(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
(c) Matti Remonen
All Rights Reserved
Viime lauantaina tarjoutui mahdollisuus päästä kuvaamaan studioon ihka oikeaa mallia ja vielä studiosalamoilla. Aivan kyntämätön kaski tämäkin minulle, joten siinä oli riittävästi syytä ottaa tarjouksesta kiinni. Lauantai-aamusella sitten suuntasinkin studiolle parin muun innokkaan kuvaajan kanssa. Tosiaan minulle tämä oli täysin uusi tuttavuus, ainoastaan viime keväänä tuli kuvattua studiovaloilla, mutta silloinkin tuli käytettyä vain salamoiden ohjausvaloja, eikä itse salamaa ollenkaan.
Alussa meillä oli pieni jakso teoriaa ja täysin uutena tuli se, että studiossa kuvataan manuaalilla. Sen vähän mitä olen salaman kanssa kuvannut, olen mennyt automaagisilla asetuksilla. Siis tällä vuosituhannella. Tuhat vuotta sitten kuvattiin toki koko ajan manuaalilla, mutta se on toinen juttu se. Niihin aikoihin käveltiin vetten päälläkin ja muutettiin vettä viiniksi tarpeen mukaan. Vähänkö olisi kätevä taito nykypäivänä vaikka festareilla: joo, ei mulla ole tässä kuin kympin kannu vettä…
Jaa, mutta siis taas alkoi ajatus harhailemaan kuin Mooses autiomaassa aikanaan. Olimme siis studiolla ja opettajamme Reima oli juuri kertonut, että manuaalilla mennään. Eli ensin salamat säädetään johonkin arvoon ja sitten kamerasta haetaan salamiin sopivat arvot, niin että histogrammi pysyy kuosissa. Hyvä aloitusarvo oli ISO100, 1/250 sek ja aukko 8. Suljinaika tietysti lyhimmän salamatäsmäysajan mukaan, joka Nikonissa on tuo 1/250 sek. Pääasiallinen syy noihin kiinteisiin asetuksiin oli se, että meitä oli neljä kuvaajaa ja oli helpompi asettaa kamera valojen mukaan, kuin että valoja olisi pitänyt säätää aina kuvaajan vaihtuessa.
koitan olla sotkematta ajettelua ja valokuvaamista keskenään
Mallimme Annica Sivula saapui myös paikalle ja pääsimme pikkuhiljaa kuvailemaan. Ensin katseltiin vähän, mitä sivuvalo ja suora myötävalo tekevät ihon ”rypyille” (Annica nyt ei ryppyjä saanut naamaan kuin irvistämällä). Seuravaksi vaihdettiin (Annica vaihtoi) hieman sporttisempaa asustetta ja otimme kahdella valolla vähän ”fitness”-kuvia.
Onneksi Annica on kokenut malli, sillä mun mallinohjaustaidot ovat tasan nolla, zilch, nada, zero, zip. Siis nolla. Mallikuvauksessa kuvaajalla olisi hyvä olla mielessä joku visio, miltä mallin pitää näyttää, miten valojen pitäisi tulla ja mikä on hyvä pose. Kuten olen aiemminkin todennut, koitan olla sotkematta ajettelua ja valokuvaamista keskenään. Se ei vain kohdallani toimi. Siis ajatteleminen ja kuvaaminen. Kuten ei toimi myöskään purukumin syöminen ja kävely. Paras keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Joka tarkoitti tällä kertaa sitä, että aina kun minä oli kuvausvuorossa, niin ohjaaminen jäi mallille.
Kuvausvuorojen jakaminen tuolla kävi aika lailla näppärästi ja kuin itsestään: se kenellä oli kamerassaan salamatriggeri kiinni, pystyi kuvaamaan ja muut odottivat vuoroaan. Näin sitten jokainen vuorollaan sai kuvata rauhassa sen oman visionsa pohjalta. Ja itse kuvasin siis vain pohjalta.
Annica kävi aina välillä vaihtamassa kostyymiä ja taas jatkettiin. Oli sporttista ja trampoliinia ja tuulikonetta ja merirosvoa ja lopuksi sitten vähän glamouria ja film noiria. Tuo viimeinen sitten tehtiin yhdellä valolla ja siihen kiinnitetyllä snootilla, jolla saatiin aikaiseksi todella pistemäinen valo. Valo oli ehkä hieman liiankin pistemäinen tai olisi ehkä vaatinut avukseen joko heijastimen tai apuvalon, mutta ihan hyvää jälkeä tuli näinkin.
Jälkeenpäin kun kuvia katsoo, niin aika paljon on perusvirheitä näkyvissä. Kuten vaikka että toinen silmä on varjossa… tai silmät kiinni kokonaan. No, oppia ikä kaikki.
Pieni päivitys vielä tähän. Löysin netistä photoshop-projektin, jossa luotiin Sin City-tyyppinen kuva. No, otin yhden Annican kuvista pohjaksi ja aloin tunaamaan photarilla. Ei siitä nyt ihan ohjeen mukaista tullut, mutta itse olen tähän kyllä ihan tyytyväinen:
Ennen
Jälkeen
Se mitä tämä sessio minulle opetti, että a) studiokuvaaminen on vaikeaa, koska b) siihen liittyy elementtinä myös malli jota c) pitää ohjata. Tai siis d) pitäisi. Studiokuvaaminen on aina kahden kauppa: kuvaajan ja mallin. Kuvaaja saa – hmmmm… kuvata – mutta mallinkin pitäisi saada jotain. Ja kun näissä harrastusjutuissa ei juuri raha kulje, niin mallille pitäisi jäädä tuloksena kuvia, joita voi sitten myöhemmin jotenkin hyödyntää osana portfoliota. Ja tässä tuleekin se vaikea kohta. Kivoja kissa- ja kukkakuvia ottaessa ei ole pelkoa, että Fluffy tai Pelakuu ilmestyvät oven taakse vaatimaan lopputuloksia. Sen sijaan mallikuvissa jo pelkästään kunnioituksesta mallia kohtaan pitäisi saada aikaan järkevää lopputulosta. Itse en ole läheskään tyytyväinen omiin tuotoksiini, vaan näissä kuvissa jäi paljon mallin potentiaalia hyödyntämättä vain sen takia kun olin EVO (ei vaan osaa). Laitoinkin Docendolta tilaukseen ”Henkilökuvaajan toivepaketin” (sis. Sulannon käsisalamakuvausoppaan ja Puputin POSE:n) sekä alan klassikon, Jussi Aallon ”Kohteena ihminen”.
Perkele, ens kerralla menen studioon paremmin valmistautuneena. Kyllä näin on.
Ja kiitos malli Annica Sivulalle ja session järjestäjälle Reima Heimoselle.
[envira-gallery id="7460"]
Studiolla hääräsi Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G + Nikkor AF-S 85/1.8G
Model & MUaH Annica Sivula