Tässä on jo viikko vierähtänyt ”Hevoset Kaivarissa”-tapahtumasta ja blogi huutaa edelleen tyhjyyttään. Joopa, jostain syystä tuntuu nyt tämä valokuvaaminen ja siihen liittyvä oheistoiminta olevan kuin tervan juontia. Odotin kyllä tuota tapahtumaa jo kuukausia etukäteen ja mielestäni valmistauduinkin sinne lähtemiseen huolella, mutta sitten kun päivä koitti ja pääsin Kaivariin, ei homma toiminutkaan. Vika ei kyllä ollut itse tapahtumassa eikä sen järjestelyissä. Näki, että tilaisuuteen esitellä laaja-alaisesti hevosharrastusta ja -urheilua oli panostettu kunnolla.
Ensin hieman pelkäsin, että tämä on (taas) pelkkää raviurheilua, mutta se pelko osoittautui turhaksi. Tapahtumassa oli ”pakollisen” ravi-osuuden lisäksi esillä kaikkea aina keppihevosista työhevosten kautta Polocrosseen ja Rakuunoihin. Tai Ratsuväen perinneratsukoitahan nuo jälkimmäiset nykyään ovat, kun Suomeesa Rakuunoja löytyy enää maustehyllystä.
Tuo ravihommakin oli tehty mielenkiintoiseksi siten, että ”ravirata” oli vain kiihdytyssuora ja kisa ajettiin eliminatorina. Eli kisamalli oli kuin kiihdytysajoista. Vain sijoitus ratkaisi, ei aika.
Porukkaa oli ainakin lauantaina paikalla runsain mitoin. Kokonaiskävijämäärä oli virallisten laskujen mukaan 45 000, jonka kyllä huomasi. Suosiota ei syönyt edes samaan aikaan ollut Ravintolapäivä eikä myöskään viikolla siirretty Roihuvuoren Hanami-juhla. Kyllä Helsingissä porukkaa riittää, jos vain sää suosii. Ja suosihan se. Aurinko paistoi, vaikka muuten olikin aika viileää.
Laitteiston osalta päätin, että nyt kuvataan vain kiinteillä polttoväleillä. Taiteelliselta vaikutelmaltaan tuo oli varmaan hyvä ratkaisu, mutta tapahtumakuvauksessa kyllä zoomi on sittenkin parempi. Nyt tuntui, että koko ajan oli väärä polttoväli käytössä. Toki se voi johtua ihan tottumattomuudestakin, mutta rajoitetut liikkumis- ja sijoittumismahdollisuudet kentällä yhdistettynä kiinteään polttoväliin rajoittivat kyllä kuvien ottamista.
Muutenkin tuollaisissa massatapahtumissa kuvaaminen yleisön joukosta on aika lailla turhauttavaa. Koko ajan ei voi olla tunkemassa sinne eturiviin, koska ei kuvaajaturistilla ole mielestäni sen suurempaa oikeutta siihen parhaaseen katsomispaikkaan kuin muillakaan. Sen takia noihin tapahtumiin olisi saatava kuvauspassi, jos noihin aikoo kuvausmielessä lähteä. Muuten kannattaa sitten keskittyä ihmettelyyn ja makkaraan.
Kaiken kaikkiaan itse tilaisuus oli upea ja samalla komea kunnianosoitus Suomenhevosen 110 vuotisjuhlalle. Näin Suomi 100 -juhlavuonna.Kaivarissa mukana Nikon D810 + Art-Sigmat: 24/1.4, 35/1.4, 85/1.4 ja 135/1.8