• Blogi
  • Kohteet
  • Kuvat
  • About

(c) Matti Remonen
All Rights Reserved


27
heinä
2015

Hämeen linnassa Hämeenlinnassa



Tuli käytyä sitten myös Hämeen linnassa. Yhdyssanaversiossa on tullut käytyä enemminkin, tässä erillisversiossa sitten hieman harvemmin.

Hämeen Linna, pääportti

Ken tästä käy… saa Museokorttia käyttää

Ihan vaikuttavannäköinen pytinki, ei siinä mitään. Linnahan oli päässyt aika heikkoon happeen, ennen kuin sitä alettiin entisöimään joskus tuossa -50 -luvulla ja lopullisesti se valmistui vasta kahdeksankymmentäluvun lopulla, kun viimeisetkin vangit oli saatu häädettyä sieltä pois.

Hämeen Linna tykkitorni

Vanha tykkitorni

Osallistuimme opastetulle kierrokselle, kun sellainen kohdalle sattui. Linna ei ole koskaan oikein nähnyt ns. oikeaa toimintaa. Ainoastaan kerran novgorodilaiset piirittivät sitä kolme päivää ilman suurempaa menestystä. Sen jälkeen linna on vaihtanut omistajaa melko rauhanomaisissa merkeissä.

Kuninkaanhuone, Hämeen Linna

Kuninkaanhuoneen katto entisöitynä

Ihan vierailun arvoinen paikka. Ja onhan se kuitenkin 1200 -luvulta peräisin, joten on täälläkin jotain siihen aikaan tapahtunut. Vaikka välillä tuntuu, että maailman mielenkiinto noina aikoina lopahti Suomenlahden eteläpuolelle.

Hämeen Linna, detalji

Linna on entisöity varsin pieteetillä. Missään varsinaisessa alkuperäisessä asussaan se ei ole, koska mitään alkuperäistä ei ole. Entisöinti on tehty tapaus- ja huonekohtaisesti jonkin aikakauden mukaiseksi.

Hämeen Linna, piha

Linnan pihakiveys

Emme ehtineet käydä vankilamuseon puolella, kun piti jo rientää muualle. Tämä koko käynti oli enemmän tällainen päähänpisto ja välipala. Mutta ihan kannattava sellainen.

Hämeen Linna kummitus

Linnan neito(ko). Vai kummitus?

Linnassa viihtyi Sony ILCE-6000 ja Sony Zeiss 24f18.



Tagged - Hämeen linna


Previous Post
Helsinkiä pakoon
Next Post
Rivieralla




2 Comments

Mika Latokartano
July 28, 2015, 14:03

Olet ottanut jo kauan hyviä kuvia, paljon parempia kuin mihin omat taitoni riittävät, mutta silti viime aikoina on ilmaisussasi tapahtunut mielestäni merkittävää kehitystä. Tässäkin kirjoituksessa on mukana useita sommittelultaan ja ajatukseltaan kypsiä kuvia, joissa sävyt ja tonaalisuus ovat hyvin hallussa ja joissa silmä kulkee viivoja ja muotoja pitkin, katsellen kuvia pitkään.

Hienoa työtä ja mukava matkakertomus jälleen. En ole koskaan ollut Hämeen linnassakaan, vaikka Hämeenlinnassa on tullut käytyä monta kertaa. Pitänee käydä tässä kesän-syksyn aikaan.

Reply

    mattiR
    July 28, 2015, 18:42

    Kiva kuulla, jos kehittymistä on tapahtunut ja varsinkin jos se näkyy. Kuten joskus aiemmin kirjoitin, suosittelen valokuvauskurssia, kyllä niistä aina jotain jää päähän. Varsinkin jos ja kun joutuu menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ja työväenopiston kurssit eivät myöskään syö valokuvausbudjettia turhan paljoa. Suosittelen Kömin Lean kursseja, vaikka niille onkin vaikea päästä.

    Kotimaan matkailu on yllättänyt minutkin positiivisesti. Tätä pitää harrastaa enemmän.

    Reply


Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nineteen − ten =