(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää…
Taannoin kirjoittelin siitä, montako kameralaukkua ihmisellä oikein pitää olla. Lopputulema taisi olla, että vielä yksi lisää. No, senkin episodin jälkeen on tullut hankittua ainakin yksi kameralaitteiden kantolaite, jota laukuksi kutsutaan. Mutta nyt ei ole tarkoitus keskustella kameralaukuista, vaan jalustoista. Kamerajalustahan on jokaisen vähänkään vakavammin valokuvaukseen suhtautuvan perusväline. Tosin ei sitä viitsi koskaan kantaa mukana, koska se hankaloittaa kuvaamista niin paljon, mutta jalusta pitää kuitenkin olla. Tai kaksi. Kolmekin menee, mutta neljä lienee jo liikaa. Mulla on seitsemän… Tosin pari niistä on tarkoitettu lähinnä videokuvaukseen, jossa jalusta on käytännössä pakollinen ja kaksi on ns. monopodeja. Mutta on noita kolmijalkojakin se kolme kappaletta. Eilen vielä niitä oli kaksi.
Mutta otetaanpas hiukan taaksepäin. Jalustoja on siis lähinnä kahta peruskonstruktiota: monopodi, joka on käytännössä yksi teleskooppitolppa, vähän kuten ongenvapa, vain huomattavasti tukevampi. Sekä kolmijalka, tripodi, joka pystyy sitten seisomaan ihan omillakin jaloillaan. Monopodi on tarkoitettu lähinnä painon siirtämiseen pois käsiltä painavien objektiivien kanssa kuvatessa. Kovin pitkiä valotusaikoja sillä ei luotettavasti pysty käyttämään. Sen sijaan kolmijalka on omiaan pitkien valotusaikojen (sekunteja) kanssa käytettäväksi. Tästä voimme päätellä, että kolmijalan pääasiallinen valintakriteeri pitäisi olla tukevuus. Tukevan jalustan tekeminen ei ole temppu eikä mikään. Sen sijaan tukevan ja kevyen tekemisessä joudutaan aina miettimään kompromisseja. Kolmijalkojen pääasiallisina materiaaleina ovat puu(!), alumiinin eri seokset ja hiilikuitu. Osa kuvaajista vannoo puun nimiin, koska se antaa luonnollisimman vasteen ja vaimentaa värähtelyjä hyvin. Puujalusta vaatii kuitenkin huoltamista eikä ole välttämättä niin tukeva kuin alumiini tai hiilikuitu. Alumiini on materiaalina huoleton ja hinnaltaan kohtuullisen edullinen. Kuitenkin jos haetaan sitä huippua ominaisuuksien ja painon osalta, valinta päätyy hiilikuituun. Joka on kevyt ja tukeva. Kevyt on myös lompakko hankinnan jälkeen.
Jalusta poikineen
Puujalustoissa markkinaa johtaa saksalainen Berlebach, mutta koska minulla ei puujalustoista ole mitään kokemusta, ei niistä sen enempää. Alumiinijalustoja tekevät kaikki kynnelle kykenevät, mutta itse olen jo aikaa sitten luopunut niistä hiilikuidun hyväksi. Hiilikuitujalustoissa jos haluaa ”parasta mitä rahalla saa”, valinta päätyy usein Gitzoon. Tämä alunperin ranskalainen yritys on nykyään osa italialaista Manfrottoa ja jalustat tehdään myös Italiassa. Gitzo on varma valinta, jos raha ei ole este. Sen jalustat toimivat varmasti, niihin saa varaosia ja naapurien kateellisuus on taattu. Itsellä on kaksi Gitzon jalustaa: yksi kolmossarjalainen GT3541LS, joka hätätapauksissa toimii raskaan konekiväärin jalustana, sekä huomattavasti kevyempään käyttöön tarkoitettu nollasarjalainen GT0540. Näissä ei ole muuta vikaa, kuin että kolmossarjalainen on liian raskas raahattavaksi esimerkiksi kaupungille ja nollasarjalainen on taas liian kevyt esimerkiksi D800E + 24-70/2.8G -kombolle. Varsinkin jos haetaan sekuntiluokan suljinaikoja.
