Ei tällä kertaa napannut oikein mitään. Huhtikuukin meni ilman yhtään postausta, joten toukokuu pitää aloittaa jo varhain. Ajattelin mennä katsomaan Roihuvuoreen josko siellä olisi jo kirsikan kukinta menossa. Netistä katsottuna ei näyttänyt kovin lupaavalta, mutta mistäs sitä koskaan tietää, koska sitten kun kirsikka päättää kukkia, se tapahtuu nopeasti.
Mutta ei tarpeeksi nopeasti minulle. Kovin olivat vielä nupussa kukat ainakin Roihuvuorentien puolella. En jaksanut sitten lähteä enää katsomaan Abraham Wetterin tien puoleiselle osalle puistoa, mutta yleensä siellä kukinta on ollut vielä enemmän myöhässä.
Toisaalta tämä lupaa parempaa perinteisen Hanami-juhlan osalta, koska tänä vuonna se vietetään 15.5. ja silloin kukinnan olisi hyvä olla vielä menossa. Suosittelen vierailemaan juhlassa, jos japanilainen kulttuuri kiinnostaa edes hieman.
Vaikka nyt kirsikka ei ehkä ollutkaan ihan kukkeimmillaan, niin kyllähän Roihuvuoren japanilaisessa puutarhassa on paljon muutakin nähtävää, joten ei reissu ollut mitenkään turha. Aamun alhaalta paistava valo ja herkät, juuri maasta nousseet kasvit ovat kyllä lyömätön yhdistelmä.
Ihan tyhjin käsin ei tältäkään reissulta tarvinnut tulla, sillä kotopihalla oli naapurin kirsikka jo aloittanut kukinnan. Joten sain kuin sainkin sen yhden kuvan.
Tämä tällä kertaa tästä ja täältä. Seuraava postaus käsitteleekin sitten hieman urbaanimpaa ympäristöä ja teemaa. Mutta siitä sitten viikon parin päästä lisää.
Kirsikoissa piehtaroi Nikon D810 + Micro-Nikkor 105/2.8G.