---

Taas alkaa talven selkä olla taittunut ja merkiksi siitä Helsingissä oli Kuva ja Kamera -messut. Nämä ovat minulle ehdottomasti se kevään merkki, ei niinkään vene- tai MP-messut. Kun en kumpiakaan harrasta. Toiseen ei riitä raha ja toiseen ei taidot. Tosin valokuvaus jatkaa aika lailla samalla linjalla: ei ole rahaa, mutta ei taitojakaan.

Tänä vuonna sain liput messuille paitsi dc.netin arvonnan kautta, niin myös jostain syystä Nikon päätti kutsua minut ammattilaisaamupäivään. Sehän merkitsi sitten sitä, että töistä piti ottaa hieman paikallista joustoa, jotta pääsi tuonne perjantai-aamupäiväksi. Pakkohan se oli mennä, kun ammattilaiseksi tituleerattiin. Sen on muuten kumma juttu, että tuollainen ”ammattilaispäivä” jossain random kamera-messuilla tuntuu hienommalta kuin vastaava Cannesissa Gartner ITXpossa. Ei siellä oltu ”ammattilaispäivillä” vaan töissä. No, sinne kuitenkin mentiin muiden ammattilaisten joukkoon.

Ja päiväkotilasten. Vai mitä lienee alakoululaisia olivat, mutta jostain syystä jonkun suurena älynväläyksenä oli ollut kutsua/päästää luokkatolkulla peruskoululaisia tuonne ”ammattilaispäiville”. En sitten tiedä, että oliko heidän alkuperäinen tutustumiskohteensä samaan aikaan järjestetty Helsinki Horse Fair, mutta noita tuhannen sokerihumalassa törmäileviä pilttejä valui sitten myös sinne ”ammattilaisten” keskelle. Kyllä siinä tunsi itsensä kovin etuoikeutetuksi, kun yksi ykäsi sokerivedet Nikonin standin eteen. Joku Canonistin jälkeläinen varmaan. Toivottavasti ensi vuonna tuo koululaisretki olisi järjestetty jotenkin toisin.

No, ennen sokerihumalaisten invaasiota ehdin kyllä kiertelemään kameramessuilla jo tovin ja aika lailla tutustumaankin kaikkeen haluamaani. Ensimmäisenä kohteena oli luonnollisesti Nikonin standi ja siellä uutuudet D5 ja D500. En oikein ole kummankaan kohderyhmää, D5:n rajaa ulos hinta, D500:n se että se on kroppikenno. D500 olisi kyllä ehdottomasti loistava kakkosrunko, mutta kun tuolla ykköselläkin tulee kuvattua liian harvoin, ei toisen rungon hankinta todennäköisesti muuta tilannetta. D500 kuitenkin istuu käteen kuin hanska ja tuntuu heti kotoisalta. D5 on taas toisenlainen työhevonen ja myös tuntuu siltä. D5:n etsin oli kyllä paras, mitä olen digirungoissa tavannut aikoihin. Lisäksi huomio kiinnittyi nykyistä pienempiin tarkennuspisteisiin ja siihen, että tarkennuspiste todella hakee sen silmän naamasta, kun otaa kasvokuvaa sopivilla asetuksilla. Aikaisemmin mulla on ollut aika lailla se kokemus, että tuo kasvojentunnistus näissä peilietsinkameroissa toimii parhaiten markkinointimateriaalissa.

Samalla kun käpistelin D5:sta, niin siinä tuli tunnusteltua 24-70/2.8G VR-lasia. Se oli itse asiassa vähemmän möhkö kun olin pelännyt. Valitettavasti. Olin toivonut, että se olisi sen verran toivoton halko, ettei ostaminen kiinnostaisi. Olin väärässä. Katsotaan mihin tämä johtaa.

Uudet Nikonin pokkarit eivät olleet ehtineet messuille, joten niihin ei päässyt tutustumaan.

