Helmikuussa, aina hiihtoloman aikaan Korkeasaaressa järjestetään jääveistokilpailut. Johtuen ajankohdasta en oikein koskaan sinne pääse, vaan hiihtoloma menee aina muualla. Kesällä onneksi on jääveiston vastakohta: hiekkaveistosten SM-kisat. Ihan sattumalta bongasin tapahtuman hesarista ja kerrankin mulla oli sopivasti aikaa, joten ei muuta kuin kamera mukaan ja kohti Korkeasaarta.
Varsinainen veistoaika oli jo päättynyt kun pääsin sinne, mutta olipahan enemmän tilaa kuvata. Tosin näissä ”hiekkalinnoissa” on hieman sama ongelma kuin niiden jääveistosten kanssa: teokset on sijoitettu niin ahtaaseen paikkaan, ettei oikein pääse vapaasti kuvaamaan, vaan aina on joku aurinkovarjo tai vastaava taustalla rötköttämässä.
Voiton vei ”Mäkin haluan olla tiikeri”-teos, jossa toisella puolella on tiikerin naama ja toisella puolella pienen pojan naama, jossa on tiikerikasvomaalaus.
![]() |
![]() |
![]() |
Hiekkalaatikolla viihtyi Nikon D800E + Nikkor AF-S 24-70/2.8G