---

Tänä vuonna kävikin niin somasti, että Roihuvuoren perinteinen ja jokavuotinen Hanami-juhla sattui osumaan juuri kirsikankukinnan huippukohtaan. Mikä on varsin hyvä juttu, kun ottaa huomioon, että hanami tarkoittaa ”kukkien katselemista”, eikä kukkien kastelemista. Useampana aikaisempana vuotena on ollut tarjolla lähinnä jälkimmäistä, kun kirsikan kukinta Roihuvuoressa on ollut jo ohi Helatorstaina.

No, tänä vuonna – kevään aikaisesta käynnistymisestä huolimatta – kukinta huipentui juuri tähän juhlan aikaan. Ainoa pieni miinus oli, että lämpötila ei ollut kovin keväinen. Veikkaankin, että viikonloppuna monessa perheessä teini viettää pyhäpäivänsä sängyssä ja kuumaa mehua juoden. Perinteinen japanilainen cosplay-pukeutuminen ja räntäsade eivät oikein edistä terveyttä.

Joka tapauksessa Roihuvuoren kirsikkapuistoon oli kokoontunut jo hyvissä ajoin joukoittain ihmisiä brunssille juhlistamaan päivää. Paikalla oli myös useita eri järjestöjen ja yhdistysten kojuja. Kuten vaikka luterilaisen kirkon… joka sopii kyllä tällaiseen buddhalaisjuhlaan kuin nakki jäätelökakkuun. Mutta mitäpä me näistä kun eivät nämäkään meistä. Muuten ohjelma – sen mitä olin paikalla – oli kovin japanialaispainotteinen: Helsingin japanilaisen koulun musiikkiluokan oppilaan lurauttivat parit perinteiset laulut kevään kunniaksi. Ei, eivät laulaneet Gaudeamus Igitur eivät edes Maamme-laulua. Sen sijaan saimme kuulla Sakura-laulun, jossa ylistetään kevättä ja kirsikan kukintaa.

Sen jälkeen oli japanilaisten itsepuolustus- ja taistelutaitojen esittelyä, kuten Aikido ja Kendo. Aikidohan on puhdas itsepuolustustaito, eikä siinä esimerkiksi kilpailla lainkaan. Sen sijaan Kendo on kehittynyt aikanaan sotureiden miekkaharjoitteista ja vasta 1700-luvulla siirryttiin bambumiekkoihin, kun havaittiin että oikeiden miekkojen käyttäminen korreloi negatiivisesti lajin laajenemisen kanssa. Varsinkin kun kisoissa mennään ns. loppuun asti…

Porukkaahan tuolla oli kuin Tokion metrossa, tosin yhtään ihan natiivi-japanilaiselta vaikuttavaa en tavannut. Paitsi tietysti Akita-koiria oli vähän joka toisella. Jostain kuulin, että niitä on rekisteröity Suomessa vain muutamia satoja. Nyt tuolla oli paikalla merkittävä prosentti koko paikallisesta populaatiosta.

Muuten porukka näytti ihan kokoperäiseltä ja mitäpä ei suomalainen tekisi alkoholipitoisen brunssin eteen. Istuisi jopa raesateessa, joka jossain vaiheessa koitti käydä latistamassa tunnelmaa. Keski-ikäisten ylipainoisten känniläisten (kirjoittajaan osui noista kolmesta määritelmästä kaksi – lat. huom.) lisäksi paikalla oli tietysti teini-ikäisiä cosplay-harrastajia. Valitettavasti en enää oikein ole sisällä tuossa Manga-genressä, niin en pystynyt bongaamaan ketä kukakin yritti esittää, mutta pitää vain ihailla sitä määrätietoisuutta, mikä määrätynikäisillä tyttölapsilla on: vaivaa säästämättä oli pukeuduttu ja laittauduttu tilaisuuteen. Sää ei nyt ollut ehkä ihan paras ajatellen pukujuhlaa, mutta eipä se juuri näyttänyt osallistujia haittaavan.

Japanilaiseen kulttuuriin tutustui Nikon D810 + Sigma Art 35/1.4 + Micro-Nikkor AF-S 105/2.8G

---

Previous Post

Zen ja valokuvaus

Next Post

Hevon Kuusessa, Otto 2

---