Eli siis uusi jalusta piti saada. Jotenkin kuitenkin hirvitti investoida taas joku 500 – 700 EUR Gitzoon. Joten piti katsella muita vaihtoehtoja. Rajalassa olikin poistomyynnissä Benron C1580T -jalusta hieman järkevämpään 159EUR hintaan. No, Gitzo on Gitzo ja Benro on Benro. Jälkimmäinen on Gitzon häpeämätön kiinakopio. Tai ainakin sellaisena se aikanaan aloitti. Vaikka yleensä olen lähtenyt siitä, ettei kannata ostaa halpaa jos tarvitsee hyvää – koska usein päätyy sitten hankkimaan molemmat – niin nyt kuitenkin päätin, että kokeilen Benroa. Varsinkin kun mun jalustakuvaaminen ei ole ehkä sitä kaikkein kovinta extremeä, joten jalustaa ei tarvitse käyttää metsässä teltan keskisalkona.
Alkututustumisen pohjalta Benro näyttää olevan ihan ok: se on tukeva, jalat 8-kertaista hiilikuitua, kaikki helat ym. tukevan ja siistin näköistä eloksoitua alumiinia. Lisäksi jalustassa on valmiiksi kiinnityspaikka olkahihnalle, joka Gitzoista jostain syystä puuttuu. Ja jalustan mukana tuli myös erillinen jalustalaukku & jääpiikit, jotka nekin pitää Gitzoihin hankkia erikseen. Eilisen LUX Helsinki-testauksen pohjalta myös toimivuus ja tukevuus on sitä mitä jalustalta odotin. Aika sitten näyttää miten on kestävyyden laita.
Jalustahommissa itse jalusta on vasta puolet tarinasta. Sen lisäksi pitää olla ”pää”, johon kamera kiinnitetään. Valokuvauksessa itse suosin kolmijalkojen kanssa pelkästään kuulapäitä, jotka mahdollistavat kameran joustavan kääntelyn joka suuntaan. Pään kohdalla pätee vähintään sama juttu kuin itse jalustankin kanssa: halvalla ei saa hyvää. Ja päässä ei kannata säästää. Laadukkaita kuulapäitä valmistavat mm. Arca Swiss, Kirk, Markins ja ReallyRightStuff. Myös Gitzo tekee kuulapäitä, mutta kummallista kyllä, niitä ei ole koskaan arvostettu kovin korkealle.
Minulla sattui onneksi olemaan ylimääräinen Markinsin valmistama kuulapää Markins Emille Q3 Traveller, jonka laitoin Benron jatkeeksi. Isommassa Gitzossa minulla on Arca Swiss Z1 ja pienemmässä ReallyRightStuffin BH-25 Ultra Light. Yhteisenä nimittäjänä kaikilla päillä on, laadun lisäksi, ns. Arca Swiss -yhteensopiva kiinnitys. Eli saan minkä tahansa objektiivin tai kamerarungon mihin tahansa noista päistä kiinni samoilla pikakiinnityslevyillä. Tämä on kätevää jos mikä.
 Arca Swiss Z1 |
 Markins Emille Q3 Traveller |
 ReallyRightStuff BH-25 |
No niin, nyt minulla on siis kolme kolmijalkaa (hmmmm….) ja sen lisäksi yksi monopod, yksijalka – Gitzon GM2560T. Siinä pään virkaa hoitaa taas kiinanihme SunWayFoton DT-01 -kiikku. Monopodiin ei kuulapäätä kannata laittaa, koska sen hallinta kuvaustilanteessa on hankalaa. Monopodia pystyy kuitenkin kallistelemaan ja liikuttamaan vapaammin kuin kolmijalkaa. Kiikku kuitenkin mahdollistaa ylös-alasliikkeen.
 SunWayFoto DT-01 |
 Golfista jotain hyötyä |