Joka kerta kun ajaa Turunväylää, käy mielessä että tuolla Tarvaspäässäkin voisi käydä. Jos “Tarvaspää” ei sano sinulle mitään, niin entäpäs Akseli Gallen-Kallela? Suomen kansallisromantiikan ja kalevalaisten tarinoiden kuvittaja siinä kun Lönnrotin Elkku niiden kirjallisen muodon luojana.
Tarvaspää on siis Akseli Gallen-Kallelan itselleen rakennuttama ateljee- ja asuinrakennus. Olen vieraillut tuolla joskus -80 ja -90-lukujen (1900) vaihteessa ja silloin jäi mieleen eritoten AK-G:n Afrikasta tuomat muistoesineet ja siellä otetut valokuvat. Lauantaille oli luvattu kohtuullisen hyvää ilmaa ja kun muutakaan tekemistä tai menoa ei ollut tiedossa, päätin lähteä nyt vihdoinkin uudistamana käyntini siellä. Sattumoisin samaan päivään oli sattunut Espoo-päivä, joten pääsymaksua ei tällä kertaa kerätty. Ei edes helsinkiläisiltä.
Paikka nyt ei mitenkään kuhissut vieraita, joka sinänsä oli hyvä juttu. Sen sijaan minulle oli itse asiassa aika suurikin pettymyt se, että varsinainen museo on nykyään enemmän Ateljee-käytössä. Siellä ei varsinaista AK-G:n ateljee-tilaa lukuunottamatta ollut hänen teoksiaan näytillä eikä oikein muutakaan historiallista materiaalia. Poissa oli myös Afrikka-huone. Minua ei nyt varsinaisesti kiinnostanut esillä ollut muiden taiteilijoiden tuotanto, vaan olisin enemmän halunnut tutustua Gallen-Kallelan materiaaliin. Onneksi vierailuhetkellä oli vielä näytillä hänen Saksan-kautensa maalauksia ja julisteita mm. yhteisnäyttelystä Edward Munchin kanssa.
Rakennus sinänsä on hyvin kansallisromanttinen ja sekoitus lukuisia eri tyylejä jyrkkine paanukattoineen, pylväikköineen ja torneineen. Varsinainen ateljeehuone, sen viereinen etsaushuone ja Kallen-Gallelan omille töilleen rakentama näyttelyhuone veivät suurimman osan rakennuksen tiloista. Varsinaiset asuintilat olivat melko pienet ja vaatimattomat. Kuriositeettina tornin rappusissa sijaitseva WC ja kylpyhuone, johon oli saatu mahdutettua kolme ovea. Että aina on joku ovi kohdalla, jos suuri hätä yllättää.
Tarvaspäästä selvittyäni suuntasin auton keulan kohden Kirkkonummea ja Hvitträskiä, jossa sijaitsee “kansallisarkkitehtiemme” asuin- ja työskentelytilat. Ja nyt ei siis puhuta Aallon Alvarista, vaan häntä edeltäneestä kolmikosta Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren, Saarisesta. Kolmikkohan on syyllinen mm. Suomen kansallismuseon rakennuksesta sekä Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongista (1900).
Messrs Gesellius, Lindgren ja Saarinen hurahtivat kansallisromanttiseen aatteeseen sen verran voimallisesti, että päättivät muuttaa Helsingin maallisista riennoista ja riettauksista maaseudun rauhaan. He sitten ostivat Kirkkonummelta 15 ha maata ja rakennuttivat Vitträsk-järven rannalle erämaa-ateljeen, jossa oli omat rakennukset joka perheelle. Rakennuskompleksi valmistuikin sopivasti juuri siihen hetkeen, kun arkkitehtitoimisto kuopattiin, mutta talot jäivät. Mikäs siinä, mukavahan siellä oli vuosisadan alussa asustellessa, peräseinäjoella. Sen sijaan, että olisi elänyt Sibeliuksen ja muiden kanssa synnissä ja riettaudessa Kämpissä absinttia naukkaillen. Maaseutuelämä virvoittikin herrojen libidoa siinä mitassa, että otettuaan eron Mathilda-vaimostaan Eliel Saarinen naida pamautti Geselliuksen sisaren Lojan. Ja Mathilda siirtyi Geselliuksen vaimoksi. Tarina ei kerro, onko pokeripelillä ollut asiaan vaikutusta ja jos, niin minkälaista. Lingren olikin järkevästi pakannut pakaasinsa jo 1905 ja palannut Helsinkiin. Todennäköisesti suoraan Kämpiin jatkamaan kesken jäänyttä pokeripeliä Sibben kanssa.
