Ulkomaisia valokuvausharrastukseen keskittyviä sivustoja lukiessa olen pariinkin otteeseen törmännyt keskusteluihin käyntikorteista. Keskustelu on yleensä mennyt jotenkin sen suuntaisesti, että valokuvaajalla olisi hyvä olla mukanaan käyntikortteja, joista jotenkin selviää, että kuka, mitä ja missä. Siis lähinnä yhteystiedot ja joku valokuvaukseen viittaava nimike, jolla voi perustella miksi on kameran kanssa hääräämässä. Mikään pressikorttihan tuo ei ole, mutta jossain tapauksissa voi helpottaa kuvaustilannetta tai jopa auttaa pääsemään johonkin kuvaukselliseen paikkaan. Ja onhan tuossa se etu, että tarvittaessa yhteystiedot on näppärästi annettavissa, jos nyt joku haluaa sinun ottamasi kuvan itselleen.
Liittyen lähestyvään Saarenmaan reissuun sain lauantai-aamuna seiskan pintaan jostain idean, että nyt pitää sitten käyntikortit saada. Varsinkin kun tuo eestinkieli on sen verran ruosteessa, että kovin pitkiä keskusteluja en tuolla pysty pitämään yllä. “Räimirullid” on tosin silakkarullat, siis aivan keskeisintä sanastoa. Mutta siis, käyntikortit piti saada jostain. Ja nettihän on epätietoisen paras kaveri. Google vain käyntiin ja sitä kautta päädyin Vistaprintin sivuille. Vaatimuksena mulla oli se, että kortti pitää pystyä suunnittelemaan nettisivustolla mahdollisimman helposti. Vistaprintin sivuilla olikin suunnitteluohjelma ja useita kymmeniä valmiita käyntikorttipohjia, mutta mikään niistä ei oikein iskenyt. Ja toisaalta, jos nyt sitten ollaan kovin valokuvaajaa, niin kai sitä nyt sitten yhden käyntikortin designin pystyy tekemään.
Löinkin siitä kotistudion pystyyn: pyjaman paidasta hieno musta tausta ja kamerarepusta kaivoin ainoan mulla vielä olevan filkkarungon: Nikon FG-20:n, johon laitoin kiinni objektiiviksi Nikonin Ai-S 50/1.4:n. Valoksi sai kelvata työpöydän valaisin, Clas Ohlssonilta ostettu loisteputkivalaisin, sellainen suurennuslasiversio. Ja sitten vain kuvat kamerasta, pientä käsittelyä ja kortit tilaukseen. Otin kaksipuoleiset kortit, joissa toisella puolella on nelivärikuva & tekstit ja toisella puolella mv-kuva ilman mitään tekstejä.
(Oheinen making-of -kuva on “lavastus”, kun en tajunnut ottaa näitä silloin luomisvimman ollessa korkeimmillaan. Paitakin on tuossa tummanharmaa, ei musta.)
100 korttia tuli maksamaan vajaan kolmekymppiä, josta pikatoimituslisä vie lähes puolet. Korttien määrän nostaminen ei juuri hintaan vaikuta, mutta tuolla sadalla pääsee alkuun. Pitää sitten tilata lisää, jos noille oikesti on käyttöä. Näihin käyntikortteihin liittyy vielä sellainen yksityiskohta, että duunissa mulla ei enää moisia ole. Kun ei niitä juuri tänä päivänä tarvitse: kaikki yhteystiedot vaihdetaan sähköisesti.
Reprokamerana toimi Sony Alpha 6000 + SEL24F18Z.
2 Comments
Ensinnäkin, mikä h*vetin yöpaita. Toiseksi, hyvä idea ja olen itse asiassa tilannut setin laadukkaita käyntikortteja yhden miehen firmalleni juuri Vistaprintiltä. Voin suositella. Löytyy myös tuo Clas Ohlsonin suurennuslasinen loisteputkilamppu, mutta se on eräharrastushuoneessa patruunoiden jälleenlatauspisteessä suorittamassa palvelusta. Hyvä investointi sekin.
Itse asia on kuitenkin tärkeä.
Valokuvaajan – harrastaja tai ei – on hyvä jotenkin esitellä itsensä kuvaustilanteessa, ja käyntikortti on hyvä tapa siihen. Harrastajankin kohdalla se tuo kohtaamistilanteeseen tiettyä ammatillisuutta ja maatalon jämeräkatseinen isäntäkin, jonka ladon nurkalla ruostuvaa kiehtovaa vanhaa maatalouskonetta on menty kuvaamaan, toivottavasti tulkitsee tilanteen siten, ettei tarkoitus ollut ainoastaan saada kuvaa heinää seipäälle heittävästä elovenahiuksisesta tyttärestä, ja tilanteesta selvitään ilman kansainvälistä merkkikieltä, eli nyrkkiin pakattua kymmensormijärjestelmää.
Pyjaman paita? Korjasin tekstiin, ettei mene latte väärään kurkkuun 🙂
Mutta joo, juuri tuota ajattelin itsekin: kun tunkee kuvaamaan johonkin, niin käyntikortti voisi olla hyvä tapa esitellä itsensä. Ja antaahan se edes hieman kredibiliteettiä siihen suuntaan, että ollaan rehellisillä teillä. Vaikka saahan noita teetettyä väärilläkin tiedoilla.
Jos tässä kesän aikana pääsisi yrittämään vielä hevoskuvausta, niin tosiaan isännälle on helpompi tyrkätä tuollainen käteen, kuin yrittää änkyttää jotain jostain random-selfieistä pollen kanssa. Väärällä puolen Remingtonia.