(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Joskus keväällä KKK:ssa (Kömin KuvaKlubi, ei se tunnetumpi KKK, eli Kainuun KananKasvattajat) oli puhetta syksyllä Berliinissä järjestettävästä vuotuisesta valospektaakkelista tyyliin Lux Helsinki, mutta hieman ehkä isompana. Aloin samoin tein suunnittelemaan matkaa sinne ja varasinkin lennot & hotellin lokakuun puoleen väliin. KKK:n porukat päätyivät sittemmin myöhäisempään ajankohtaan, mutta meille tuo heidän valitsemansa aika ei käynyt, joten päädyin matkustamaan tuonne ihan kahdestaan vaimon kanssa. Suskullehan Berliini on tuttu paikka au-pair -ajoilta ja itsekin olen käynyt siellä joskus -90 -luvun puolen välin tienoilla Lotuspeheressä. Silloin Berliinin muurin sortumisesta oli kulunut sen verran vähän aikaa, että muuria ja sen reittiä oli vielä näkyvissä ihan etsimättäkin. Nythän muuri on vain muisto. Der Mauer… Mutta Berliini oli siellä vielä vaan.
Look Ma, No Walking…
Lennot olin ottanut Air Berliniltä ja mikäs siinä: muutamalla kympillä pääsee HELsinki-Vantaalta Berliinin keskustaan parissa tunnissa. Plus tietenkin kaikki lentokentällä vietetty aika, joten kyllähän tuossa kotoa hotelliin saa sen puoli päivää kulumaan. Lento kuitenkin sujui mukavasta, voin suositella. Vaikka Air Berlin onkin halpalentoyhtiö, niin lennon aikana oli ihan hyvä tarjoilu: kahvia/mehua/vettä + joku makea tai suolainen suupala (vohveli / sipsipussi). Palvelu oli hyvää ja ystävällistä. Suosittelen. Hotelli meillä oli ex-Länsi-Berliinissä, eli Bahnhof Zoon lähellä. Sinne pääsi kentältä varsin mukavasti bussilla, vaikka kentällä tosin joutui kävelemään toiseen terminaaliin, jonka edestä bussit lähtivät. Hotelli oli siisti ja vastikään uusittu, mutta ei mitään mistä olisi kannattanut kotiin kirjoittaa.
Hotellin sijainti suhteessa valofestariin oli hieman huono, sillä kaikki valaistut kohteet sijoittuivat ex-Itä-Berliinin alueelle Alexanderplatzilta länteen päin. Toisaalta Berliinissä on loistava julkinen liikenne, joten ei tuo ollut kovin suuri haitta. Jos puhutaan, että Helsingissä on hyvä julkinen liikenne, niin suosittelen mennä tutustumaan Berliinin vastaavaan. Sen jälkeen tuntuu, ettei Helsingissä ole mitään. Ostimme viiden päivän turistiliput Berliinin ja Potsdamin alueelle ja niillä sai sitten huriostella vapaasti busseissa, raitiovaunuissa, metrossa ja paikallisjunissa. Missään noissa ei ollut mitään portteja tms. missä lippua olisi pitänyt näyttää, eikä bussikuskitkaan olleet niistä kiinnostuneita, joten koko homma perustui luottamukseen. Ja matkalipuntarkastajiin, joita emme nähneet kertaakaan. Että omalla riskillä sitten vaan…
Mutta se löpinäistä, nyt matkaan. Loppujorinat on jaettu paikkojen, ei ajan perusteella. Eli tapahtumat ja kiertelyt ajoittuvat n. viiden päivän ajalle.
