---

Pääsin sitten vihdoin Hiiumaan puolellekin, vaikka eihän siinä mitään ihmeellistä ole. Virossa nämä saariyhteydet toimivat kuin kello: lautat lähtevät aikataulun mukaan ja lauttalipun voi ostaa joko ennakkoon tai vasta satamasta. Ennakkolipulla tietysti paikka on varma, mutta vielä näin sesongin ulkopuolella ei varsinaista ruuhkaa ollut muutenkaan. Tosin sen verran pitää varoituksen sanaa sanoa, että näitä aikoja liikkuessa (kesäkuun loppupuolella) on hyvä tiedostaa, että Virossa Juhannus vietetään kalenterin mukaan. Eli Juhannuspäivä on 24.6. viikonpäivästä riippumatta. Silloin myös kaupat ja ainakin osa ravintoloista on kiinni. Liikenne vilkastuu selvästi Juhannusaattopäivänä, joten siihen ei noita ylityksiä kannata järjestää, jollei ole ihan pakko.

Hiiumaalta minulla oli varattuna hotelli heti Heltermaalta, joka on samalla lauttasatama. Hotellista ei pahaa sanaa, mutta ei se nyt varsinaisesti mikään Ritz ollut. Ihan sama kuin majoittuisi Tallinkin terminaaliin Ruoholahdessa. Mutta hotellista löytyi suihku, sänky ja hyvä aamupala 22 EURolla per yö, joten eipä valittamista. Saari itsessään on n. 40 km pitkä, joten autolla liikuttaessa se on koko lailla se ja sama missä kohden saarta majoittuu.

En ollut etukäteen tietoinen, mutta Juhannusaatoksi, eli saapumispäivääni seuraavaksi päiväksi Hiiumaan pääkaupungissa Kärdlassa oli järjestetty Viron Voitonpäivän paraati. Sinne odotettiin osallistujia Viron sotilasvoimien lisäksi myös Pohjoismaista, Hollannista ja USA:sta. Lautalla olikin menossa jos jonkinnäköistä suurta viskaalia prenikat rintapielissä kilisten. Ja edellisellä lautalla meni ainakin pari Humveeta lavetilla. Joka tapauksessa paraati tarkoitti sitä, että kaikki hotellit Kärdlan ympäristössä oli buukattu täyteen ja Kärdlan keskusta suljettu liikenteeltä Juhannusaattoaamusta. Tosin minua se nyt ei suuremmin haitannut, kun en ajatellut sinne mennä.

Aamulla läksin sitten liikkeelle ja suuntana länsi. Tarkoituksena oli käydä katsomassa parit majakat ja saaren länsikärjessä oleva ”Surf Paradiis”.

Matkan varrella törmäsin Kuristen kylässä ortodoksiseen kirkkoon, tosin vain kuvaannollisesti. Mun täytyy kyllä sanoa, että joku noissa Hiiumaan ja Saarenmaan ortodoksisissa kirkoissa viehättää minua. Ne ovat kylläkin melko lailla samasta muotista, mutta tuo kiviarkkitehtuuri iskee ainakin minuun. Kirkkojen samankaltaisuutta selittänee se, että ne on rakennettu aika lailla samoihin aikoihin 1800-luvun loppupuolella, kun ortodoksisuus alkoi seudulla leviämään.

Kirkkoa on entisöity ja korjattu, kupolit oli vaihdettu uusiin, ikkunat korjattu ja seiniä paikkailtu. Toisenlaisiakin esimerkkejä saarilta löytyy, mutta se on selvä, ettei kenenkään rahat riitä kaikkien seinien pelastamiseen.

