---

Jeeppisafarista selvittyämme ja hyvin nukutun yön jälkeen läksimmekin tutustumaan Jodhpurin markkinoille. Ajoimme bussilla johonkin huitsin kuuseen ja jalkauduimme siellä kaupungille. Mukavahan sitä oli katsella raukeana heräilevää kaupunkia. Ei merkkiäkään mistään ruuhkasta tai kiireestä… ja mitä se entinen mieskin sanoi? ”I love the smell of gasoline in the morning” (en suosittele välttämättä katsomaan töissä ääni päällä)

Me suurkaupungin kasvatithan emme moisesta peljästyneet, vaan suuntasimme oppaan perässä itse markkinoille.

No, eipä näillä markkinoilla nyt kauheasti ollut nähtävää. Aikaisesta ajankohdasta johtuen vain muutama kadun varren kauppa oli auki. Tulipahan sitten keskityttyä enemmän ympäristön kuvaamiseen.

Paikalliset leidit olivat oppaan mukaan menossa häihin. En tiedä olivatko kutsuttuja vai maksettuja vieraita. Korut kuitenkin olivat aitoja ja kultaa.Häistä puheenollen. Kun olimme jättäneet markkinat taaksemme ja matkanneet tovin bussissa, pysähdyimme lounaspaikkaan, jossa oli samaan aikaan menossa häät. Ketään ei häirinnyt vaikka tungimme sinne valokuvaamaan ja meitä jopa pyydettiin liittymään porukoihin. No, kukapa ei omiin häihinsä olisi bussillista turisteja halunnut.

Intiassa häät, ainakin paremmissa piireissä, kestävät kolme päivää ja itse vihkiminen on vasta sitten kolmantena päivänä. Porukka jaksaa kyllä juhlia, kun alkoholia ei juurikaan noissa bileissä käytetä.

Häistä selvittyämme matkamme jatkui Ranakpuriin ja Jainalaisten temppeliin. Jainalaisuus on kaiken elävän kunnioittamista korostava uskonto ja näinollen temppeliin ei saanut viedä mitään eläinperäistä. Esimerkiksi vyöt oli jätettävä pois. Myöskään ruokaa ei saanut sinne viedä, mutta se nyt ei ollut iso ongelma.

Ranakpurin temppeli oli kyllä kaikkinensa hyvin vaikuttava ilmestys. Se on marmorista rakennettu (jota tuolla tuntuu riittävän) ja taidokkaasti kauttaaltaan koristeltu.

Temppelissä olisi viihtynyt pidempääkin, mutta sieltä heitettiin viideltä epäuskoiset pihalle, joten meillä jäi aikaa tuolla kiertelyyn vain vajaa tunti. Temppeli on edelleen käytössä ja siellä oli paikalla myös ihmisiä hiljentymässä. Jainalaisuudessa ei ole varsinaisia uskonmenoja, vaan jokainen hiljentyy omalla tavallaan ja omassa rauhassa.

Temppelin jälkeen tämäkin päivä oli pulkassa ja seuraavaksi oli suuntana Udaipur. Seuraavana päivänä suuntana oli Udaipurin kaupunkipalatsi, joka on tekojärven rannalla. Itse järvi on rakennettu 1300-luvun puolivälissä ja sen pinta-ala on 55km². Intian mitassa järvi on suuri.

Kaupunkipalatsi on osittain museoitu ja osittain se on edelleen nykyisen Maharadjan käytössä. Käyntimme aikana Big M oli paikalla, kun vartiomiehet oli kutsuttu kortinpeluusta hevosten selkään pönöttämään. Ei kutsunut kahville, jos sitä kysyt.

Palatsi oli vaikuttava ja hienosti koristeltu, mutta jotenkin alkoi tuntumaan siltä, että palatsikiintiö alkaisi pikkuhiljaa olemaan ns. täynnä.

Palatsista selvittyämme vuorossa oli veneretki järvellä.

 

Järven keskellä sijaitsevalla saarella sijaitsee luksushotelli Lake Palace, johon emme päässeet käymään. Sen sijaan ajoimme veneellä kierroksen ja kävimme tutustumassa toisessa saaressa olleeseen juhlapaikkaan ja ravintolaan.Udaipurissa olisi viihtynyt varmasti pidempäänkin, jos vain olisi päässyt kaupungille käyskentelemään.

Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme puistoon, jonka joku onneton Maharadja oli joutunut rakentamaan vaimolleen ja hänen seuraneideilleen. Ei ollut aikanaan helppoa Maharadjan elämä, ei. Sinne oli toteutettu useita suihkulähteitä, jotka simuloivat sadetta ja sateen ääntä. Mikäs siinä. Kuivuuden vaivaamalla alueella.

Poislähtiessämme kuvan tyttö tuli kerjäämään meiltä rahaa. Oppaan mukaan tyttö, n. 14v, saattoi olla lapsen äiti. Mutta saatoi olla myös hänen siskonsa. Lapsiavioliitot Intiassa eivät kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellisia ja edelleen vanhemmat järjestävät ja sopivat suurimman osan avioliitoista keskenään. Ja morsiamen perhe maksaa myötäjäiset, jotka voivat olla paikalliseen tulotasoon nähden varsin suuretkin. Virallinen köyhyysraja Intiassa on 39 INR päivässä, eli n. 50 snt.

Tähän melankoliseen kuvaan päättyy tämä päivä ja jakso.

Ja edelleen matkassa Nikon D500 + Nikkor AF-S DX 16-80/2.8-4G VR + Sigma DC 10-20/3.5

---

Previous Post

Sinne ja takaisin – Intia Travelogue, pt 2

Next Post

Sinne ja takaisin – Intia Travelogue, pt 4

---