Jep. Itä-Berliinin helmi ja Ossien kruununjalokivi. Kaikki tuntevat paikan. Tai ovat ainakin nähneet siitä kuvia. Aukio on edelleen Berliinin suurin vapaa-alue, vaikka sen täyttämisestä on puhuttu aika-ajoin. Toisaalta se toimii hyvin kokoontumis- ja tapahtumien järjestämispaikkana. Vrt. Helsingin Narinkkatori. Potenssiin 10. Aukiota hallitsee paitsi suihkulähde, niin ehdottomasti Urania-maailmankello. Ja tietysti hieman aukiolta sivussa oleva TV-torni, joka varmasti aikanaan näkyi myös Länsi-Berliiniin. Eikä se liene ihan sattumaa, sillä pitihän sitä julistaa, että myös DDR:ssä on televisio. Ihan kuin sitä ei olisi muutenkin tiedetty, sillä tulihan Pikku-Kakkosen Nukkumatti-animaatio derkuista. Tosin ei sitä välttämättä Länsi-Saksassa eikä etenkään Länsi-Berliinissä TV:ssä pyöritetty. Joka selittääkin paljon. Jos ei tiedä unihiekasta mitään, miten voi elämässä menestyä?
Meidän vierailun aikaan Alexanderplatzilla oli menossa vielä Octoberfestin jatkot: 16 päivän kaljanjuontikarnevaalit, jos oli Münchenin reisulta vielä jäänyt jano. No, mehän emme Mynssenissä käyneet, joten pystyimme ottamaan osaa festiin täysin rinnoin. Oli pitkiä pöytiä, litran oluttuoppeja ja nahkahousubändi soittamassa saksalaisia juomalauluja. Jawohl und Prost! Huh, meinasi siltä illalta jäädä kuvat ottamatta, mutta illan pimetessä suuntasimme kuitenkin eteenpäin pois maallisista houkutuksista. Taide se on joka miehen pitää tiellä.
Berliinin julkisesta liikenteestä ja sen järjestelyistä vielä sen verran, että raitiovaunut kulkivat monessa paikkaa ihan katutasossa ja jalankulkijoiden joukossa. Esimerkiksi Alexanderplatzilla ratikat ajoivat väkijoukkojen keskellä ilman sen kummempaa draamaa. Ja porukkaa oli enemmän kuin Mantalla Vappuna. Promilletaso aika lailla samoissa. Eikä ketään jäänyt alle. Joko Saksassa huoltosuhde on sitä luokkaa, että on varaa uhrata muutama tuleva tai oleva veronmaksaja joukkoliikenteen alttarille tai sitten vain homma on niin, että ihmiset eivät oikeasti ole niin tyhmiä, että jäisivät raitiovaunun alle jatkuvasti. Suomessa homma olisi toteutettu niin, että raiteet olisi erotettu kaiteilla, korokkeella, sähköaidalla ja aseistetuilla vartijoilla. Ja silti joku aina onnistuisi konttaamaan keskelle kiskoja. Jos oikeasti halutaan rakentaa toimiva joukkoliikenne, niin tilankäyttö pitää ajatella uusiksi. Eikä niin, että kaikille on omat väylät.
Brandenburgin portti on vähintään yhtä tuttu kuin Alexanderplatz, jollei jopa tutumpi. Sehän jäi sodan jälkeen näppärästi juuri muurin taakse itään. Kuin ilkkumaan länsiberliiniläisille, että ähäs. Portti on osa vanhaa kaupungin rajaa ja toimi aikanaan sisääntuloporttina. Monien vaiheiden (ja uudelleenrakennusten) jälkeen se on taas ottanut paikkansa yhtenä Berliinin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Nyt festivaalien aikaan portti oli valaistu nimenomaan etupuoleltaan. Vaikuttavuutensa puolesta portti toimii kyllä ihan ilman mitään disney-valaistuksiakin, mutta kun nyt kerran oli valofestarit, niin tokihan silloin myös valaistus oli sen mukaista.
