• Blogi
  • Kohteet
  • Kuvat
  • About

(c) Matti Remonen
All Rights Reserved


30
maalis
2016

Taidetta päällä ja hännällä



Joskus tuntuu, ettei taiteessa tai ”taiteessa” ole päätä eikä häntää. No, päätin tehdä oman sarjan, jossa on sekä pää, että häntä. Tosin häntä ei taida näkyä kuin yhdessä kuvassa.

Vanttu

Itse asiassa idean tähän sain aikanaan joltain valokuvakurssilta, jossa joku osallistuja valitteli kun ei ollut saanut koirastaan kuvia, jossa se olisi kokonaan, vaan kuvat olivat yksityiskohdista. Mielestäni idea oli aivan mielettömän hieno ja varsinkin kun meidän kissasta ei pysty ottamaan sellaisia ”kivoja kissakuvia”, jossa kissa keikistelee kameralle, niin ainoa mahdollisuus on kuvata nukkuvaa kissaa. Ja koska se on sellaisenaan kovin tylsä, päätin tehdä super-tiukasti rajattuja, jyrkästi valotettuja otoksia.

Mielestäni nämä onnistuivat oikein hyvin ja printtasinkin ne myös seinälle roikkumaan muun perheen iloksi. Taidetta päällä ja yhdellä hännällä.

Vanttu

Vanttu

Vanttu

Huomaa häntä…

Vaikka kuvat on otettu eri aikoina, niin oli hauska havaita, että kaikissa on käytetty samaa objektiivia, eli Micro-Nikkor AF-S 105/2.8G. Ja kameran virkaa on toimittanut D810.



Tagged - Kissa, Taide, Vanttu


Previous Post
Pyhä Metso
Next Post
Aikainen mato




Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen + 9 =