• Blogi
  • Kohteet
  • Kuvat
  • About

(c) Matti Remonen
All Rights Reserved


22
syys
2013

Kohdekortti: Vanhankaupunginlahden alue



Yleistä:

Vanhankaupunginlahti kuuluu niinikään vakiopaikkoihini. Siellä tulee pistäydyttyä tämän tästäkin. Hieman toki paikka alkaa ”kulumaan”, mutta aika hyvin on tähän asti saanut sieltä joka kerta jotain uutta irti.

Miten pääsee:

Parhaiten tuonne pääsee omalla autolla tai julkisilla. Pysäköintialue löytyy joko Tekniikan Museon pihasta tai sitten ajamalla kosken alajuoksulle ja jättämällä auton sinne kalastajien joukkoon.

Missä: Google Maps
Mitäs siellä:

Vanhankaupunginlahden alueella on kuvattavaa vaikka millä mitalla: voi kuvata joko Vantaanjoen suuta ja siihen tehtyjä kalaportaita ja putousta. Tai sitten itse puistoaluetta, joka on varsin viehättävä vanhoine teollisuusrakennuksineen.
Lisäksi täältä lähtee reitti Lammassaareen ja Vanhankaupunginselälle ja Viikkiin. Tuolla saa helposti vierähtämään koko päivän, jos niin haluaa. Ja kuvauskohteita on koskesta, teollisuusrakennusten kautta aina lintuihin ja luontoon. Joten siltä osin ei pitäisi olla valittamista.

Erityistä:
  • Keväisin tuolla pidetään IceBreak-tapahtuma, jossa koskea lasketaan kajakeilla.
  • Tekniikan museossa voi käydä katsastamassa vaikka FinnValcon kuvaputket.
  • Paikalla on usein kesäisin hääkuvauksia, joten siellä pääsee myös vertaamaan miten ammattikuvaajat toimivat.
Paras aika kuvata:

Paikka toimii kaikkina vuorokaudenaikoina. Koskea kohden aurinko paistaa hieman ennen puoltapäivää.

 



Tagged - Vanhankaupunginlahti


Previous Post
Vanhaa kaupunkia
Next Post
Tullisaari Revisited




Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four × one =