---

Koska edellisenä viikonloppuna Lux Helsingissä oli ollut kylmää kuin siperialaisessa pakastimessa tammikuussa, päätin lähteä Vermoon kuvaamaan, kun mittarikin näytti vain -10 astetta celsiusta. Vermossahan on (lähes) joka keskiviikko ravit, joten siellä on aina saatavissa taattua ohjelmaa vakiomuotissa. Ja Wotkinin makkaroita kokonaisedullisesti. Eikä se Vermon sisäänpääsykään ketään vaivaistaloon aja: neljällä eurolla pääsee kansainvälisen uhkapelin maailmaan. Monacossa ei neljällä eurolla pääse edes kasinon vessaan.

Vermossa on aina mukava ja välitön fiilis. Porukkaahan ei tällaisena normi-iltana kauheasti ole, pakkanenkin varmaan verotti osaltaan. Mutta muuten meno oli niin kuin aina. Toki tallialue oli mielestäni kyllä pienempi kuin kesällä, mutta voi se olla, että muisti pettää tuossa kohden.

Siis kuinka vaikeaa voi olla jalkojen asetteleminen niin, että ravi näyttää ravilta eikä auran vetämiseltä?

Pääasia, eli Wotkinin grillimakkarat olivat kuitenkin taas tarjolla ohjastajien kuppilan kupeessa. Hinta oli kyllä pompsahtanut sitten viime kerran. Olisiko edellisellä kerralla makkara maksanut kaksi euroa, mutta nyt siitä joutui pulittamaan 2.50. Silti edelleen kohtuullisen edullista ja tarjolla ollut sinappi oli hyvää. Michelinin asteikolla yhden tähden paikka: ei ehkä oman reisunsa väärti, mutta jos olet huudeilla, niin ehdottomasti käymisen arvoinen.

Mutta siis raveihin ja kuvaamiseen. Mulla kävi taas vanhanaikaisesti ja muutamat ekat kuvat menivät suoraan roskiin, kun kameran säädöt olivat Lux Helsingin jäljiltä mitä olivat. Vaikka olen kuvannut kohta sen viisikymmentä vuotta, niin perusasiat ovat vielä totaalisen hakusessa. Täytyy toivoa, että sadan vuoden elinikäodote pitää paikkansa, jolloin minullakin on toiveita saada nuo perusjutut hallintaan vielä ennen hautaa.

Ensi alkuun ajattelin, että kuvaaminen talvella Vermossa on helppoa kuin heinän teko. Siellähän on pakko olla hyvät valot, kun Ravi-TV näyttää sieltä elävää kuvaa jatkuvasti. No näinhän se periaatteessa olikin, mutta silti oli yllättävän haastavaa kuvata tummia hevosia valkoisessa ympäristössä. Sävyala oli aika lailla kahtia jakautunut: joko täysin valkoista tai sitten tummaa. Lisäksi radan keskellä jäävä osahan ei ole valaistu, joten hevosten taustalle tuli helposti mustaa. Tummanruskea hevonen tummaa taustaa vasten valkoisella etualalla ylitti monessa kohtaa minun taitoni.

Lisäksi lumi, kuten kaikki tiedämme, on paitsi automaattisen valotuksen osalta haasteellinen, niin myös automaattinen valkotasapaino heittää täysin häränpyllyä, kun kamera päättää, että lumi on keskiharmaa. No, kun kuvaa raaka-rokia, niin onneksi valotusta ja valkotasapainoa voi säätää sitten sydämensä kyllyydestä jälkikäteen. Ja onpahan sitten sitä lunta mistä ottaa referenssipiste.

Hevoskuvauksessahan on vain yksi sääntö (Lex Länsiluoto): hevosen tulee näyttää kuvassa hyvältä. Tietysti tätäkin sääntöä voi rikkoa, kun sen tietää, mutta peruslähtökohta on se, että jos kohde ei näytä hyvältä, niin kuva on huono. Liikkuvaa hevosta kuvatessa sitten ongelmana on se liike: hevonen perkele heiluttaa niitä jalkojaan kuin heikkopäinen. Ei mitään ymmärrystä estetiikasta tai antiikin kreikkalaisesti plastisista asennoista. Vaikuttaisi ihan siltä, kuin ne olisivat autuaan tietämättömiä siitä, miltä ne suurimman osan aikaa näyttävät ja aivan kuin ne keskittyisivät vain siihen raviin.

Siis kuinka vaikeaa voi olla jalkojen asetteleminen niin, että ravi näyttää ravilta eikä auran vetämiseltä? Ilmeisen vaikeaa, sillä suurin osa kuvista oli tyyliä “polle pellolla aura perässä”. Ehdottaisin kyllä Ypäjälle ensi kesäksi valmennuskurssia hevosille: “kuinka näyttää hyvältä ja silti voittaa raveja”. Myös hevosten on syytä tiedostaa somen voima.

Josta päästäänkin aiheeseen kukkaruukku: koska en ollut akkreditoitu kuvaaja enkä oikein kuvaajakaan, niin kuvausmahdollisuudet olivat aika lailla rajatut, vaikka sinänsä tuolla saa liikkua aika vapaasti. Rata-alue on kuitenkin ehdottomasti off-limits muille kuin “virallisille” kuvaajille.

Toisaalta tämä on ymmärrettävää, mutta toisaalta elämme kuitenkin jo 2010 -luvun jälkimmäistä puoliskoa ja mitä olen ymmärtänyt, niin ravibusiness ei mitenkään nyt kaadu liian julkisuuden taakan alle. Joten olisiko ihan mahdotonta, että tuollaisissa perus-raveissa voisi “rekisteröityä” some-kuvaajaksi ja pääsisi kuvaamaan hieman vapaammin?

Nyt taas kun seurasin virallisen kuvaajan touhuja tuolla, niin kuvaaminen oli sitä koulukuvaustyyliä: kuvat voittajasta ja omistajasta. Sinänsä varmaan “ihan kiva” ja Raviurheiluun sopiva, mutta jos raveja aiotaan markkinoida yhtään trendikkäämmin ja muille kuin ennen sotia syntyneille, niin kannattaisi miettiä miten somen valjastaisi tätä edistämään.

Mutta joo: kaikesta huolimatta kyllä tuolla pääsee liikkumaan varsin vapaasti ja hyvä niin. Vertaa tuota nyt sitten jääkiekkoon, yleisurheiluun tai rata-autoiluun.

Vermossa makkaran perässä Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G + Nikkor AF-S 70-200/2.8G VR II + Nikkor 80-400/4.5-5.6G VR

P.S. Kaikki kuvissa oleva “kohina” ei ole kennolta. Tuolla tuli välillä lunta aika lailla riittävästi.

P.P.S. Olen yrittänyt olla huolellinen ja tarkistaa nuo lähtö-, tulos- ja hevostiedot, mutta kun erotan hevosen tuolista vain jalkojen lukumäärästä, niin tuolla voi olla virheitä. Otan ne kaikki omaan piikkiini.

Flash update: Hesarin toimittajan oli vieraillut Vermossa samaan aikaan kuin minäkin. Kuvia ja tarinaa voi verrata “Netti tyhjensi ravipyhätöt”.

---

Previous Post

Valon hetki

Next Post

Valon kuvausta

---