(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
DC.netissä, kuinka ollakaan, oli ilmoitus viikonlopun mittaisesta KS Koolituksen järjestämästä katukuvauskurssista Tallinnassa. Hetken epäröityäni päätin ilmoittautua kurssille, josko sieltä saisi uusia kulmia kuvaukseen. Ja ainahan etelänmatka, vaikka lyhytkin, vesisateisen Helsingin voittaa.
Perjantai-aamupäivällä suuntasin Katajanokalle Viking Linen terminaaliin ja siellähän matkanjärjestäjämme, aina niin iloinen Klarika minua lippujen kanssa odottikin. Tai, no – varmaan odotteli koko ryhmää, mutta vastaanotto oli niin lämpöinen että kuvittelin hetken olevani ainoa osallistuja. Liput taskuun ja suunta ylöspäin, kuten aina. Olin sen verran ajoissa liikkeellä, ettei lähtöaulassa ollut oikein ketään muita, joten pääsin suoraan ovelle. Aikanaan ovet sitten aukesivatkin ja pääsimme jonottamaan seuraavien ovien eteen. Logiikka ei aukea edes insinöörille, mutta mitäs näistä. Minä ja kaksi tuhatta viinanhimoista kanssamatkustajaa.
Parin tunnin lauttailun jälkeen olimmekin Tallinnassa ja sieltä siirryimme takseilla Hotelli Vana Wiruun. Hotelli on todella loistavalla paikalla: vanhankaupungin pääkadun varrella, mutta kulman takana niin ettei kadun meteli kuulu sinne edes kesällä. Hotellille mennään Muurivahen kautta, siitä villasukkamummojen kohdalta kujaa pitkin. Voin suositella: hyvät huoneet, hyvä aamiainen, siisti, hiljainen, kunnollinen baari. Minibaaria ei tullut testattua. Muutenkin kaupungissa, jossa alkot ovat auki 24/7, minibaari tuntuu hieman kummalliselta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin gintonic-pakko iskee päälle.
Laivamatkan aikana oli jo tullut törmäiltyä kanssakurssilaisiin, mutta varsinainen esittelykierros ja tutustuminen jäi ensimmäisen koulutusjakson alkuun. Meitä näytti olevan melkoisen heterogeeninen joukko valokuvauksen harrastajia ja ammattilaisia, osa oli ollut KS Koolituksen kursseilla aiemmin ja osa oli ensikertalaisia. Osa oli median ammattilaisia, mutta suurin osa hankki elantonsa muualta. Joka nykyisessä median myllerryksessä lienee järkevä valinta. Tai ainakin näillä kirjoitus- ja kuvaustaidoilla on ollut… Ikäjakauma oli mielenkiintoinen. Olin jotenkin odottanut, että kurssilla olisi enemmän nuorempaa väkeä, mutta ilokseni havaitsin, että sijoituin ikähaitarissa siihen kultaiseen keskiväliin. Se voi olla, että ”nuoriso” ei tällaisille intensiivikursseille halua. Tallinnassa seuraamme liittyi vielä yksi paikallinen ammativalokuvaaja.
Gurumme ja opettajamme Sami Kero aloitti varsinaisen aiheen käymällä läpi katukuvauksen historiaa alkaen ensimmäisestä otetusta valokuvasta ja siirtyen sitten klassisen tyylin kautta modernimpaan suuntaan ja siihen, mitä katukuvaus on tänään ja nyt. Samalla käytiin läpi katukuvauksen perusteemoja, kuten rinnastukset, parit, huumori sekä henkilön ja ympäristön (tahaton) vuorovaikutus. Osa varsinkin klassisesta katukuvauksesta on valokuvauksen historiaa ja peruskiveä, kuten Henri Cartier-Bressonin ”The Decisive Moment”-teoksen kuvat tai Robert Doisneaun ”Rakastavaiset Pariisissa”, jotka nyt varmaan kaikki ovat nähneet ja tunnistavat. Sen sijaan uudemman ajan katukuvaajat ja koko genre on (oli?) minulle melkoisen uutta tavaraa. No, tuossahan esityksen aikana ne tuli käytyä läpi, mutta ihan ei ehtinyt kaikkea tuossa ajassa omaksua.
Illan jo pimetessä, joka ei näillä leveysasteilla tarkoita kovin myöhäistä, meidän oli aika jalkautua kadulle tehtävänämme ottaa ”perinteinen katukuva”. Itse ymmärsin sen nimenomaan HC-B:n tyylisenä, vaikka Sami ehkä hakikin enemmän toisenlaista kuvaa. Ilta oli jo tosiaan pimennyt sille asteelle, että kameran rajat alkoivat tulla vastaan. Onneksi tuolla nykyisellä vehkeellä pääsee melko korkeisiin herkkyyksiin ilman että se vielä näkyy ”kymppikuvassa”. Kiertelin hetken raatihuoneen torin ja pääportin edessä olevien kukkakauppojen välissä ilman että oikein mitään sattui etsimeen. No, paitsi yksi kerjäävä mummo vastapäisen pubin edessä. Seuraavaksi heitin lenkin Viru-keskukseen, josta poimin oheisen sukankutojamummon penkiltä. Ihan mukava kuva, mutta ei mielestäni vielä tehtävänannon mukainen.
