Ei sen suurempaa rikosta, kuin että lomat piti lusia alta pois, jotta pääsee takaisin töihin. Tänä vuonna tuli lomailtua pääosin kotiseudulla Helsingissä johtuen useammastakin syystä, mutta päätin ottaa asiasta ilon irti ja nauttia kerrankin pääkaupunkimme kesätarjonnasta koko rahalla.
Koska rannalla makailu ei oikein ole mun juttu, niin päätin yhdistää huvin hyötyyn ja pyöräillä mahdollisimman paljon. Ja kun en halunnut kantaa fillaroidessa koko kamerakalustoa mukanani, niin dokumentointivälineeksi tällä kertaa valikoitui Sonyn RX100 -pokkari. Joka itse asiassa onkin alunperin hankittu tämänsuuntaista silmälläpitäen. Päivämatkat vaihtelivat 40 ja 70 kilometrin välillä ja tosiaan en tainut Helsingin rajojen ulkopuolella käydä kuin kerran, kun poljin keskuspuiston ympäri. Ja tuon perusteella voin sanoa, että Helsingissä on kyllä varsin loistavat mahdollisuudet pyöräilyyn. Enemmän se on itsestä, kuin ympäristöstä kiinni. Samoin keväällä avattu Isoisänsilta on paras keksintö sitten veronpalautusten. Tuo silta leikkaa idän suunnalta pyörälyreitistä pois juuri sen tylsän Kulosaaren silta – Sörnäinen -välin, jota on tosi puiseva polkea. Loman aikana tuli siltaa pitkin poljettua varmaan parikymmentä kertaa.Isoisänsilta on Mustikkamaan ja tämän uuden Kalasataman asuinalueen välissä. Kalasatamahan on vasta rakenteilla ja sen eteläkärki on vielä aika lailla ”joutomaata”, joka onkin sitten mahdollistanut urbaanin ympäristön kehittymisen sinne. Sieltä löytyy mm. merikonttiin rakennettu Ihana Kahvila, jonka juustokakkua voin suositella varauksetta.
Kalasataman alue on muutenkin varsin mukavasti rakennettu, sinne on jätetty vanhan sataman rakenteita juuri sen verran, ettei historia unohdu. Alueesta tulee valmistuttuaan varmasti hieno ja merellinen paikka.
Kalasatamasta löytyy vielä toistaiseksi ”Helsingin yleisin sauna”, eli Sompasauna. Sinne voivat kaikki mennä, ei maksa mitään ja lämmittämisenkin voi (joutuu/saa) tehdä itse.
Saunoja Helsinkiin onkin tullut viimeaikoina joka puolelle. On Kulttuurisauna Merihaassa, Löyly Hernesaaressa ja Kauppatorille avautuu vielä Allas joskus loppukesästä. Meltsistä Hernesaareen on fillarilla 20km suuntaansa, joka onkin sellainen sopivasti oluen mittainen pätkä. Joten ne maisemat tulivat melko tutuksi.
Kauppatorilla haahuillessa tuli käytyä Virka-Galleriassa katsomassa Bonk-näyttely. Bonkista on sen verran omakohtaisia kokemuksia, kun tuossa 2000-luvun alussa, ennen kuin oli ostettu 3 miljardilla EURolla lämmintä ilmaa Saksasta, Sonera rakennutti uuden toimitalon Elimäenkadulle ja sen aulaan piti saada Bonk-taidetta. Sittemmin on lähteneet niin Bonk, Sonera kuin lämmin ilmakin Elimäenkadulta. Mielenkiintoisena(?) yksityiskohtana bongasin Roihuvuoren ostarilla otetun kuvan jonkun Bonk-laitteen testauksesta. Miljöö sopii kyllä Bonkismiin… Suosittelen tuolla näyttelyssä käymistä, niin kauan kun se vielä on esillä. Muuten tuli sitten fillarilla kierrettyä Seurasaasen selkä, käytyä Hietaniemen hautausmaalla, tosiaan Hernesaaressa, Sörnäisissä, keskustassa ja Suomenlinnassa. Niin ja velodromilla. Jos muuten joskus tulee sellainen luulo, että omat reisilihakset alkavat olla treenatussa kunnossa, suosittelen hakemaan maanpinnalle palautusta tuolta velodromilta. Siellä näkee mitä tarkoittaa ”treenatut reisilihakset”. Mutta tämmöistä lusimista tänä kesänä. Katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan.Lomaa taltioi siis Sony RX100 mk3 -pokkari.