Joka tapauksessa itse rakennukset ovat varsina vaikuttavia. Valitettavasti vain Lindgrenin asuinkäyttöön alunperin rakennettu pohjoissiipi tuhoutui täysin tulipalossa 1922 joten siitä ei ole kuin valokuvia. Sen tilalle on sitten myöhemmin rakennettu uusi rakennus. Tällä kertaa Saarisen pojan, Eero Saarisen suunnitelmien mukaan. Tällä aikaa Saariset olivat muuttaneet työn perässä Ameriikkaan, jossa Eliel loikin näyttävän uran. Hänen ehdottomana päätyönään pidetään Cranbrookin taideakatemian kampusta. Poikansa Eero Saarinenhan muistetaan mm. St. Louis Gateway Arch‘sta, jonka sanotaan innoittaneen mäkkärin logon suunnittelijaa.
Saaristen asuntona ja ateljeena käyttämä rakennus on nykyään museona ja sinne todella kannattaa mennä tutustumaan. Paikka on täynnä loistavia yksityiskohtia ja osittain hyvinkin moderni. Esimerkiksi kellaritilat voisivat olla mistä tahansa tänä vuonna valmistuneesta rakennuksesta: tiililattia ja valkoiset rapatut seinät. Varsinainen edustus- ja ateljeekerros on hyvin vaikuttava kaikkine ornamentteineen, paikalle rakennettuine huonekaluineen ja taide-esineineen. Itse ateljee-tila on yhden miehen arkkitehtitomistolle mielestäni melkoisen tilava ja voin vain kuvitella kuinka paljon Gallen-Kallelaa söi, kun ja jos hän vieraili Hvitträskissä. Olihan hän Saarisen et.al. hyvä ystävä. Ateljee on n. kolme kertaa sen kokoinen kuin Tarvaspäässä. Ja AG-K oli sentään taitelija ja nämä vain arkkitehtejä…
Rakennuskompleksi on pystytetty korkealle kalliolle Hvitträsk-järven rantamille ja se muodostaa muurin järvelle päin. Rakennuksia ympäröivät puutarhat ovat hyvin hoidetut ja niistä avautuu näkymä järvelle. Tai avautuisi, jos puut eivät peittäisi sitä, mutta ehkä silloin aikanaan on avautunut.
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Jos aika riittää vain jommassa kummassa paikassa tutustumiseen, suosittelen Hvitträskiä Tarvaspään sijaan. Vaikka Tarvaspääkin on sinänsä vaikuttava, olisin toivonut sen esittelevän enemmän AK-G:n tuotantoa ja hänen henkilökohtaisia tavaroitaan.
Kalevalaiseen kulttuuriin tutustui Nikon D810 + Sigma 35/1.4 Art sekä NEX-5N(IR) + SEL1855 (720nm)
2 Comments
En tiennytkään, että Hvitträskissä saa valokuvata sisätiloissa. Täytyy jälleen vierailla. Kävin kuvaamassa Hvitträskiä ulkona kevättalvella 2013, mutta nyt voisi käydä paremmalla kalustolla ja kuvata myös sisältä. Paikka on tietenkin – kuten hyvin kuvaat – upea ja ehdottomasti vierailun arvoinen.
Vitträsk-järven kalliomaalauksetkin olisi joskus nähtävä.
http://retkipaikka.fi/vapaa/kummituksia-taitelijoita-ja-suomen-ensimmainen-tunnettu-kalliomaalaus-vittrask/
Kummituksia ei kyllä näkynyt. Ryhmä venäläisiä kylläkin…
Noista kalliomaalauksista en tiennytkään, pitää tehdä seuraava reissu niitä katsomaan. Mutta joka tapauksessa, kyllä tuo paikka parit reissut kestää.