---

Jahs. Kesä alkaa olemaan paketissa, kun Taiteiden Yökin on vietetty. Tänä vuonna päätin lähteä taas vaihteeksi keskustaan, kun Vuosaaressa ei ollut mitään tapahtumia ja keskustassa taas oli mielenkiintoinen jättiläis-spektaakkeli luvassa. Samalla kertaa ajattelin hoitaa World Press Photo-kilpailunäyttelyn ja Kameraseuran Aita 2015-näyttely Rautatieasemalla.

Olinkin keskustassa jo hyvissä ajoin ennen viittä ja suuntasin Sanomataloon katsomaan WPP:n kuvat. Onhan niitä näkynyt julkisuudessa jo aiemminkin, varsinkin koko vuoden lehtikuvaksi ja -kuvaajaksi valitun tanskalaisen Mads Nissenin kuvat venäläisestä homoparista. Näyttely oli hyvä läpileikkaus laadukkaasta lehtikuvasta, mutta silti jotenkin minulle jäi hieman kaksijakoinen vaikutelma. Läheskään kaikki kuvat eivät olleet minusta mitenkään tajuntaa räjäyttäviä, sommittelultaan mielenkiintoisia tai edes kovin kantaa-ottavia. Porukkaa oli paikalla kuitenkin mukavasti. Hyvä, että hyvä valokuva jaksaa kiinnostaa.

Nii-joo, itseäni eniten kosketti kuva pakolaisista jossain keskellä Välimerta täyteen ahdetussa veneessä. Sininen vene sinisellä merellä täynnä värikkäitä pilkkuja. Ja jokainen pilkku on ihminen ja oma kohtalonsa. Se jotenkin kertoi ja kosketti enemmän kuin jotkut pakolaisleireillä otetut resupekkakuvat.

Sanomatalolta siirryin sitten Rautatieasemalle katsomaan Kameraseuran näyttelyä. Mun vaan täytyy todeta, että teknisesti ja visuaalisesti näyttävämmät kuvat löytyivät tältä osastolta. Valitan. Tosin osa selittynee sillä, että mukana oli ainakin neljän tuntemani kuvaajan kuvia.

Näyttelyissä ei mennyt niin paljoa aikaa kuin olin ajatellut, joten suuntasin Esplanadin puistoon jäätelölle. Ruumiinkulttuuria parhaimmillaan.

Jäätelöstä selvittyäni läksin sitten Senaatintorin suuntaan katsomaan josko siellä jo jättiläiset jymistelisivät. Eivät jymistelleet. Toivo-jätti oli vielä poikien kanssa pelaamassa korttia tai koristreeneissä. Sen sijaan Kaipuu oli jo paikalla Tuomiokirkon ylätasanteella. Jättiläisistä mitään tiedä, mutta mulle jäi kyllä vahvasti se kuva, että Kaipuu oli tukevasti pieniin päin. Lieneekö siinä syy Toivon poissaoloon?

Aikanaan sitten musiikin pauhatessa Topi lähti tulemaan Unioninkatua ylös (musiikista päätellen tekno-miehiä tämä meidän Big-T), mutta painui sitten kylmästi Kaipuun ohi. Ei näköjään maha pystyssä oleva risukasa meidän Topia jaksanut kiinnostaa. Sitten seurasikin hurja spektaakkeli, jossa T-man keekoili Tuomiokirkon rappusten juuressa edes takaisin ja musiikki pauhasi n. miljuunan desibelin voimalla. Täytyy sanoa – kun kerran oli autolla liikkeellä – että ei oikein pystynyt käyttämään kemiallisia kiihdyttimiä riittävästi jotta olisi päässyt Topin kanssa samalla aaltopituudelle. Tämä olisi vaatinut libreton ehdottomasti. Hirveästi kuitenkin oli edes takaisin menoa ja kovaa meteliä. Jossain lehtiartikkelissa, olisiko ollut Hesarissa, seuraavana päivänä kirjoitettiin, että lapset olivat innoissaan. No, ainakin mitä minun lähelläni oli lapsia aikuisten seurassa, niin heitä saivat vanhemmat rauhoitella koko ajan, että ei ole mitään pelättävää. Sen verran K-18 meno kyllä oli vaikka Kaipuu olikin jo siunatussa tilassa. Ehkä edellisellä paikkakunnalla esityksessä oli ollut vielä hurjempi juoni…

[envira-gallery id="7535"]

No, aikanaan tämäkin sitten loppui ja Topi vihdoin sai Kaipuunsa. En tosin ollut enää todistamassa tätä onnellista perheen yhdistämistä, vaan olin poistunut jo paikalta ja läksin kohden kotia.

Taidetta dokumentoi Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G + DC-Nikkor AF 135/2D

---

Previous Post

Rivieralla

Next Post

Ypäjä Revisited

---