• Blogi
  • Kohteet
  • Kuvat
  • About

(c) Matti Remonen
All Rights Reserved


19
touko
2017

Kesä ja kirsikat



Pitkään jatkuneiden helteiden ansiosta Roihuvuoren Kirsikkapuisto alkaa loistaa, kun kirsikka kukkii. Mikä sinänsä on kovin hyvä juttu, kun Roihuvuoren perinteinen Hanami-juhlakin on käsillä tuota pikaa.

Kirsikkapuisto, Roihuvuori

FB:n Roihuvuori-sivuilta bongasin, että tosiaan kirsikka on kukassa. No, sitähän piti lähteä dokumentoimaan. Poikkeuksellisesti sattui olemaan harmaa päivä, vaikka lämmintä oli kuitenkin jo se 13 astetta. Tai hieman alle. Mutta koska mitään aurinkokuvia ei tultaisi saamaan, otin mukaan taskuauringon, siihen jalan ja triggerit.

Kirsikkapuisto, Roihuvuori

Roihuvuorentien puolella kirsikka olikin jo mukavasti kukassa, varsinaisen kirsikkapuiston puolelle – joka on siis Abraham Wetterin tien vierellä – en jaksanut mennä.

Kirsikkapuisto, Roihuvuori

Virittelin salamiin tiukan hunajakennon, jolla saisi ammuttua kontrolloidun valokimpun kukintoihin. Ideana oli jättää tausta pimeäksi. Ottaen huomioon laajan salamikuvauskokemukseni, olen varsin tyytyväinen lopputuloksiin.

Kirsikkapuisto, Roihuvuori

Lopuksi sitten yritin taltioida kirsikan herkkää hipiää ottamalla high-key -kuvia. Ihan käypäistä kamaa tämäkin. Ehkä.

Kirsikkapuisto, Roihuvuori

Tarkoitus on vielä sunnuntaina mennä katsomaan Hanamia.

Kirsikkaapuisto, Roihuvuori

Kirsikkapuisto, Roihuvuori

Kirsikoissa tunnelmoi Nikon D810 + Micro-Nikkor 105/2.8 VR sekä Sigma Art 85/1.4.



Tagged - kirsikkapuisto


Previous Post
Concrete by the Sea
Next Post
Prime Horse




3 Comments

Mika Latokartano
May 19, 2017, 20:39

Viime vuosina kevään merkkipaaluksi on muodostunut tämä kirsikkapuistobloggaus. Saa nähdä, ennätänkö tänäkään vuonna sinne, mutta toivottavasti. Kauniita kuvia. Pidän hi/low key teemasta ja siitä, että käytit rohkeasti salamaa kun luonnonvalo ei riittänyt. Valoa voi tuoda sinne, missä sitä ei ole.

Ensi vuotta odottaen.

Reply

    Matti Remonen
    May 19, 2017, 20:50

    Kiva jos kelpasi 🙂

    Itsekin olin yllättynyt noista salamikuvista. Kun olen enemmän vallitsevassa valossa kuvaja (lue: Ei Vaan Osaa).

    Suosittelen sunnuntain Hanamia…

    Reply

Mika Latokartano
May 19, 2017, 22:13

Toki kelpasi. Vaikka en aina kommentoikaan, luen jokaisen blogikirjoituksesi mielenkiinnolla. Harmillisesti olen reissussa sunnuntaina, mutta ehkä kukkia on vielä alkuviikosta. Olisihan ne kiva nähdä ja kuvata.

Reply


Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

17 − 4 =