(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Joo, tämä artikkeli ei käsittele tällä kertaa valokuvausta. Ei edes porno-sellaista, vaan tässä käydään läpi uuden valokuvien editointitietokoneen hankintaa ja kasausta.
Shhh…
Juttuhan lähti siitä, että myin pois mulla olleen “safarilasin”, Nikkor AF-S 200-400/4 G:n. Sen kanssa kävi sillä tavalla hauskasti, että ei mun pitänyt sitä myydä, mutta kun ostaja halusi. Toisaalta tuossa se oli hyllyssä nököttänyt jo reilun vuoden käytännössä käyttämättömänä, joten mitäpä sitä siinä enää säilyttämään. Varsinkaan, kun ei nuo säilyttämisestä parane. No, joka tapauksessa putki tuli myytyä ja rahoille piti keksiä joku järkevä sijoituskohde. Mikäs sen järkevämpää, kuin sijoittaa rahat PC:hen. Siinä se euro kasvaa ja komistuu…
Tuumasta toimeen, totesi kaalimato kaverilleen. Tai jotain sinne päin. Joka tapauksessa konetta piti alkaa speksaamaan. Ei mulla juuri ollut muuta kantavaa ajatusta, kuin että koneesta piti tulla tehokas. Ja hiljainen. Ja muistia piti olla paljon. Näillä spekseillä päädyin melko pian 6-ytimiseen Intelin i7 4930K -prossuun, jossa jokainen ydin tikuttaa jo oletuksena 3.4 GHz taajuudella. Emoksi valikoitui Asuksen RAMPAGE IV Black Edition-pelilauta, jossa ylikellottaminen on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Lisäksi emolla on yhteensä 8 paikkaa muistikammoille ja maksimi muistimäärä voi olla 64 GB. Itse tyydyin tällä kertaa vähempään ja otin “vain” 4 kpl 8 GB kampoja.
Koska toinen suunnittelukriteeri oli hiljaisuus, niin muut komponentit sitten valittiinkin pitkälti sen kriteerin perusteella. Prossujäähyksi tuli saksalaisen be quiet‘in Dark Pro 3 ja poweriksi saman firman Dark Power Pro. Vielä kun datalevyt valittiin Western Digitalin Black-mallistosta, voidaan sanoa että uuden koneen tulevaisuus alkoi näyttämään kovin mustalta. Kokoonpanon täydensi vielä OCZ:n kaksi SSD:tä, Asuksen Geforce GTX770 valmiiksi ylikellotettu näytönohjain. Lopuksi kaikki tultaisiin paketoimaan saksalaisen Nanoxian Deep Silence 2-koteloon. Mustaan, totta kai.
Osista lähti tilaus Saksaan (mulla on joku saksa-fiksaatio), mitä nyt Jimm’s:iltä tuli parit WD:n levyt ja nippu laitetuulettimia. Ne tuota Nanoxian sarjaa PWM-ohjauksella. Tyyli ennen kaikkea.
Osia odotellessa ehdin käymään Roihuvuoressa vanhoilla kotinurkilla nappasemassa Asuksen ulkoisen BD-polttimen ja Corsairin K70-pelinäppäimistön. Näppiksiä sitten lopuksi tulikin hankittua kaksi, kun ensimmäinen meni varastotappioina pojan koneeseen. En ehtinyt kun ovesta sisään, niin näppis häipyi alakertaan ja kohta sieltä kuului sen maan vimmattu kolina. Nämä pelinäppikset ovat rakenteeltaan mekaanisia, joten niistä lähtee kirjoitettaessa kotoinen lonksutus, kuten vanhoista IBM:n PS/2-näppiksistä ikään.
Kaikki inkkarit kanootissa?
