---

Taas koitti aika Vuokatin. Viikolla 8 ollaan näet pruukattu mennä Vuokattiin hiihtolomalle. Tämä taisi olla jo 14. vuosi tuolla ja kahdestoista samassa mökissä. Eipä sitä oikein muualle enää taida osata mennä. Ja mökki valikoituu lähinnä sen tähden että sinne saa ottaa kotieläimiä. Joten sukset katolle, perhe autoon, kissa lootaan (ei suksi-) ja menoksi. Menimme tänä vuonna kahdella autolla, kuten vuosi sitten. S ja J tulivat ”Ullella” ja me muu porukka mentiin sitten ”Mustilla”. Ajomatkassa ei ollut mitään ihmeellistä ja olimme perillä hyvissä ajoin. Nuorisokin tuli perässä sitten ajallaan.

Seuraavana aamuna herätin sitten jengin aamukasilta jotta olisimme valmiina rinteeseen kun hissit aukeavat klo 9:30. Nuoriso rakastaa aamuherätyksiä, tämän voin kokemuksesta kertoa. No, mikä ei tapa, piristää.

 

Keli oli mitä parhain: pari astetta lämmintä ja satoi jotain random-räntää. Siinäpä sitten vellihousut oppivat, ettei elämä ole pelkkää auringonpaistetta. Tai makkaranpaistoa. Niin! Rinteet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, kun ne ajetaan aina yötä vasten. Tämä on se suurin syy ängetä tuonne mäkeen heti kun vain pääsee. Laskimme ne muutamat Vuokatissa olevat laskettavat rinteet useampaan kertaan ja sen jälkeen poikkesimme Ripa’s -kuppilaan munkille ja kaakaolle. Se on jo itsessään syy matkustaa Vuokattiin talvella. Eli siis selkeästi kolmen Michelin-tähden paikka. Mitä ne puhuu, ettei Suomessa ole kolmen tähden paikkoja? Taas selvä osoitus tämän maan Helsinkikeskeisyydestä.

Koko viikko menikin sitten enemmän tai vähemmän samalla kaavalla: aamulla rinteeseen, puolilta päivin mökille, saunaan, ruokaa, päivänokoset, mahdollinen iltarinne, lisää saunaa ja nukkumaan. I’d call this a Holiday… Tosiaan, tuo iltarinne oli tämän kerran erikoisuus. Yleensä vain J on mennyt iltarinteeseen, mutta nyt päivisin näkyvyys oli heikko ja iltarinteessä valot auttoivat näkemään rinteen pinnan. Joten menimme kolmena iltana vielä siinä viiden maissa ottamaan puolentoistatunnin sessiot.

 

Viimeistä edellisenä iltana uskaltauduimme mökistä rinnettä pidemmälle ja menimme illalliselle Ravintola Kippoon. Voin suositella: ruoka oli oikeasti taivaallisen hyvää. Pihvin kypsyysaste oli juuri sellainen medium miinus, kun minä haluan. Myös nuorison syömä hirvi oli erittäin mureaa ja maukasta. Suosittelen. Jaa, taisin jo suositella. Enivei, suositeltava paikka. Ja vähintään yhtä suositeltavaa oli meidän perinneruokamme: Raclette. Vanha kunnon raclette-pannu jaksaa yhä puhista vuodesta toiseen. Nykyään Vuokatista saa jo juustojakin tähän tarpeeseen, mutta aikaisemmilta vuosilta meille on jäänyt päälle tapa, että juustot roudataan etelästä. Ensimmäisellä kerralla vuosia sitten saimme karvaasti kokea, ettei pohjoisessa ole välttämättä K-kaupassa sama valikoima kuin kotona. No, tulihan se Raclette Edamistakin…

Jahas, entäs katti? Tämä meidän siis. Kattihan ei tykkää matkustamisesta lainkaan. Siinä vaiheessa kun matkalaukkuja aletaan kantamaan autoon, se häviää johonkin mahdollisimman hankalaan paikkaan. Yleensä sängyn alle. No sieltä se hätisteltiin harjan varrella liikkeelle ja tosiaan lyötiin laatikkoon ja kalterit kiinni. No, ei kai kukaan tykkäisi olla pienessä laatikossa kuutta tuntia ilman ruokaa, juomaa ja mahdollisuutta jaloitteluun… Ollaan noitakin kokeiltu, mutta käytäntö on opettanut, että mitä vähemmin matkalla pysähdytään ym, sitä tyytyväisempi kissa on. Nytkin se perillä heti muisti, että mikäs paikka tämä onkaan ja alkoi kiipeilemään kaiteilla ja rappusissa. Mökki on kaksikerroksinen ja loft-tyyliin auki olohuoneen kohdalta. Yläkerrassa on sitten kaide, jonka päällä voi treenata kissataitoja. Kuten 180-asteen käännöstä kaiteen päällä. Tähän asti on onnistunut… Toinen hauska leikki on mennä sängyn alle selälleen ja vetää itseään kynsillä sängynpohjasta eteenpäin. Eipähän tarvitse imuroida sängynalusia, kunhan pöllyttää kissan. Kaiken kaikkiaan uskon, että kissa nauttii siitä, että välillä pääsee näkemään uusia, puolituttuja paikkoja. Toisaalta, eipä siltä paljoa kysellä.

Mutta näin meni seitsemän päivää ja sitten pakattiin taas koko sirkus autoihin ja palattiin kotiin. Ensi vuonna varmaan taas sama juttu. Tai sitten jotain muuta.

Dokumentaatiolaitteena NEX6 ja objektiivina pääosin SEL1650, joissain kuvissa SEL1855. Ja uutuutena yleisön pyynnöstä: kuvien EXIFit saa näkyviin viemällä kursorin kuvan päälle.

---

Previous Post

Musta hetki

Next Post

Juokse sinä humma...

---