---

Viime syksynä / loppukesästä olin Hevon Kuusessa Miehikkälässä kuvaamassa orivarsojen kesälaitumen päättymistä. Nyt edelliskerrasta viisastuneena tuumin, että hevosia on löydyttävä kuusesta lähempääkin. Ja kas, kuin tilauksesta Kumpulassa – tuolla maaseudun syvässä rauhassa – järjestettiinkin Työhevosharrastajien kevättyökurssi. Tokihan tuossa nimihirviössä oli minulle liian monta työperäistä sanaa, mutta ajattelin että taiteilija pääsee aina vähemmällä vetoamalla työperäisen liikunnan aiheuttamaan pysyvään häiriöön luomishetkessä. Tai jotain sinne päin, mutta en nyt kuitenkaan ajatellut lähteä sinne luomaan lantaa.

Eniveis, ystäväni Mikan kutsusta päädyin lähtemään kuvaamaan hevosia. Johan edellisestä kerrasta olikin jo aikaa yli puoli vuotta ja hevosia kuvaamaan kannattaa matkustaa hieman pidempikin matka. En oikein tiedä mikä noissa elikoissa minua viehättää, koska – jos totta puhutaan – hieman pelkään tai ainakin varon niitä. En osaa yhtään ”lukea” hevosta, joten en tiedä onko se tulossa silitettäväksi vai repimään minulta käden irti. Varmuuden vuoksi lähden jälkimmäisestä olettamasta.

Kurssi järjestettiin Kumpulassa Lasten ja Nuorten puutarhayhdistyksen mailla ja puutarhalla. Yhdistyshän on keskittynyt pitämään lapset ja nuorison kaidalla tiellä ja kovassa työssä. Mikä sinänsä on hyvä juttu. Toiminta on alkanut jo yli sata vuotta sitten ja jossain mielessä ympyrä on sulkeutumassa ainakin näiden maansiirtokoneiden osalta. Varmaan alunperin toiminnassa oli hevosilla suuri rooli ja nyt ne ovat sitten palanneet. Toki joka päivä eivät hepat tuolla vieraile, mutta hyvä jos nyt kuitenkin edes silloin tällöin.

Paikalle oli kerääntynyt taas suurehko joukko kouluttajia ja asiasta kiinnostuneita hevosharrastajia ja -omistajia. Minä erotuin taas joukosta kuin kipeä peukalo per… perjantaina maantien varressa odottamassa kyytiä. Sillä mun lähikokemus hevosista rajoittuu edelleen HK:n meetwurstiin. Kevyt-versioon vieläpä. Sen sijaan läsnäolevien hevostuntemus mitattiin helposti kymmenissä vuosissa, varsinkin opettajien osalta.

”siellä ei kyllä mikään ripakinttu ravuri ranskasta pärjää”

Itse koulutus keskittyi perusasioihin: hevosen valjastamiseen ja erilaisten vehkeiden virittämiseen hevosen vedettäväksi. Sekä sitten niihin varsinaisiin peltotöihin: äestykseen, maan kääntöön auralla, lannan levittämiseen ja perunoiden istuttamiseen. Täytyy sanoa, että kunnioitus entisajan maanviljelijää kohtaan nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin. En varsinaisesti koskaan ole kuvitellutkaan, että se maanviljelijän työ sata vuotta sitten oli mitenkään helppoa, mutta itsellä meinasi kunto loppua jo ihan katseluosastossa. Ja tuossa myös näki, kuinka rankkoja nuo peltotyöt ovat olleet myös itse hevoselle: siellä ei kyllä mikään ripakinttu ravuri ranskasta pärjää. Vaan pitää olla kunnon Suomalainen Työ Hevonen ™, jota ei pakkanen pane eikä räntäsade raiskaa. Jämpti on näin.

Varsinaisen työn tekemisen lisäksi oli mielenkiintoista tutkia lähemmin hevosen valjaita ja niihin kuuluvia osia. Täällä käytettiin näköjään luokkivaljaita (ihan kuin minä niistä mitään ymmärtäisin) ja se onkin tyypillinen (itä)suomalainen valjastustapa. Itse luokki, joka on ylösalaisin käännetyn U:n muotoinen, pitää aisat erossa hevosen kyljistä ja mahdollistaa raskaidenkin kuormien vetämisen vaikeissa olosuhteissa. Niin kuin esimerkiksi tukkireen vetämisen pois metsästä talvella tiettömien taipaleiden takaa. Ja siis luokkia ei käytetä missään muualla kuin Suomessa. Niin ne esi-isät on vain sellaisenkin keksineet ennen internettiä ja 3D-tulostusta… edes Kiinasta ei tuollaista olisi saanut.

Oli kyllä kaiken kaikkiaan äärimmäisen mielenkiintoinen tapahtuma. Todella onni, että pääsin tuonne kuvaamaan. Eikä sekään kyllä haitannut, että aurinko paistoi ja linnut lauloivat.

Jaa-nii, vielä sen verran, kun olen nyt näissä hevosjutuissa pyörinyt muutaman kerran: hevosharrastajia ja -ammattilaisia yhdistää (ja muusta väestöstä erottaa) määrätynlainen no-nonsense asenne: ei mitään paskanjauhamista, vaan hommiin tartutaan ja niitä tehdään kaksin käsin.

Hevon Kuusessa seikkaili Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G + Nikkor AF-S 70-200/2.8G VR II

---

Previous Post

Kukkia katsomassa

Next Post

Batman, vain viitta puuttuu

---