(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Niin kuin Golf-virta pumppaa lämmintä vettä etelästä ja pitää pohjoiset seutumme asutettuina, samalla tavoin olut pumppaa kylmää valuuttaa pohjoisesta ja pitää eteläisimmät sukulaiskansamme leivän syrjässä kiinni. Koska tämä on varsin mielenkiintoinen ilmiö – ja tuskin laisinkaan tutkittu – päätimme lähteä katsomaan kuinka pitkälle etelään oluen voima kantaa.
Tutkimusmatkaamme varten varustauduimme etukäteen huolellisesti ja kulkuvälineeksi valikoituikin Möhkö, jonka oluenkantokyky on vertaansa vailla. Aikanaan sitten aika koitti ja Möhkö ajettiin laivan uumeniin. Päätimme tällä kertaa jättää Tallinnan tutkimisen väliin, koska se on jo niin kaluttu ja kaikkialta pystyy näkemään olutvirran tuoman yltäkylläisyyden. Sen sijaan suuntasimme suoraan myötävirtaan ja päädyimme Pärnuun, josta olimme varanneet hotellin ensimmäiseksi yöksi.
Joulukuinen Pärnu on kovin erilainen kuin sama paikka heinäkuussa. Suurin osa ravintoloista on kiinni, eikä rannallakaan juuri rantatuolikauppa käy. Sen sijaan hinnat ovat todella kuluttajaystävälliset. Yöpyminen neljän tähden hotellissa sampanja-aamiaisineen kustansi kahdelle hengelle 59 EURoa. Ja gourmet-tason kurnusimppu-illallinen oli 15 EURoa nokkaa kohden plus pakolliset juomat.
Aamulla heräsimme olosuhteisiin nähden pirteinä – sillä olihan meidän pitänyt tehdä oma osuutemme Viron kansantalouden kasvusuunnitelmien toteuttamisesta. Herättelimme Möhkön lempeästi yöllisen lumisateen jäljiltä ja komensimme sen kulkemaan kohden Riikaa.
En ole aiemmin ajanut Via Balticaa ohi Pärnun, joten en tiennyt mikä meitä matkalla odottaisi. Tie kuitenkin jatkui hyväkuntoisena, vaikkakin varsin tylsänä läpi vanhan raja-aseman. Joka on nyt siis täysin hyljättynä, vain viinakauppa vanhassa Latvian puolen rajatorpassa koitti houkutella luokseen. Siitä sitten myöhempänä. Rajan ylittäminen tarkoitti myös kielen vaihtumista toiseen. Onhan vironkieli tässä vuosien saatossa tullut kohtuullisen tutuksi, joten nyt astuimme uuteen tuntemattomaan. Kuten vaikkapa siihen, että huoltoaseman nimi oli ”Neste” ja hampurilaisravintola oli ”Hesburger”. Rautakauppa ”K-Rauta”. Ja R-kioski ”R-kioski”… oh well.
No, tie jatkui edelleen hyväkuntoisena ja ennen kaikkea suorana kohden Riikaa. Liikennekin oli kohtuullisen sivistynyttä, vastaantulijoiden kaistalla ei juurikaan ajeltu. Ainakaan koko aikaa. Autokanta oli paria nappisilmä-ladaa lukuunottamatta sellaista, ettei Möhköä täällä ainakaan varastettaisi paitsi säälistä.
Iltapäivän loppupuolella saavuimmekin sitten hotelliin, joksi olimme valinneet Bellevue Park Hotelin. Sillä oli oma parkkipaikka ja sijainti oli kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hintakaan ei päätä räjäyttänyt: 44 EUR/vrk 2 hengen huone aamiaisella.
Jätimme Möhkön parkkiin märehtimään naftan loppuja ja suuntasimme keskustaan. Koko vanhankaupungin alue oli melkoista joulukatua ja -toria. Glögiä sai joka paikasta ja joululaulut raikasivat. Turisteja oli jonkin verran, mutta ei mitenkään riesaksi asti.
Nyt olikin sitten oiva aika tutustua tutkimusmatkamme varsinaiseen aiheeseen. Hankimmekin useita eri näytteitä eri paikoista ja vertailimme hintaa ja laatua.
Täytyy sanoa, että aika lailla suhde on kohdallaan kuin Viivillä ja Wagnerilla. Mutta selkeästi alkoi näkymään, että Riika lienee Suomesta lähtevän europeräisen olutvirran alkupää. Pärnussa vielä on olutpalatseja, joista alkoholia myydään tukkuerinä suoraan autojen perähutlaariin, niin että lehtijouset huutavat hoosiannaa kuin Cantores Minores loistonsa huipussa. Sen sijaan Riikasta saa kunnon rehellistä viinakauppaa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Varsinkin kun koiria ei kaupungissa juuri näkynyt. Ainoa vähän viinan tukkukaupalta vaikuttanut liike oli matkustajasatamassa ja sielläkin kyltit olivat englanniksi, latviaksi – ja ruotsiksi… Joo, ei.
