---

Lauantai menikin sitten kulttuurin merkeissä. Vaimo ja poika lähtivät keskustaan ostamaan vaatteita ja minä sitten samalla reissulla päädyin kiertelemään parit valokuvanäyttelyt. Hakasalmen huvilassa on meneillään Kaupunginmuseon ”Rasvaletti”-valokuvanäyttely -50 -luvun Helsingistä ja kadun (tien) toisella puolen on Kansallismuseossa Autot&Helsinki-näyttely.

Ensin piti kuitenkin mennä Rajalan uuteen Postitalon liikeeseen. Onhan se hieno: vanhassa postisalissa myydään postimerkkien sijasta nyt kameroita. Fiksu idea on ollut sijoittaa tiloihin Postitalon pienoismalli. Siihen voi sitten käydä sihtailemassa uusilla kameroilla.

Hakasalmen huvilan näyttely on ilmainen, ja mikä parasta, siellä saa valokuvata. Seinille ripustetut -50 -luvun Helsinkiä ja nuorisoa kuvaavat valokuvat olivat hienoja ja mielenkiintoisia. Toki sitä kiintoisuutta hieman vähentää se tosiseikka, etten ole syntyperäinen helsinkiläinen ja näinollen esimerkiksi kuvat lähiöistä siltä ajalta eivät oikein minua jaksaneet sytyttää. Varsinkin kun Roihuvuoresta ei ollut kuin pari kuvaa. Mellunmäestä ei yhtään. Melliksen kyllä ymmärtää, koska se on rakennettu pääosin -70 -luvulla, mutta Roihis kyllä perustettiin ja rakennettiin Hakan toimesta nimenomaan -50 -luvulla. No, mutta näyttely oli hintansa väärti.

Joka tapauksessa näyttely kuvasi mielestäni hyvin sitä valtaisaa murrosta, mikä Suomessa tapahtui tuona aikana: väki alkoi siirtymään maalta kaupunkeihin, nuoriso alkoi tiedostamaan itseään ja muut huomasivat nuorison. Vapaa-aika lisääntyi, vaikka töitä puskettiin hullun lailla kaupungistumisen vuoksi ja varsinkin vuosikymmenen alkuvaiheessa vielä meneillään olleiden sotakorvausten hoitamiseksia.

 

Nuoriso tosiaan alkoi erottautumaan omaksi ryhmäkseen: tuli rokit, jamekset, cokis, jengit, mopot ja kaikki. Tämä tietysti toi mukanaan myös lieveilmiöitä ja vanhempi väki kauheisteli ”lättähattujen” menoa. No, koskas sitä nuorisoa olisi kehuttu?

Näyttelyssä oli myös oma soppi sen ajan valokuvaukselle. Sodanjälkeinen aika ja säännöstelyn päättyminen tarkoitti sitä, että muutkin kuin ammattikuvaajat saivat ja pystyivät hankkimaan filmiä ja kameroita. Kuvia kun katseli, niin ei kyllä tullut kauhean ikävä niitä aikoja. Leica nyt on Leica, lataa siihen mitä vain, mutta 6×9 palkkikamerat eivät kyllä aiheuta mitään omistamisen halua. Kuvissa oli myös aikalaisen valokuvaajan (nimi ei tarttunut mieleen) studiokalustoa. Nykyään satamissa on kevyemmät nosturit, kuin mitä kuvaaja oli värkännyt kamerajalustoiksi. Ei ollut hiilikuitua silloin, ei.

Sitten kadun (tien – miksi Mannerheimintie on tie? Eikö tiet kaupungeissa ole katuja?) toiselle puolen ja Kansallismuseoon. Oli muuten mun eka kerta. Vaikka olen asunut Helsingissä nyt jo 25 vuotta, niin Kansallismuseoon en ole osunut. Syntyperäiset hesalaiset hoitavat tuon pakollisen vaiheen pois päiväjärjestyksestä yleensä kansakoulun, siis peruskoulun, ensimmäisillä luokilla. Me menimme silloin Sapokkaan luokkaretkelle. Vuonna -60 ja jotain, Elsa Sorvalin johdolla.  Valitettavasti tuo Autot&Helsinki-näyttely ei minua niin koskettanut, vaikka seinällä olikin vanha Autokoulu Ikosen valokilpi. Enska ja Hanski joo, Team Ahman henkinen isä. Kiersin myös koko museon läpi, mutta jotenkin siitä jäi valju vaikutelma. Eihän tuota liene kovin reilua mihinkään Louvreen tai Eremitaasiin verrata, jotka ovatkin taidemuseoita, mutta en oikein koe ruotsalaisia kuninkaita omikseni. Vaikka silloin osa Ruotsia olimmekin. Suomi köyhä on ja köyhäks’ jää. Niinpä.

 

Kävin vielä Foorumissa häiläämässä ja sitten suuntasin kohden kotia. Kotimatkalla piristin sitten mieltä käymällä Itäkeskuksessa ottamassa tuntumaa tulevaan Jouluun…

Kulttuurin saivat tuta NEX6 + SEL1018 + SELP1650 + SEL24f18Z

---

Previous Post

Filmi poikki...

Next Post

Karkkipäivä

---