Salon mainiossa taidemuseossa on jo jonkun aikaa ollut menossa Elliott Erwitt Retrospective -valokuvanäyttely. Erwitt on todellinen vanhan koulukunnan kuvaaja, syntynyt 1928 ja edelleen menossa mukana. Hän on ollut myös kuvatoimisto Magnumin kuvaajana jo vuodesta 1953 itsensä Robert Capan kutsumana.
Minulle Erwitt on tullut tutuksi nimenomaan humoristisista katukuvistaan, joissa kaikissa on joku koukku joka ei aukea ihan ensimmäisellä sekunnilla. Vähän kuin valokuvauksen Fingerpori.
Näyttelyssä on tosin mukana Erwittin tuotantoa laidasta laitaan, joten mukaan mahtuu myös dokumentaarista ja henkilökuvaakin, mutta ne eivät itseä oikein jaksa sykähdyttää. Ihan hyviä ja näin päin pois, mutta eivät Salon matkan väärti. Sen sijaan Erwittin kädenjälki näkyy hetken ja tilanteen kuvaamisessa, on se sitten nudistileiri Englannissa tai tanssisali Suomessa.
Hesarin näyttelyarvioinnissa oli valiteltu sitä, että näyttelyssä tulee hieman tirkistelyfiilis. Itselle ei moista tunnetta syntynyt, vaan kuvat olivat yksinkertaisesti hienoja.
Aina sitä jaksaa ihmetellä, kuinka Salon Taidemuseo saa kerta toisensa jälkeen järjestettäväkseen maailmanluokan retrospektiivejä. Veturitalli on täysin Tukholman Fotografiskaan verrattavissa oleva taidemuseo. Ja helpommin saavutettavissa. Näyttely on avoinna 4.2.2018 asti, joten vielä ehtii hyvin käymään.
Elliottia ihmetteli Sony a6000 + SEL28f18.