Viikonloppu oli Helsingissä varsinainen mega-sellainen ainakin tapahtumien koon ja määrän perusteella. Täällähän oli Weekend Festival, Kallio Block Party ja viimeisenä mutta ei lainkaan vähäisimpänä HELride -skeittitapahtuma. Olin jo etukäteen googlaillut HELriden ohjelman ja perjantaina sitten töiden jälkeen suuntasinkin Kiasmalle. Päätin mennä sinne polkupyörällä, jotta samalla tulisi yhdistettyä huvia ja hyötyä. Vähän kyllä arvelutti jättää fillari Kiasman eteen, koska päättäväistä pyörävarasta ei mikään lukko pitele. Varsinkin tuollainen Kryptoflex-vaijeri menee helpostikin poikki voimapihdeillä. No, mutta siksihän on vakuutukset… Pelko osoittautui onneksi turhaksi ja fillari oli vielä illalla siinä, mihin olin sen jättänyt.
Mutta nyt kaksipyöräisistä nelipyöräisiin. Tosiaan perjantain HELride -sessio oli Kiasman ja Mannerheimin patsaan edessä, jossa tehtiin trikkejä penkin ja muutaman boksin avustamana. Palkintorahaakin oli tiedossa, potti oli 150 EUR, josta jaettiin 20 EUR aina hyvän trikin tehneelle ja lopuksi sitten viisikymppinen parhaalle. Ja olihan moinen palkintopotti houkutellut paikalle kilpailijoita ihan ulkomaita myöten. Voi olla, että kisabudjetti kuitenkin jää negatiiviseksi noilla summilla.
Kuvausmielessä läksin hakemaan kontrastia skeittauksen ja Mannerheimin patsaan välille, sillä edustavathan ne hieman eri aikakausia. Kuvaamaan tuolla pääsikin varsin vapaasti, kunhan katsoi ettei saa lautaa päähänsä. Tosin omaan piikkiinhän sekin olisi mennyt. Skedeporukka on sen verran tottunut kuvaamiseen, tai ainakin kuvaaminen on niin olennainen osa kulttuuria, ettei se näyttänyt ketään häiritsevän. Ja olihan noita kuvaajia paikalla minun lisäkseni muitakin.
Kuvausolosuhteet olivat osin haastavat, niin kuin ne aina ovat jossain mielessä. Taivas oli täysin pilvessä, joten valo oli aivan tasaista. Salama olisi ollut hyvä ja joku olikin varustautunut ihan studiosalamalla. Pikkusalama ei tuolla olisi paljoa auttanut, varsinkin kun valo sitten olisi tullut suoraan edestä. Lisäksi kun kuvasin sarrrjaaa, niin ei siihen salama ehdi mukaan. Alivalotin kuvia tarkoituksella, ettei taivas palaisi ihan puhki. Olen sitten editissä nostellut näitä aukon verran.
Yhteen onnenkantamoiseenkin sain ”lainattua” salamaa. Mutta tuossa näkee salaman tuoman lisäbuustin.
Kun Mannerheim oli saanut kisoista tarpeekseen ja palkintorahatkin jaettu, siirryttiin Kiasman vieressä olevalle rampille, jossa tavoitteena oli tehdä kolme onnistunutta trikkiä peräkkäin. Aika pitkään meni, ennen kuin moisessa onnistuttiin, mutta lopulta joku onnellinen pokkasi pääpalkinnon 50 EUR. Kuten palkintosummista näkee, skeittaaminen on kutsumuslaji.
Paikalla oli hyvä meno yleisön ja kilpailijoiden kesken ja tekemisen ilo näkyi kauas. Laminalla oli oma teltta, josta sai ilmaiseksi grillimakkaraa. Täällä on makkara-asiat jopa paremmin hoidossa kuin raveissa.
Saa nähdä mitä skeittauksen nostaminen olympialajiksi Tokioon 2020 tekee tälle lajille. Muuttuuko homma vakavammaksi vai säilyykö hommassa vielä hyvä syke.
Pari kertaa meinasin saada laudan naamaani ja kerran se tulikin syliin. Suuremmilta vammoilta kuitenkin säästyttiin. No pain, no gain.
Skedeskenessä Nikon D500 + Nikkor AF-S 18-35/3.5-4.5G + Nikkor AF-S 24-120/4G VR.