Olimme siis saapuneet matkamme päähän ja oli aika siirtyä hetkeksi keskittymään muihin asioihin. Riika – ja myös koko Latvia, sen mitä sitä nyt ehti näkemään – on selvästi köyhempi kuin esimerkiksi Tallinna ja osa Viroa. Riika on habitukseltaan n. kymmenen vuotta Tallinnaa jäljessä. Tosin se ei ole pelkästään, jos ollenkaan, huono asia. Riikasta löytää vielä ihan keskustastakin latvialaista menoa. Tallinnan keskustalla ei sen sijaan oikein ole mitään tekemistä muun Viron kanssa.
Hyvänä esimerkkinä kauppahallit. 1930-luvulla alunperin Zeppelinien huoltohalleiksi rakennetut tilat on muutettu kauppahalleiksi jossa käyvät eritoten tavalliset riikalaiset. Kompleksi koostuu viidestä eri hallista, joissa jokaisessa on erilainen sortimentti elintervikkeita tai muuta tavaraa. Sen lisäksi hallien välisessä alueella on vielä ulkotori, jossa myydään elintarvikkeita. Ja muistinko mainita vielä hallien ympäristöön leviävät markkinakojut, joita on varmaan satoja.
Halleja kierrellessä tuli tosin mieleen, että Latvia taitaa olla eri EU:n jäsen kuin Suomi. Hallissa sai sianruhot roikkua vapaasti koukuissa odottamassa ostajia ja jauheliha jauhettiin paikanpäällä suoraan asiakkaalle. Jos en väärin muista, niin kumpikaan ei onnistu Suomessa, koska EU.
Ja jos meripihkasta sattuu pitämään, niin sitä myydään joka paikassa. Ei tosin ole minun juttuni, mutta jos tuollaisesta on kiinnostunut, niin Riikassa ainakin on valinnan varaa. Ruokapaikkoja vanhassa kaupungissa on vähintäänkin riittävästi ja hintataso ainakin sesongin ulkopuolella oli varsin kohtuullinen. Selvästi halvempaa kuin Tallinnassa, ehkä samaa tasoa Pärnun kanssa.
Myös nähtävää siellä riittää yhden pidennetyn viikonlopun tarpeiksi. On art nouvau-keskustaa, kirkkoja, keskiaikaisia kellariravintoloita,… Keskustassa on myös helppo liikkua, kun koko vanhan kaupunki on kävelyaluetta.
Aikanaan tämäkin kaikki sitten päättyi. Ja oli syytäkin päättyä, kun varmuuden vuoksi pudotin kamerani maahan ja kuvaamiset olikin sitten tällä reissulla ns. tehty.
Seuraavana aamuna potkimme Möhkön hereille ja käänsimme keulan vastavirtaan ja takaisin Suomeen. Matkalla pysähdyimme vielä olemattomalla rajalla tekemässä viime hetken ostokset ennen Viroon siirtymistä. Hintataso tuolla ”last stop before next”-paikassa oli n. 75%-80% Viron puolen hinnoista. Ihan ehkä yhden kaljalootan takia ei Tallinnasta kannata tuonne ajaa, mutta kaksi on jo siinä rajoilla.
Tutkimusmatkan dokumentoi Sony ILCE-6000 + Sony Zeiss 24f18. Rauha heidän muistolleen. Näytteidenottohetket dokumentoi Lumia 950.
4 Comments
Olenkohan joskus aiemmin sanonut, että näistä matkatarinoistasi pitäisi oikeastaan koostaa kirja, sen verran mukavaa luettavaa ne aina ovat? No, sanotaan nyt.
Harmillista, että Poni ja Zeissi päätyivät uhrilahjaksi – kaikki kuvausreissuthan tunnetusti vaativat jonkin uhrilahjan lepyttämään valokuvan pantheonia – mutta tällä kertaa vaadittiin paljon. Suosituksestasi hankin saman yhdistelmän vuosi sitten ja se kulkeekin mukanani lähes aina. Toivottavasti vakuutus tekee sen, mitä sen kuuluukin tehdä, mukisematta.
Hyvä että jorinat kelpaa. Ja tosiaan katsotaan miten ponin käy. En kyllä haluaisi siitä luopua ja eritoten tuo lasi on kyllä helmi.
Pitää jossakin vaiheessa käväistä Latviassa ja Liettuassa. Ei ole tällä hetkellä latin latia. Saiskohan sieltä?
🙂 Ei taidä lateja löytyä enää tuoltakaan, kun Eurossa ovat. Liettuaan asti ei mekään olla päästy, mutta ei Vilnaan tuolta Riikasta enää niin pitkä matka olisi.