Osatkin saapuivat sitten vihdoin ja oli aika kokoamisen. Muuten homma meni kuin Strömsössä, paitsi että kahdesta muistikammasta piti jäähdytysprofiilit irrottaa, jotta ne mahtuivat prosessorituulettimen alle. Päivän siinä sai kuitenkin kulumaan, ennen kuin hankittu romuläjä oli saatu kotelon sisään oikeaan järjestykseen. Siinä vaiheessa kello oli jo niin paljon, että päätin jättää ns. savujen oton seuraavaan päivään. Tiesin entuudesta, että jos kone ei käynnistyisi, niin sitten sen kanssa istuttaisiin aamukolmeen. Ja siinä vaiheessa ei ehkä harkinta- ja ongelmanratkaisukyky ole parasta a-luokkaa.
Seuraavana päivänä, duunista tulon jälkeen koitti se suuri hetki. Siirtyisikö prosessori suoraan savun saattelemana ns. horisonttiin. Pikkuisen kädet hikosivat kun painoin virtakytkintä. No, kyllähän se nousi pystyyn heti kerrasta. Mitä nyt yksi muistikampa oli huonosti kiinni samoin kuin yhden levyn SATA-liitinkin. Nuo kun korjattiin, niin kone oli päällä nätisti ja niin kuin pitikin.
 |
 |
 |
 |
Seuraavaksi sitten olikin vuorossa käyttöjärjestelmän asentaminen. Olin päätynyt pienen harkinnan jälkeen Windows 8.1:een… jos tätä kuitenkin pitää muutaman vuoden, niin W7 on jo hieman vanha siinä vaiheessa. Enkä yleensä ole näihin koneisiin käyttiksiä päivitellyt. Alkujärkytyksen jälkeen kai tämän W8:n kanssa oppii elämään. Varsinkin kun tästä saa kaikki Metro-hömpät konfigroitua piiloon. En kyllä voi ymmärtää, mitä siellä Seattlessa on nautittu, kun on tällaiseen työasemakäyttöliittymään päädytty. Siis Metroon. Ihan ok-peli puhelimissa ja tableteissa mutta ei todellakaan toimiva normi-PC:ssä.
Nyt tässä onkin pikkuhiljaa asenneltu softia ja konffattu konetta. Pikaisesti kokeilijn kellottamista ja ainakin 4.3GHz sujuu kuin vettä vaan. Pitää jossain vaiheessa paneutua aiheeseen hieman enemmän, nyt vain prossun kerrointa on nostettu. Muistit, ym. on vielä vakiona.
Peruskoffiksesta vielä sen verran, että käyttis on 240 GB SSD:llä, 120 GB SSD:stä 64 GB on varattu RAID-pakan kiihdyttimeksi ja loput Lightroomin tietokannalle ja esikatselukuville. 4 kpl 2 TB levyjä on konfiguroitu RAID10-pakaksi, jossa nettotilavuus on hieman vajaat 4 TB. Nyt pitäisi levytilan riittää joksikin aikaa.
Loppuyhteenvetona voi todeta, että alkuperäiset määrittelyt täyttyivät kirkkaasti: kone on h-i-l-j-a-i-n-e-n. Siis siitä ei lähde oikeasti mitään ääntä. Nopeakin tuo tuntuu olevan ja muistia on riittävästi. Ja sitä voi vielä lisätä toisen mokoman. Myös lämmöt pysyvät kurissa noilla virityksillä mitä tuossa on (prossutuuletin + 5 kotelotuuletinta). Normaalikäytössä kaksi tuuletinta on sammuksissa. Emo osaa hoitaa sen ihan itse. Kun prossun kuormittaa tappiin esim. Prime95:llä, niin prossun lämpötila käy hieman yli 70 asteessa, putoaa siitä n. 60 asteeseen ja vakiintuu sinne 65 asteen tietämille. Ei paha…
| Ja näillä siis mentiin:
Emolevy……….. Asus RAMPAGE IV BLACK EDITION |
 Ei mikään kuusnepa… |
Making of -kamerana toimi Sony NEX6 varustettuna Micro-Nikkor Ai-S 50/2.8 ja SEL24f18-laseilla.