(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Viikonloppuna koin melkoisen mustan hetken. Siksi tässä ei nyt ole kuviakaan näyttää…
Kaikki alkoi siitä, kun olen rakentamassa uutta konetta valokuvien editointikäyttöön ja se jo onkin kasassa, kuten edellisestä kirjoituksesta voi lukea. Tähän liittyy aina oleellisena vaiheena vanhan datan siirto vanhasta koneesta uuteen. Sillä kukapa sitä haluaisi kuviaan hukata?
Kokosin siis uuden koneen, asensin levyt ja käyttiksen, partitioin datalevyn ja siirsin vanhasta koneesta datat, kuten kaikki kuvat (n. 24 000 kpl) uuteen. Nyt mulla oli kuvat + LR kataloogit, ym kolmessa eri paikassa: uudessa koneessa, vanhassa koneessa ja varmuuskopiolla. Ei mitään hätää. Henkselit ja vyö. Lisäksi uudessa koneessa kuvat olivat RAID-pakassa, jossa yhden levyn vikaantuminen ei vielä hävitä mitään. Pakassa on 4 levyä. Ainoa teoreettinen riski on, että pakka jotenkin sekoaa. Mutta eihän niin voi käydä. Insinöörille.
Sitten aloin päivittämään varmistusasemaa, siis tuota NASsia. Vaihdoin 1TB levyt 2TB-levyiksi. Mutta NAS ei käynnistynytkään. Selvittelin hieman asiaa ja kävi ilmi, että mun NAS-purkissa ei ole erillistä muistipiiriä, vaan firmis makaa niillä levyillä. No, eihän niillä uusilla levyillä mitään firmistä ollut. Hetken puhistuani ajattelin, että mitäs tapahtuu jos jätän yhden vanhan levyn NASsiin, vaihdan neljä ja alustan ne. Tämä toimikin: alustus siirtää firmiksen uusiin levyihin. Tosin samassa yhteydessä mun piti purkaa vanha asennus, joten varmuuskopiot menivät siinä. Mutta mullahan jäi edelleen data (ja kuvat) kahteen paikkaan: uuteen koneeseen ja vanhaan. Ei siis mitään hätää. Jos pidät lukua, niin tämä oli virhe #1.
Kun NAS näytti toimivan, vaihdoin siihen vielä sen viimeisenkin levyn, jotta siellä olisi 5 x 2TB, kuten suunniteltu. Tämä kuitenkin edellytti purkin uudelleenalustamista, jossa menee taas se vuorokausi. Joten en päässyt vielä tekemään varmuuskopioita. Mutta mullahan ei ollut mitään hätää, kun datat edelleenkin olivat kahdessa paikassa. Varmassa tallessa.
Tässä vaiheessa poikani tuli kysymään vanhan koneen perään, jotta olisiko se jo luovutusvalmis. Kun olin luvannut, että hän saa siitä osia oman koneensa päivittämiseen. No, mulla oli stabiili uusi ympäristö, jne. joten luovutin koneen purettavaksi. Tässä kohtaa mulle jäi siis kone, jossa datat olivat varmassa tallessa. Yhdessä paikassa.
Kaikki hyvin tähän asti. Virhe #2.
Sitten päätin kokeilla, kestäkö uusi kone muistin kellottamista kuinka hyvin (virhe #3, kts. kohta: ”stabiili ympäristö”). Nostin muistin taajuuden normin mukaiseksi (2400MHz) ja boottasin koneen. Kaikki meni hyvin hetken aikaa kunnes Windows ei käynnistynyt vaan boottasi. Menin biosiin ja palautin asetukset alkuperäisiksi (last safe configuration) ja boottasin koneen uudelleen.
Ja PAM: RAID-pakasta oli kaksi levyä tilassa ”inactive” ja koko pakka myös ”inactive”. Jos datat olisivat olleet ns. normaalilevyillä, ongelmaa ei olisi ollut. Tämä on RAID-pakan huono puoli, mutta ei mulla koskaan kellotus ole pakkaa sotkenut, vaikka kone onkin silloin tällöin kaatunut.
Tällä välin poika oli purkanut mun vanhan koneen ns. atomeiksi, joten mulla oli data (500 GB valokuvia) nollassa paikassa…
Hetken vedin henkeä sisään ja ulos hitaasti. Sitten päätin, että vanha kone on palautettava entiselleen ja katsottava mitä siitä seuraa. Teini kokosi kiltisti koneen takaisin ja laitoin virrat päälle. Kädet kyllä hieman hikosivat.
No huh-huh, se onnistui ja RAID-pakka vanhassa koneessa nousi pystyyn… ja kuvat olivat siellä.
Tarinan opetus? Vanha purjehtijan sääntö pätee maallakin: yksi käsi itselle ja yksi veneelle. Ei niin että molemmat kädet ovat irti. Nyt päästin datasta irti molemmilla käsillä ja se katosi.
Toisaalta, kuten olen joskus sanonut, jos ne auringonlaskukuvat olisi hävinneet, niin ei se elämä siihen lopu. Afrikan kuvat olisi hieman harmittaneet, mutta ehkä siitä olisi saanut hyvän syyn lähteä kuvaamaan ne uudelleen. Perhealbumikuvat mulla on kolmessa-neljässä paikassa, joten niitä ei tarvinnut surra.
Mutta siinä se sunnuntai meni…