Nikonin osastolta valuin sitten Docendon kirjoja katselemaan. Tällä kertaa mukaan ei tarttunut mitään, kun tuossa Joulun alla tuli ostettua melkoinen läjä kirjallisuutta Docendon verkkokaupasta. Minulla oli joku 30% alekoodi ja mopo lähti hieman keulimaan. Joten nyt tosiaan hylly on täynnä lukemattomia kirjoja. Eikä tuolla itse asiassa ollutkaan mitään uutta, kun Krister Löfrothin ”Suomen parhaat henkilökuvat”-kirjakin tuli postissa jälkitoimituksena alkuviikosta.

Seuraavan Mirjam Helin -laulukilpailun voittaa suihkulaulamisen pitkää traditiota ylläpitänyt betoniraudoittaja Taivalkoskelta.

Siitä sitten jatkoin DiaLabin osastolle katsomaan tulosteita ja kyllähän niitä kelpasikin katsella. Osastolla oli esillä ja myynnissä Mikko Lagerstedtin ottamia kuvia, joita on nähty myös dc.netissä. Muistaakseni noita oli esillä myös viime vuonna, mutta ei tainnut olla myynnissä. Olisi kiva tietää, miten Suomessa tuollainen printtikauppa käy. Eipä sillä, että mulla mitään myytävää olisi.

Seuraavaksi tulikin siirryttyä Epsonin puolelle vilkaisemaan uusia P-sarjan tulostimia. Sitten kun aika tuosta mun R2880:sta jättää, niin varmaan P600 voisi olla sopiva korvaava vaihtoehto. Käytännössä mitään järkeä ei ole noita kuvia itse tulostaa taloudellisessa mielessä, mutta onhan se osa tätä kokonaisharrastusta. Vähän niin kuin vedostaminen aikanaan. Epsonista olisi ollut joku messutarjous, mutta niin kauan kun tuo R2880 jaksaa pukata mustetta, en viitsi vaihtaa. Josta tulikin mieleeni, että sitä pitäisi joku kuva taas tulostaa, että musteet pysyy tuoreena ja päät auki.

Lopuksi sitten vielä kävin ihmettelemässä Olyn kameroita, mutta ei niistä nyt jaksanut innostua. Myös Sonyn osasto jäi aika lailla katsomatta. En edes käynyt kysymässä, josko siellä olisi ollut a6300 näytillä. a7rII:sta kokeilin, kun sen etsintä on kehuttu, mutta jostain syystä mulle tuo EVF ei edelleenkään tuota mitään suurta iloa tai ahaa-elämystä.

Lopuksi kiertelin valokuvanäyttelyt läpi. FotoFinlandian kuvasarjoihin en oikein jaksanut syventyä, kun ne ei vaan mulle aukea. Jopa voittanut sarja näytti minusta valokuva-albumin räpsyiltä. Tosin tämä syväanalyysi ei mennyt tällä kertaa kovin paljoa metsään, koska palkintoraati totesi sarjasta: ”Raadin mukaan sarja jatkaa ja päivittää albumikuvauksen traditiota.” Näinpä. Seuraavan Mirjam Helin -laulukilpailun voittaa suihkulaulamisen pitkää traditiota ylläpitänyt betoniraudoittaja Taivalkoskelta.

Tuossa sitten ”ammattilaisaamupäivä” olikin aika lailla taputeltu ja läksin aloittelemaan sitä ”ammattilaisiltapäivää” kotiin koneen ääreen.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Minullahan oli se dc.netistä voitettu vapari, jonka päätin käyttää seuraavana päivänä. Varsinkin kun hevos-showta lukuunottamatta muut messut aukesivat vasta perjantaina puolen päivän aikaan, kun minä olin jo kotona. Eli lauantai-aamuna sitten vaan taas nokka kohti Pasilaa ja Porilaisten Marssia.