Se mikä hieman harmittaa, on että portin ympäristö itäpuolella on rakennettu täyteen, niin että portti on nykyään hieman ahtaasti rakennusten välissä. Noin massiivinen rakenne vaatisi enemmän tilaa ympärilleen. Mutta hieno se on tuollaisenaankin ja onneksi sen läpi ei enää kulje liikenne. Jotain hyvää muuristakin…
Museosaareksi kutsuttu alue sijaitsee keskiberliinissä Spree-joen haarojen muodostaman saaren pohjoisosaa. Sinne sijoittuvat Berliinin ehkä kuuluisimmat museot ja myös Berliinin tuomiokirkko, Berliner Dom. Museorakennukset, kuten myös kokoelmat, vaurioituivat toisessa maailmansodassa pahoin ja niitä on sen jälkeen entisöity ja rakennettu uudelleen aikaa ja vaivaa säästämättä. En sitten tiedä, mitä historiallista arvoa on uudelleenrakennetulla ”vanhalla” rakennuksella, mutta esteettiset arvot toki ovat kohdallaan. Saksalaisilla tuntuu muutenkin olevan melkoisen kova tarve hävittää kaikki sodan merkit ympäriltään. Johtuuko se sitten syyllisyydentunnosta vai mistä, niin sitä voi vain arvailla. Mutta harvoin enää törmää rakennustyömaahan, jossa info-taulussa lukee, että tähän rakennetaan linnaa. Sellaisen kuitenkin löytää Berliinin Tuomiokirkon vierestä. Linnatyömaa. Mikäs siinä. Ainahan linnoja tarvitaan.
Kun tänne asti oli päästy, piti sitä tietysti käydä myös museossa sisällä. Valitsimme kohteeksi Neues Museumin, joka on keskittynyt egyptiläisen kokoelman esittämiseen ja siellä on mm. Nefertitin rintakuva. Kyllä, juuri se rintakuva, jonka kaikki ovat näheet, kun Nefertitistä puhutaan. Ja johon perustuu myös näkemys Nefertitin klassisesta kauneudesta. No, olihan rintakuva ”hieno”, mutta toisaalta jotenkin antikliimaksi. Vähän niin kuin Mona Lisa Louvressa. Sen on nähnyt jo niin monta kertaa, ettei edes ”The Real Thing” aiheuta mitään suuria sydämentykytyksiä. Tosin mulla onkin beetasalpaajalääkitys päällä… Rintakuvaa ei luonnollisesti saanut kuvata.
 |
 |
 |
 |
Muuten musoessa oli Egyptistä varastettua tavaraa huoneet täynnä. Itseä jaksoi kiinnostaa ja ihmetyttää hieroglyfien taidokkuus ja terävä kaiverrusjälki. Uskomatonta miten silloin on saatu tuollasista jälkeä aikaiseksi. Tosin ehkei silloin vielä ollut mitään kahden tunnin toimitusaikoja kaiverretulle obeliskille, vaan niitä väännettiin useampi vuosi.
Tuohon ”varastamiseen” vielä. Minua jaksaa aina ihmetyttää, kun (museo)ihmiset syyttelevät toisiaan kokoelmien varastamisesta. Tuollakin valitettiin jossain infotaulussa, kun neuvostoliittolaiset olivat aikanaan varastaneet joitakin museon kokoelmia ja vieneet ne Moskovaan. Siis ne Egyptistä varastetut esineet… No honor between thieves…
Berliinin Tuomiokirkko. Varsin vaikuttava pytinki sijaitsee museosaarella aivan museoalueen vieressä. Sinne oli maksullinen sisäänpääsy ja hirvittävät jonot, joten sisätilojen ihmettely jäi toiseen kertaan. Sen sijaan ulkopuoli oli valaistu tyyliin Helsingin Tuomiokirkko Lux Helsingin aikaan. En tiedä sitten kuka kopioi ja ketä, mutta onhan se aina vaikuttavan näköistä, kun tuollainen massiivinen rakennus on väritetty uudelleen.