Kirkon vieressä oli samaan tyyliin rakennettu pappilarakennus. Siinä on papin kelvannut piikatyttöjä vikitellä…

Kirkon jälkeen suuntana olikin Kopun majakka, Kõpu tuletorn.  Se on paitsi Viron, niin myös Baltian ja Itämeren alueen vanhin majakka, rakennettu 1500-luvulla. Alunperin majakka oli vain alaosan tukirakennelmien korkuinen, eikä siinä palanut tulta. Myöhemmin siihen lisättiin korkeutta hieman ja sen laella alettiin polttaa tulta pimeänä aikana. Varsin rattoisa paikka olla tulenvartijana tammikuisena yönä, kun pakkasta on -20 ja tuulee… Polttopuut vintattiin käsipelillä ylös kaltevia seinäramppeja pitkin. Myöhemmin, 1800-luvulla, majakkaa päivitettiin majakkahuoneen verran ja sen huipulle tuli linssikoppi. Polttoainekin muuttui öljyksi.Alunperin majakkaan noustiin ulkopuolisia tikkaita myöten, mutta jossain vaiheessa siihen on hakattu kulkutie sisäkautta. Ettei tarvinnut tikkaissa roikkua.

Majakka selvisi toisesta maailmansodasta, mutta meinasi murentua käsiin 1980-luvulla tehdyn ”restauroinnin” seurauksena.

Kun oli majakoiden makuun päästy, niin eihän sitä voinut hommaa vain yhteen tolppaan jättää. Ajoinkin sitten Ristnan majakalle katsastamaan minkälainen tuikku sieltä löytyy. Majakka onkin varsin omaleimaisen näköinen, vaikkei enää rautainen tukiristikko olekaan näkyvillä. Majakkaan pääsee myös sisälle ja sen vierellä on varsin viehättävä pieni kahvila.

Majakan väritys on myös varsin omaleimainen.

Majakoista päästyäni suuntasin surffaajan paratiisiin, joka sijaitseekin käytännössä Ristnan majakan juurella. Olin toivonnut, että pääsisin kuvaamaan purje- tai liitovarjolautailua, mutta ajankohdasta johtuen surffiporukka näytti olevan aika lailla krapuloissaan, joten ainoaksi tehtäväksi jäi juoda pakollinen Corona ja ihailla maisemia. Rannalla on varsin näyttävän näköinen kelohonkainen ”klubitalo”.

Loppu(ilta)päivä kuluikin sitten rattoisasti ruokapaikkaa etsien. Hiiumaa ei ole varsinaisesti mikään matkailijan paratiisi palvelujen osalta. Lähes ainoat ravintolat ovat Kärdlassa ja siellä sitten kävinkin syömässä kaupungin uimarannan välittömässä läheisyydessä olevassa ruokapaikassa. Se taisi olla ainoa paikka, mikä kaupungissa oli auki.

Päivä 2 (24.6.2015)

Seuraavana aamuna, joka oli siis Juhannusaamu, tarkoitus oli suunnata katsomaan Tahkunan majakkaa. Sää olikin perinteisen juhannuksinen: satoi kuin saavista kaataen ja lämpöäkin oli peräti 15 astetta. Normaalista poiketen mulla ei ollut krapulaa. Mikä olikin varsin hyvä juttu, sillä parin kilometrin päässä olivat poliisisedät puhalluttamassa… nollilla mentiin. Olin hieman hämmästynyt, kun olin ollut melko varma, että edellispäivän paraati oli syönyt Viron poliisin ylityömäärärahat melko lailla tappiin, mutta joko siellä tehdään hommat talkoilla, ei tunneta pyhälisiä tai sitten vain rahaa on enemmän. No, ei siinä mitään ja kaasua lisää. Nopeusrajoitukset tuolla saarilla ovat taajamien ulkopuolella pääsääntöisesti 90 km/h jopa sellaisilla hiekkateillä, joissa ei ole mitään saumaa pitää ko. nopeuksia. Päätiet tosin ovat pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja suhteellisen tasaisia. Joten nopeudet hieman tuppaavat välillä karkaamaan. Josta sitten myöhemmin.

Matkalla kaamasen tiellä törmäsin sitten oheiseen kirkkoon. Kuten hetki sitten kirjoitin, kaikkia kirkkoja ei ole restauroitu, eikä varmaan aiotakaan. Mutta jos ja kun tarkkaan katsoo, on tämä koko lailla samoilla piirustuksilla tehty kuin edellinen.

