• Blogi
  • Kohteet
  • Kuvat
  • About

(c) Matti Remonen
All Rights Reserved


12
huhti
2017

Luontoa koko rahalla



Viikonloppuna päätettiin lähteä ranakalle erämaavaellukselle ja suuntasimmekin tiemme Nuuksioon ja siellä olevaan Suomen luontokeskus Haltiaan. Tuolla on pitänyt käydä jo paljon aiemminkin, mutta jotenkin asiaa on onnistunut siirtämään aina eteenpäin, kunnes nyt ei enää tekosyyt riittäneet.

Luontokeskus Haltia

Haltiahan on moneen kertaan kehuttu ja palkittu rakennus, josta löytyy kaikenlaista luontoaiheista näyttelyä ja tapahtumaa.

Luontokeskus Haltia

Ensin kiersimme parin kilometrin Haltialenkin, jonka varrella oli myös näköalapaikka läheiselle Nuuksion Pitkäjärvelle. Tuon lenkin heittäminen ei kovin kummoisia varusteita tai valmistautumista vaadi, joten se kannattaa kyllä käydä lyllertämässä läpi.

Luontokeskus Haltia

Raskaan vaelluksen päätteeksi menimme sitten itse keskukseen, jossa oli tosiaan menossa erilaisia näyttelyitä. Sisään pääsee Museokortilla, joten jo sen vuoksi tuonne kannattaa mennä. Näyttelyt ovat varsin taidokkaasti tehtyjä ja niistä saa hyvän näkymän suomalaiseen luontoon mukavasti sisätiloissa oleskellessa.

Luontokeskus Haltia

Luontokeskus Haltia

Luontokeskus Haltia

Varsinkin valokuvanäyttely ”NOU HÄTÄ” oli varsin hauska. Jollei mielialaa sitten painanut se tosiasia, että villi luonto on katoamassa kovaa vauhtia. Kuten John Cleesekin videolla kertoi. Näyttelyn teokset olivat myynnissä hintahaarukan ollessa 170 – 250 EUR. Hieman jäi mietityttämään, että olisiko hyvän asian vuoksi pitänyt uhrautua, mutta periaatteesta en ripusta seinälleni muita kuin itse ottamiani kuvia. Joka tosin sitten kyllä asettaa laadun aika alas…

Luontokeskus Haltia

Luontokeskus Haltia

Kaiken kaikkiaan mukava tuttavuus tuo Haltia. Kävimme vielä lopuksi syömässä keskuksen ravintolassa ja voin suositella. Suomalaista maukasta lähiruokaa seisovasta pöydästä.

Luontokeskus Haltia

Luontokeskus Haltia

Luontokeskus Haltia

Metsissä samosi ja tietoa janosi Sony RX100 mk3.



Tagged - Haltia


Previous Post
Kuvat, vaan ei Kamerat
Next Post
Concrete by the Sea




Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × three =