä viisaammat ja taiteellisemmat ovat miettineet tämänkin parhain päin.

Joka tapauksessa aamulla otin auton alleni ja hurahutin keskustaan. Tietysti olisi voinut mennä julkisillakin koko matkan, mutta laiska mikä laiska. Oman auton käytön järkevyys ei tällä kertaa ollut kyllä mitenkään perusteltavissa, koska planina oli kävellä Baanaa pitkin Ruoholahteen ja siellä sitten Kaapelille. Ja paluu sitten metrolla takaisin Rautatieasemalle, jossa auto lymyili. Hieman olisi ollut helpompaa, halvempaa ja ekologisempaa hoitaa koko homma julkisilla. Mutta tämmöstä tämä on.

Auto jäi sitten Elielin parkkiin ja itse nousin maan pinnalle ja suuntasin Baanalle. Vaikka ilma oli hyvä ja kellokin oli jo siinä kympin pintaan, niin porukkaa ei siellä ollut mitenkään riesaksi asti. Melko lailla yksikseen siellä sai kävella, mitä nyt muutama pyöräilijä ja lenkkeilijä välillä sujahti ohi. Baanan laskuri näytti sille päivälle 145 kulkijaa, joten aika hiljaista oli ollut. Joka tapauksessa tuo Baana on loistava keksintö ja toivottavasti vastaavia pyöräilijöille ja kävelijöille tarkoitettuja väyliä tulee Helsinkiin lisää. Jos taksikuskeilta kysyy, niin ei tule. Tuossa kerran Tallinnanlaivalta tullessa taksari harmitteli sitä, kun Baanasta ei tehty takseille varattua väylää Rautatieaseman ja Ruoholahden välille. Hyvä ettei tehty. Periaatteessa raitiovaunulinjan siihen olisi voinut vetää, mutta hyvä näinkin.

Baanalta selvittyäni jatkoin Ruoholahden kanavanrantaa pitkin kohden Kaapelia. Eipä ole noillakaan nurkilla tullut koskaan käytyä. Lähinnä mun Ruoholahden reissut on suuntautuneet aikanaan Verkkokauppa.com:iin, kun se vielä siellä oli. No, kanavahan on varsin hieno. Joku kanavavillitys kuitenkin Helsingissä taitaa olla, kun niitä on useammassakin paikassa. Myös meillä idässä. Toinen asia, johon tuli kiinnitettyä huomiota oli kanavan varren rakennukset: siellä on jostain syystä harrastettu samaa ajatonta kaakeli-elementti-arkkitehtuuria kuin Mellunmäen vuokrataloissakin. Jännä juttu, jotenkin olin ajatellut, että tuolla olisi hieman ”kalliimpaa” rakennuskantaa. Sen sijaan HTC:n rakennukset ovat sitten sitäkin näyttävämpiä. Niihinhän on otettu mallia nostureista tai satamaterminaalirakennuksista. Ja se sopiikin tuohon miljööseen varsin hyvin.

 

Lopulta sitten pääsin Kaapelitehtaallekin ja löysin tieni varsinaiseen näyttelyyn. Se oli kyllä melko pienimuotoinen, olin odottanut ehkä hieman laajempaa esillepanoa, mutta tässä varmasti vaikuttaa se, että näyttelyt on hajautettu niin moneen paikkaan. Harmi sinänsä. Näyttelyssä eritoten pidin videoinstallaatiosta, jossa nelihenkinen ”perhe” oli majoittunut Ikean mallihuonoistoon ilmeisesti jossain ihan oikeassa Ikeassa. Siellä he sitten viettivät normaalia perheen arkea samalla kun muut Ikean kävijät pyörivät ympärillä. Jos nyt jotain siitä käsitin, niin teoksen kritiikki kohdistui kaiken kaupallistumiseen: kaikissa tavaroissa oli Ikean hinta- ja infolaput kiinni ja kun lapset pyysivät isältä iltasatua, niin isä luki sen. Kunhan ensin lapset maksoivat siitä isälle. Harmi, että omat lapset ovat jo iltasatuiän tuolla puolen, niin meni tuokin rahanansaitsemiskeino hukkaan. Tyhmänä olen lukenut sadut aikanaan ilmaiseksi… Toinen mikä kiinnitti positiivisella tavalla huomiota, oli suomalaisen valokuvaajan Ilkka Halson teos ”naturALE”, jossa kritisoidaan ihmisen tarvetta muokata ympäröivää luontoa. Teoksissa luonto on pakattu myytäviksi yksiköiksi joita on sitten varastossa odottamassa ostajia. Kuin Ikeassa ikään…

Muuten en oikein saanut kiinni noista kuvista, vaikka osa käsittelikin kovin tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi lapsityövoiman käyttöä Katmandun kivilouhoksilla. Asia on hyvin surullinen ja väärin, mutta jotenkin itsellä tulee mieleen, että näin sitä elettiin Suomessakin vielä 100 vuotta sitten. Ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä Nepalkin on rakennettu täyteen elementtitaloja ja homekouluja, joihin lapset voivat muuttaa. Jos se nyt sitten tekee meistä ja heistä sen onnellisempia. Tämä kehitys. Ja sitten toinen laita oli ”yliselitettyjä” kuvia, joissa omasta mielestä ihan tavallisesta kuvasta koitetaan saada taidetta keksimällä sille ylevä selitys tai konteksti. Tai sitten insinööri ei vain ymmärrä.

No, näyttely oli aika nopeasti käyty läpi ja kävelyäkin oli ollut jo siinä mitassa, että päätin lähteä takaisin sinne mistä valo tulee. Otin metron ja menin sillä pari pysäkinväliä Rautatieasemalle noutamaan auton parkista. Kuten sanottu, ei järjen häivää. Samalla vaivalla ja rahalla olisin päässyt kotiin asti. Ehkä sitten ensi kerralla…

Kulttuuria koki Sony NEX-6 + SEL1855 + SEL24F18Z

---

Previous Post

Urban Exploder...

Next Post

Älä jauha!

---