Siitä sitten jatkoin matkaa Suursadaman alueelle. Satama on aikoinaan ollut Viron laivateollisuuden keskus, siis joskus 1500-luvulla. Siitä muistona sataman alueella oli jos jonkinlaista laivoihin liittyvää tavaraa, kuten vanhoja ankkureita ja merimiinan kuoria. Noita jälkimmäisiä näkyi Hiiumaalla vähän joka toisessa paikassa. Veli venäläinen on aikanaan jättänyt niitä jälkeensä melkoisen määrän.

Suursatamasta läksin ajelemaan eteenpäin jotain random-mökkipolkua, jossa tuskin pääsi Möhköllä etenemään, niin yht’äkkiä eteen tuli jotkut kolhoosin tai varuskunnan rauniot. Jälleen keskellä ns. ei mitään. Tätä tavaraa tuolla riittää loputtomiin. En jaksanut lähteä märkään heinikkoon rymyämään, vaikka punkkirokotukset onkin otettu.

Mökkitieltä selvittyäni ajoin läheiseen vierasvenesatamaan, jossa kohtasin tämän kuiville nostetun kalastajaveneen.

Vielä ennen kuin pääsin majakalle, kävin Lehtman satamassa, mutta baari oli jo kiinni.

Vihdoin sitten pääsin Tahkunan majakalle asti. Vettä satoi ja oli tosi harmaata. Maksoin kuitenkin pääsymaksun ja kiipesin urheasti ylös majakkaan. Ei täällä joka viikko kuitenkaan tule käytyä.

Tässä vaiheessa päivä alkoikin olemaan jo koko lailla pulkassa, mutta päätin käydä vielä Hiiumaan sotamuseossa. Se on kyllä hieman ammattimaisemmin toteutettu kuin Saarenmaan vastaava, mutta käytännössä enemmän tai vähemmän samat rojut ne on sielläkin. Saarenmaalla on ehkä enemmän itse saarelta kerättyä tavaraa, koska siellä on aikanaan taisteltu enemmän. Täällä oli taas enemmän erikseen tuotua ja tuotettua tavaraa. Molemmat ovat kyllä käymisen arvoisia paikkoja.

Museolta lähtiessäni päätin vielä piipahtaa läheisellä rannikkotykistön patterilla. Kyseessä oli ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisesta 130-millisen rannikkotykistön patterista. Siellä oli, kuten Saarenmaallakin, kaksikerroksinen tykkibunkkeri, johon en jälleen kerran yksin halunnut sisään mennä. Joskus pitää saada joku toinen onneton mukaan näille matkoille, niin voi koluta kaikki viimeisetkin kolot.

Liiga paljo kiirus…

Paluumatkalla sitten vähän ennen hotellia tempasin iloiseen puskatutkaan. Yhdeksänkympin alueella sataviis… ”Liiga paljo kiirus” totesi sympaattinen poliisisetä ja tarjosi pilliä puhallettavaksi. Puhalsin tietysti nollat ja poliisit toivottivat hyvät matkat… Turistiystävällinen maa.

Päivä 3 (25.6.2015)

Kolmas ja viimeinen päivä Hiiumaalla. Tarkoituksena oli käydä katsastamassa saaren etelärannalla oleva hiekkasärkkä, Sääre tirp. Sitä ennen kuitenkin oli taas maantiellä puhallusratisa. Poliisita vain vilkuttivat jatkamaan matkaa. Alkoi heitäkin jo kyllästyttää…

Jatkoin sitten matkaa Sääre tirpille. Ihan perille ei autolla pääse, vaan käveltävää tulee parisen kilometriä. Keli oli edelleen melkoisen viileä ja sadetta enteilevä, mutta sinnehän oli mentävä kun tänne asti oli tultu.

No, Sääre tirp tuli nähtyä. Hyvällä kelillä tuolta saisi varmaan hienonnäköistä kuvaa. Tai syksyllä pimeässä tähtitaivasta.

Sitten olikin aika ajaa lautalle ja siirtyä Saarenmaalle.

---

Previous Post

Eesti, mitä hittoa?

Next Post

Saarenmaan valssi

---