Kakkospäivänä menin vielä suoraan kameramessuille katsomaan Pentax K1:stä, joka oli unhoittunut konsanaan edellisenä päivänä. Heti aamusta kamerapuolella oli hiljaista kuin Uhtualla ennen läpimurtoa ja pääsinkin räpistelemään kameraa oikein ajan kanssa. Täytyy sanoa, että se tuntui erittäinkin hyvältä. Päänäppäinten asettelu noudattaa aika lailla Nikonin kanssa samoja linjoja, joten kamera istuu käteen hyvin. Rungolla on myös sen verran painoa, että se tuntuu kameralta. Kaiken kaikkiaan näin lyhyen tutustumisen jälkeen hyvinkin kiinnostava laite. Jos nyt olisin hankkimassa kamerajärjestelmää, niin Pentax olisi varmaan vahva vaihtoehto. Kuitenkin tuossa Nikonissa on se verran rahaa ja osaamispääomaa kiinni, ettei vaihtaminen yhden rungon perusteella ole järkevää. Vähän sama kuin jos muuttaisi sen mukaan, minne on luvattu auringonpaistetta.

Tuolta sitten valuin alakertaan ja GO-messujen puolelle. Siellä sitten kävin katselemassa fillareita ja fillarivarusteita. Mukaan tarttui yksi kuoritakki pyöräilyyn. Pikkuhiljaa alkaa taas paikat syyhyämään, että pääsisi fillarilla ulos. Toki voihan sitä talvellakin ajaa, mutta ei ole mun juttu.

Palasin tuolta sitten kameramessujen puolelle, kun oli alkamassa Kirsi McKenzien esitys maisemakuvauksesta. Kirsihän oli tuossa alkuvuodesta Lofooteilla kuvaamassa ja esitys rakentui niiden kuvien ympärille. Hienon näköistä kuvaa kyllä ja voisihan tuonne joskus vaikka lähteä. Samaan aikaan oli valitettavasti myös vuoden muotokuvaajan, Johanna Sjövallin pitämä esitys kisan voittaneesta kuvasarjasta. Valitettavasti siinä mielessä, että olisin halunnut kuunnella molemmat rauhassa, mutta nyt swappailin noiden kahden välillä.

Johannan kuvathan olivat näytillä myös Dialabin osastolla. Minua tuo muotokuvaus sinänsä ei niin kiehdo, mutta Johanna kuvaakin hevosia. Vuoden muotokuvaajan tittelikin on pokattu viiden sarjalla, jossa vain kahdessa ei ole eläintä ollenkaan ja kahdessa on vain hevonen. Edelleen en pysty ymmärtämään mikä noissa hevosissa minua vetää puoleensa, mutta joku siinä on. Hevoskuvaus on ehkä sellainen alue, mihin haluaisin paneutua ihan tosissaan. Toisaalta mikäs estää, paitsi laiskuus…

Esitysten jälkeen heitin vielä lyhyen rundin alakerrassa, mutta ei siellä sen ihmeempää enää ollut. Jostain syystä intin osastoa ei tällä kertaa ollut. Ilmeisesti Navy Walrus -iskujoukko on nyt sitten lopullisesti kasassa. Tutustuin myös Suomen Kuvausmatkat Oy:n safarimatkatarjontaan, mutta viisi tonnia puolestatoista viikosta on kyllä liikaa. Muistaakseni oma Kenian reissu maksoi kolmisen tonnia lentoineen. Enkä myöskään kaipaa mitään viiden tähden lodgea, johon antiloopit tulevat juomaan uima-altaalle, vaan kupoliteltta pystyyn keskelle savannia. Vessan virkaa toimittaa betonibunkkeri, jossa reikä lattiassa ja viereisessä bunkkerissa katolla olevasta tynnyristä vedetty puutarhaletku simuloi suihkua. Suihkun seinässä swahiliksi lappu, että eläinten ruokkiminen kielletty. Sakko peritään perikunnalta.

Ammattilaisena hääri Nikon D810 + AF-S 24-70/2.8G. Seuraavana päivänä tohotti a6000 + Sony Zeiss 24f18.

[envira-gallery id="7444"]

---

Previous Post

Lunta taikka ei

Next Post

Pyhä Metso

---