Sitten päätin lähteä hieman merta edemmäs kalaan ja kiipesin Toompean mäelle. Sieltä ei näkynyt mihinkään, siellä ei ollut ketään, eikä siellä tapahtunut mitään, joten hukkareissu, luulin. Alaspäin tullessa havaitsin pienen kujan ja sen päässä raollaan olevan jykevän portin. Mielestäni ne muodostivat luonnollisen kehyksen, joten päätin ottaa kuvan ”The Decisive Moment”-hengessä. Jonkin aikaa siinä sai odotella, ennen kuin paikalle tuli ketään. Lopulta sain parista eri henkilöstä muutaman kuvan, kun he olivat ”ratkaisevassa kohdassa”.
Portin läpi pääsi kapealle kujalle, jossa yksinäinen katusoittaja soitti kitaraa. Paikassa ja tilassa oli sitä jotakin, joten euron palkanmaksulla katsoin olevani oikeutettu räpsäisemään taas muutaman kuvan. Lopputuloksissa soittaja ei tule kovin hyvin esille, joten tämä(kin) aihe olisi vaatinut hieman syvällisempää työstöä. Kuva tuossa alla.
Illallinen oli varattu varsin tunnelmalliseen ”Aed”-ravintolaan, joka on alunperin ollut kasvisravintolana – Viron ensimmäinen sellainen – mutta kovemmat ajat ovat pakottaneet houkuttelemaan myös meitä A-luokan lihansyöjiä. Mikäs siinä, ruoka oli loistavaa ja hinta/laatusuhde erinomainen. Alkukeitto, pihvi ja viini maksoivat pari kymppiä. Illallisen jälkeen otimme parit rauhoittavat oluet hotellin yhteydessä olevassa pubissa ja ilta oli paketissa.
Seuraavana aamuna aloitettiin aamiaisen jälkeen edellisen illan tehtävän purulla. Sami oli tehnyt meille FB-ryhmän, johon kuvat ladattiin ja vuorollaan jokainen kertoi ottamastaan kuvasta ja Sami antoi palautetta. Mulle ehkä vaikein oli kysymys ”mitä ajattelit tätä kuvaa ottaessasi?” Tä? Siis onko nyt kyseessä filosofian vai valokuvauksen kurssi? Suurimmassa osassa kuviani todennäköisesti ajattelin, että ”toivottavasti toi ei huomaa, että mä kuvaan sitä”. Ajattelu ja kuvaaminen, hmmmm…. mielenkiintoinen yhdistelmä. Vähän niin kuin hapanleipä ja karpalokiisseli. Kyllä ne on yhdistettävissä, vaatii vain hieman totuttelua. Kai.
Uusi tehtävä oli ”kuvasarja, vähintään 5 kuvaa, aihe vapaa”. Kaksi ehtoa kolmesta oli mulle aika helppo: osaan painaa laukaisinta ja laskea. Vaikken ehkä yhtäaikaa. Kolmas olikin sitten insinöörille vaikeampi rasti. Eihän mulla ole koskaan ollut duunissakaan tehtävää: ”tee ohjelma, miljoona riviä, aihe vapaa”. Voisi vakuutusyhtiö yllättyä, kun saisi weppisaitin sijaan ohjelman joka laskee lehmien keskimääräisen maidontuoton perustuen syötyyn heinään. Ei siinä mitään, lehmää sarvista ja kadulle.
Mitä Tallinnan vanhassa kaupungissa on eniten? Kännisten suomalaisten lisäksi tietysti? No, turisteja jotka valokuvaavat. Otin siitä aiheen: riittävän konkreettinen, jotta inssi ymmärtää. Varasuunnitelmaksi otin kukkia ostavat ihmiset. Ja ehdoton backup-plan oli ”ihmiset suojatiellä”. Siinä se iltapäivä meni, hyvä että ehti syömässä käydä. Päätinkin ottaa eksoottisen lounaan, kun ulkomailla ollaan ja menin Amarilloon. Vain S-kortti puuttui, joten jäi nekin bonukset saamatta. Hesarin sain kuitenkin luettua. Siinä välissä ehdin myös tutustua paikalliseen mielenosoituskulttuuriin, kun Viru-hotellin viereisessä puistossa virolaisten poliitikkojen puoluerahoitussotku*) oli saanut kansan liikkeelle. Aktiivista väkeä nämä tallinnalaiset. Muistaakseni vastaava tapaus Suomessa sai aikaan pari yleisönosastokirjoitusta ja facebook-ryhmän. *)linkki viittaa hesarin maksulliseen sisältöön
Tehtävän välipurku ja välipalautteen anto oli hotellin pubissa, johon Sami olikin saapunut ajoissa. Noin kolmestasadasta ottamastani kuvasta Sami melkein kelpuutti kolme evästyksellä ”voisit ehkä miettiä tätä aihetta uudelleen”. Ei mulla kyllä mitään sarjaa ollutkaan esittää ja ajatuksen kanssakin oli vähän niin ja näin. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, mutta sitä ennen oli vuorossa illallinen.
