Jo vuosia suunniteltu matka oli vihdoinkin toteutumassa. Kaikki valmistelut oli tehty, kartat luettu, viisumit hankittu, passi uusittu ja rokotukset tarkistettu. Malarialääkitys oli aloitettu jo hyvissä ajoin, kiniinijauhetta oli myös pakattu mukaan, kuten moskiittoverkotkin. Matka oli enää tekemistä vaille valmis.
Heräsin lähtöaamuna malttamattomana ja söin tukevan aamiaisen. Enhän tiennyt koska saisin seuraavan kerran ruokaa tai näkisinkö enää koskaan sivilisaatiota. Mutta pidemmittä puheitta matkaan.
Tärkeimmät tavarat olivat jo odottamassa matkan alkua. Kukista on parasta ennen ehkä jo mennyt.
Koska emme lentäneet, en poistanut sokkaa.
All set. Go.
Reitti sukelsi heti alussa lähes läpitunkemattomaan viidakkoon.
Pahuus tiivistyi ympärillä, näkökenttäni alkoi kaventua.
Silmissäni sumeni edelleen, kunnes pimeys sai minut kokonaan valtaansa.
Jahs. Se olikin vain linssinsuojus… Yht’äkkiä saavuimme aukiolle, jossa selvästi oli havaittavissa paikallisten alkuasukkaiden rakennelmia. Tutkimme niitä kiinnostuneina.
Pääkallonmetsästäjät ilmeisesti asuivat puissa. Varsin järkevää kiinteistöveron osalta.
Mutta mikä olikaan kaikkien noiden verkkojen ja köysien tarkoitus? Ei varmastikaan meidän kannaltamme mitenkään hyvään lopputulokseen johtava. Mitä täällä oikein tapahtui? Missä oli Kurtz?
Minulle alkoi selvitä, että tämä ei ollutkaan mikään tavallinen matka, vaan sen lopputulos tulisi vaikuttamaan minuun loppuelämäni. Tai nyt ainakin siihen asti, kunnes työt alkaisivat. Pohdin voimakkaasti, että onko matkan jatkamisessa järkeä, mutta palatakaan ei voinut. Olin Facebook päivityksen jo tehnyt.
Lähdimme siis eteenpäin.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua – ylitettyämme The Old Man’s bridgen – saavuimme laavatasangolle, josta meitä oli varoitettu jo alussa. Siellä väitettiin tapahtuvan kummia asioita ja suoritettavan pakanallisia menoja. ”Frontside Ollie”, ”Nightmareflip”, ”Boneless”… näistä puhuttiin kunnioittaen. Paikallisia jumalia?
Emme halunneet jäädä odottamaan paikan hallitsijan ilmestymistä. Kuva riitti meille.
Laavatrasangosta selviydyttyämme saavuimme toiselle pakanalliselle luonnonmuodostelmalle: keskelle aukiota oli pystytetty jättiläismäinen haukitoteemi. Miksi se oli siinä? Ketä varten? Kuka maksoi? ”Curiouser and curiouser”, kuten joku jo aiemmin totesi.
Toteemiaukiolta johti lyhyt polku luolan suulle, johon reittimme meitä vei. Vaikka mielemme sanoi, ettei tuonne kannata suunnata, uteliaisuutemme voitti ja astuimme luolaan.
Luola aukesikin hetken päästä ulkoilmaan ja jatkui eteenpäin vuosituhansien vesimassojen muovaamana kanjonina. Sadekaudella tämä lienee täynnä vettä ja alligaattoreita, nyt se oli kuitenkin täysin kuiva ja kuljettavissa.
Paikallinen oppaamme kertoi, että kanjonia kutsuttiin nimellä ”Baana”. Se lienee tullut Swahilinkielen sanasta ”Bwana”, sillä paikalliset pääkallonmetsästäjät pitivät tapanaan huvitella ja ampua alhaalla kulkevia valkonaamoja puhallusputkilla kanjonia reunustavan viidakon kätköistä.
Onneksi Nairobissa oli markkinat ja kaikki paikalliset sekä Tarzan olivat ostamassa siellä kalsareita.
Seuraava lokikirjamerkintä on kun saavuimme tuntemattoman sivilisaation rakentamalle muistomerkille.
Meidän oli hyvin vaikea ymmärtää, mikä paikka oli kyseessä. Joka tapauksessa paikallisille se oli Pyhä. Siitä puhuttiin kuiskaten. Kaikki sen tiesivät, harva oli siellä käynyt. Itse epäilin, että sen on pakko liittyä jotenkin radioaktiivisuuteen. Miksi se muuten olisi aidattu ja siellä olisi erilliset hätäpoistumistiet? Koko paikan yllä leijui uhkaava pysähtyneisyyden tunnelma.
Paikallinen poppamies väitti, että muinainen korkeakulttuuri olisi yrittänyt rakentaa jotain, mikä ei olisi fysiikan lakien mukaan mahdollista. Totutusvaiheessa kaikki oli mennyt pieleen ja paikka oli sinetöity. Paikalliset kutsuivat sitä nimellä, joka vapaasti käännettynä on ”minä ajattelen” tai ”minä luulen” ”Me Tro”.
No, totuus jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Jätimme kuitenkin tämän muistomerkin ja suuntasimme kohden sivilisaatiota. Välillä pysähdyimme pittoreskissa kalastajakylässä, jossa oli hyvä lohileivät. Ja santsikupista maksettiin 5c takaisin… Juotuani 118 santsikuppia, matkakassa alkoi olemaan taas täysi. Päässäni surisi hieman.
Aikanaan saavuimme sitten takaisin sivilisaation pariin. Tuntui kyllä hyvältä päästä pois viidakon kauhuista sivistyneiden ihmisten joukkoon.
Kunnes katsoin tarkemmin, mitä torilla oli kaupan.
Dr. Livingstone, otaksun…
2 Comments
Pelkoa ja inhoa itiksessä..
Piti luettuaan katsoa tarkemmin mitä Remoskan ”kukka”vaasissa oikein kasvoikaan ;D
Juu, Itiksessä ja hieman pidemmällä 🙂 Vaikkei minulla lakimiestä ollutkaan mukana eikä jättilepakoitakaan näkynyt.