Se mikä jäi puuttumaan, oli musiikki. Muistaakseni Helsingissä valoesitykseen kuuluu aina siihen sovitettu musiikki. Se tuo jotenkin rytmiä ja syvyyttä myös valoihin. No, ilmeisesti tältä osin saksalaiset ovat tiukkapipoisempia kuin suomalaiset.
 |
 |
 |
Sodan seurauksena aiemmin Berliinin keskipisteenä ollut aukio oli täysin raunioina. Ja kun muurikin vielä vedettiin keskeltä aukiota, se jäikin rakentamattomaksi jättömaaksi aina muurin kaatumiseen asti. Sen jälkeen koko aukio on rakennettu uudelleen ja sen kyllä huomaa. Jälki on kuin jostain sci-fi -elokuvasta: lasia, terästä ja mitä ihmeellisimpiä arkkitehtoonisia rakennelmia. Kunnianhimoisin viritys lienee Sony Center, jonka kattorakennelmaan on haettu mallia japanilaisesta päivänvarjosta.
Potsdamer Platzin alla on tärkeä liikenteen solmukohta metro- ja paikallisjunaliikenteelle. Sitä kautta kulkee myös metrolinja U2, joka lienee kaikkien Bono-fanien pakko nähdä ja kyltit kuvata.
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tempelhofin lentokenttä. Kenttä jolla oli ratkaiseva rooli siinä, että edes osa Berliinistä säilyi osana länttä. Neuvostoliittohan yritti sodan jälkeen eristää Länsi-Berliinin kokonaan ja esti mm. kaikki ruoka- ja avustuskuljetukset maitse. Länsi-Berliini oli saareke keskellä Itä-Saksaa. Länsimaat USAn johdolla polkaisivat pystyyn ilmasillan, jossa Länsi-Berliinin huolto hoidettiin lentokoneilla. Sinne lennätettiin paitsi ruokaa ja lääkkeitä, niin myös kivihiiltä ja polttopuita. Parhaimmillaan koneita saapui kentälle 90 sekunnin välein… sen aikaisilla lennonvarmistuslaitteilla melkoinen saavutus. Joka tosin näkyi myös siinä, että yli kuudenkymmenen lentosotilaan arvoidaan kuolleen n. vuoden kestäneen saarron aikana. Mutta osa Berliiniä säilyi lännen vaikutuspiirissä.
Nykyään Tempelhofin kenttä on puistoalueena ja sen kiitoradat ja rullaustiet ovat ulkoilukäytössä. Kenttähän on melko lailla ympyrän muotoinen: sitä kiertää rullaustiet ja keskellä menee kaksi kiitorataa. Tempelhof on Berliiniläisille niin tärkeä asia, ettei aluetta ole haluttu luovuttaa rakennusmaaksi, vaan se pysyy puistona ”ikuisesti”. Tässä olisi kyllä hyvä malli Malmin kentällekin: helsinkiläisten ulkoilualueeksi.
Keisari Vilhelmin rauniokirkko… kirkko on jätetty sodanjälkeiseen ”asuunsa”, eli raunioksi muistuttamaan siitä, miltä Berliinissä näytti vuonna -46. Eli ihan kaikkea ei ole ”ennallistettu”. Kirkon viereen on rakennettu uusi, muotoilultaan hyvin poikkeava uusi kirkkorakennus kellotapuleineen. Uuden kirkon seinät koostuvat sinisistä lasiruuduista. Itse kirkko on kuusikulmainen betoninen rakennelma. Kontrasti uuden ja vanhan välillä on lievästi sanoen suuri.
 |
 |
Varsinaisten etukäteen mietittyjen nähtävyyksien lisäksi tuli tietysti käveltyä siellä täällä ihmettelemässä. Loppuun nyt sitten kerätty kuvia, jotka eivät ole sidottu varsinaisesti mihinkään tiettyyn paikkaan. Vaikka kaikki paikathan aina sijaitsevat jossain…
 Siegessäule |
 Berlin Hauptbahnhof |
 St. Marienkirche |
 Sofitel |
 Paul-Löbe-Haus (silta) |
 Juutalaisten joukkotuhon muistomerkki |
 Ampelmann… x3 |
 I have a Dream |
 Tauentzienstrasse |
 Brandenburger Tor, Potsdam |
Valoissa ilakoi Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G sekä Sony ILCE-6000 + SEL1855 + Zeiss Touit 32/1.8 sekä tukea vaikeissa paikoissa antoi Benro C1580T kera Markins Emille:n.