Tällä kertaa menimme Clayhills’iin, joka on myös varsin mukavan ja laadukkaan tuntuinen, italialaisvaikutteinen ravintola. Tilasin siellä tällä kertaa vain villisienirisoton (kanttarelleja), joka olikin varsin maukas. Jälkiruuaksi otin kaksi Leffeä. Ravintolasta suuntasimme jatkoille pariinkin paikkaan, ensimmäinen etappi oli Savoy Boutique-hotellin aulabaari, toisen tarkka sijainti jäi minulle hieman epäselväksi. Tämä jälkimmäinen oli paikallisten suosiossa oleva kellariravintola, jossa oli halvat hinnat ja hyvä meininki. Mitäpä sitä muutakaan ihminen tarvitsee. Paitsi unta, joten heti puolen yön jälkeen kurssin ”keski-ikäiset” suuntasivat takaisin hotellille ja nuoriso jäi jatkamaan iltaa. Tai aamua.
Aamulla, kolmen buranan ja aamiaisen jälkeen, palasin kadulle jatkamaan hieman kesken jäänyttä projektiani. Päätin keskittyä aiheeseen ”valokuvaajat”. Sivuprojektiksi kehittelin sen verran abstraktin aiheen, ettei siitä oikein tullut mitään. Ajattelin kuvata ikkunan kautta heijastuksen niin, että siinä näkyy minä, kadun toisella puolella oleva nukke (joita vanhakaupunki on täynnä) ja joku ohikulkija. Kuvia ei oikein tullut, mutta mainetta sitä enemmän: ”siellä seisoo yksi hullu suomalainen ja kuvaa puolen metrin päästä pimeää ikkunaa”. Ihan sama.
Aikanaan kaikki lysti loppuu ja oli aika purkaa tehtävä. Muut olivat keksineet hienoja aiheita, kuten ”mummot/ystävykset”, ”Close Your eyes”, ”Näin punaista”, etc. No, oli mulla pari ihan kelvollista kuvaa, toinen mielenosoituksesta ja toinen kadulta, mutta ei tuosta oikein sarjaksi ollut. Palaute oli hyvää ja positiivista – kilttejä kanssakurssilaisia siis. Ihan selkeästi tämän tyylinen ilmaisu vaatii minulta vielä hieman hiomista ja keskittymistä, ennen kuin kannattaa näyttää pomolle keskaria ja siirtyä kadulle kuvaamaan.
Sitten olikin jo aika laittaa kynät penaaliin ja siirtyä laivasatamaan. Paluumatka meni rattoisasti ryhmässä valokuvaten ja valokuvauksesta keskustellen sekä mielipiteitä vaihtaen. Klarika oli jakanut meille jo tulevan kesän Saarenmaan kurssien ohjelman ja vaikka ensin olin sitä mieltä, ettei vanha koira opi uusia temppuja, olen nyt varannut uuden kurssin heinäkuun puolestä välistä. Aiheeksi otin tällä kertaa sommittelun. Josko siinä ei tarvitsisi ajatella. Mikä parasta, tuohon voi yhdistää myös puistovirkkauksen työpajan. Täysin kyntämätön kaski sekin.
Summa summarum: kaiken kaikkiaan hyvä kurssi, hyvä porukka, hyvät järjestelyt ja erinomainen vetäjä. Vaikka aihealue oli minulle selvästi vaikea – kuvaan yleensä staattisia objekteja – se antoi kuitenkin ajattelemisen(!) aihetta. Kaupunki on kuitenkin koko ajan muuttuva ja siellä tapahtuu alinomaa. Kaupungin dynamiikka pitää myös tuntea, kuten valokuvauksessa aina tulee tuntea kohteensa: turha kirsikankukkia on kuvata tammikuussa. Jos tässä saa pidettyä vireen yllä, katukuvausgenre avaa silmiä katsoa kaupunkia uudelta kantilta. Myös Helsinki voi olla kiinnostava paikka kuvata, ei aina tarvitse mennä merta edemmäs.
Jos katukuvaus aiheena alkoi kiinnostaa, niin Dirty Harrryn bloki on hyvä paikka aloittaa. Eikä myöskään KS Koolituksen ensi kesän kursseja tule aliarvioida, puhumattakaan syksyn ja talven katukuvauskursseista.
Kohde: Tuttu, mutta silti tuntematon
Majoitus: Loistava sijainti, hyvä pubi ja aamiainen, siistit huoneet
Järjestelyt: Ei tule mitään parannettavaa mieleen
Kurssi: Aihealueeseen nähden tiukka aikataulu, varsinkin jos ei ole entuudestaan kokemusta tai ymmärrystä katukuvauksesta.
Kouluttaja: Sami tietää mistä puhuu ja puhuu mistä tietää. P.S. kts. HelsinkiStreet.fi