(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Ristuksen ristus että ihminen sitten välillä voi tuntea itsensä mitättömäksi ja mitään osaamattomaksi. Lueskelin tuossa pari päivää sitten DC.netiä ja siellä pisti silmään MattiH:n heitto valokuvanäyttelystä, jossa pääsisi katsomaan toista Suomen parhaiten myyvän valokuvaajan teoksia. Kuulemma ei ole Jorma Puranen. No, mulla ei ole mitään käsitystä Purasen Jormasta, eikä kyllä tullut ketään muutakaan kuvaajaa mieleen. Muuta kuin oma itseni, mutta kun en ole koskaan myynyt yhtään kuvaa, epäilin etten voinut olla kyseinen henkilö. Eikä mulla kyllä ollut näyttelyäkään.
“Tänään ja huomenna ehtii muuten vielä katsomaan Helsingissä toista Suomen parhaiten myyvää valokuvataiteilijaa. Ja kyse ei ole nyt Jorma Purasesta…”
Mutta apu tähän löytyi lähempää kuin lähin nettiselain: DC.netin sivuilla on nykyään myös listaus meneillään olevista valokuvanäyttelyistä ja sen pohjalta päättelin, että kyse on varmaan Ola Kolehmaisesta. Piti sitten oikein wikipediasta katsoa, että Ola Kolehmainen. No, Olasta henkilönä ei tässä sen enempää, mutta otin kuitenkin suunnan kohti Galerie Forsblomia, jossa näyttely olisi vielä kaksi päivää esillä. Galerie Forsblomhan sijaitsee Helsingin keskustassa, vanhassa Suomi-Yhtiöiden talossa siinä Ruttopuiston reunalla, joten sinne on helppo päästä ja osata.
Galleria-näyttelyissä on se etu, että ne ovat maksuttomia, joten kustannukset eivät näinollen pääse repeämään käsistä. Ja usein gallerioissa saa myös kuvata, mutta se toki riippuu taiteilijasta ja näyttelystä. Parasta kysyä ensin, ettei tule noloja tilanteita.
Tässä kohtaa tajusin (taas kerran), etten ymmärrä valokuvaamisesta taidemuotona mitään.
Näyttelyn nimi on “Sense of Volume” ja se koostuu kuvista, jotka Ola on ottanut Istanbulissa puolen vuoden aikana. Kohteina on ollut Bysantin ja Ottomaanien ajan uskonnollisia rakennuksia. Siis juuri niitä, joita me jokainen menemme katsomaan, kun siitä ohi ajamme: Hagia Sofia, Sininen Moskeija, Sulemaniye, jne. Kohteista, joista on otettu miljoonia ja miljoonia kuvia. Miten tällaiseen saa tuotua sen oman taiteellisen näkemyksensä? No, 99.995% maailman ihmisistä ei saakaan ja tämä erottaakin taiteilijan valokuvaajasta. Ola on loistavasti saanut tuotua esiin näiden historiallisten kohteiden arkkitehtoonisen ilmeen ja korostanut sitä taitavalla valon käytöllä.
Ja eikä siinä mitään. Sehän tosiaan erottaa Taitelijan Insinööristä. Mutta palatakseni postauksen alussa esittämääni epätoivoon: itse olin käymässä Istanbulissa samaan aikaan kun Ola siellä puuhasteli. Vierailin myös Hagia Sofiassa, kuten noissa kaikissa muissakin kohteissa. Hagia Sofiassa erityisesti harmittelin sitä, kun siellä suoritetaan mittavia restaurointitöitä ja rakennuksen keskellä on megalomaaniset rakennustelineet pilaamassa tunnelmaa ja interiööriä. Yritin sitten ottaa kuvia niin, etteivät nuo susirumat telineet näkyisi lainkaan. Ja mitä tekee Kolehmainen? Ottaa ne telineet lähes kuvansa keskeiseksi elementiksi, niin että rakennustelineiden rytmi tuo kuvaan uuden graafisen ulottuvuuden. Siis nämä galvanoidut putket… Tässä kohtaa tajusin (taas kerran), etten ymmärrä valokuvaamisesta taidemuotona mitään. Huh-huh, meinasi kyllä taas pää hajota.
Kuten näistäkin kuvista voi havaita, installaatiot ovat todella suuria ja näyttäviä. Ola ilmeisesti kuvaa filmille, ainakin parissa työssä kuvapanelit oli koostettu “pinnakkaisista”, niin että filmien reunamerkinnät näkyivät. Voihan se olla pelkkä tehokeinokin, mutta epäilen.
Ja osa teoksista oli koottu yhteen kuvaan ja osa taas muodostui erillisistä paneeleista, joka toi sekin kuviin mukavaa rytmiä ja ilmettä.
Kuvista kyllä taas oikein huokui sellainen läheisyyden ja mukanaolon tunnelma, että tunsi olevansa takaisin Istanbulissa. Ja itse asiassa kun asiaa oikein ajattelen, niin kaikissa näissä kolmessa viime aikojen näyttelyssä kuvista nimenomaan on henkinyt vahva läsnäolo. Ilmeisesti kliininen insinöörikuvaaminen ei ole portti maailmanmenestykseen…
Näyttelyssä pyöriessäni eksyin pieneen sivuhuoneeseen, jossa oli Kim Simonsenin posliinityttö. Näistäkään teoksista ei oikein voi erehtyä…
Michelin-asteikolla tämä näyttely pamahti sinne kolmen tähden luokkaan: oman, varta vasten tehdyn matkan arvoinen. Vaikka nyt tulisi kauempaakin kuin Mellunmäestä. Tosin näyttely on jo nyt päättynyt, joten seuraavaa odotellessa.
Taidetta mesenoi Sony ILCE-6000 + Sony Zeiss 24f18
P.S. Se Hagia Sofia-teos maksoi vain 35 000 €. En ostanut, koska satoi ja 4.3-metrisen teoksen kuljettaminen olisi ollut varsin hankalaa. Teos ei ollut näyttelyn kallein.