Heti tähän vuoden alkuun on Helsingissä tavattu pitää ”valon juhla”, joka sinänsä sattuu hyvään aikaan: pimeää riittää ja siihen alkaa jo hieman kyllästymäänkin. Juhlaa voi jo kutsua perinteiseksi, koska tämä oli jo viiden perättäinen vuosi, jolloin tämä järjestetään. Nimi on matkan varrella ehtinyt muuttua ”Valon vuodenajasta” ehkä hieman kuvaavammaksi ja vähemmän ironiseksi ”LuxHelsingiksi”.
Tänä vuonna tilaisuus levittäytyi Senaatintorilta Stadionille, kuten viime vuonnakin. Uutena suuntana nyt kuitenkin oli myös Baana, jonka Musiikkitalon puoleinen pää oli valaistu uudelleen ja myös itse Baanalla oli pari valoteosta, joista toinen interaktiivinen.
Pitihän sinne itsekin lähteä ja ei muuta kuin lämmintä niskaan ja keskustaan. Kävelimme Rautatieasemalta, välillä Baanalla pistäytyen, Stadionille ja takaisin. Jäljelle jäi Senaatintori, joka päätettiin sitten jättää väliin. Alkoi olla paikat jo sen verran jäässä ja kotona odotti lämmitetty sauna. Seuraavana päivänä bongasin facebookista kuvan Tuomikirkosta ja totesin, että se on nyt kuitenkin nähtävä. Ylimääräinen reissu kannatti: Tuomiokirkon julkisivuun heijastettu show oli vaikuttavan näköinen. Nähtävää ja koettavaa oli kuitenkin niin paljon, kuten tuolta tilaisuuden virallisilta sivuiltakin voi lukea, ettei kaikkea ehtinyt eikä jaksanut käydä läpi. No, ensi kerralla sitten taas uusin voimin. Hienoa, että tällaista kuitenkin halutaan ja jaksetaan järjestää.
Muut julkaistut kuvat löytyvät täältä. Kuvauskalustona oli D800E ja siinä Senaatintorilla Nikkor AF-S 24-70/2.8G, muuten Nikkor AF 50/1.8D. Alan jäämään näihin primeihin koukkuun…
Tuomiokirkko ja Carta Marina