• Blogi
  • Kohteet
  • Kuvat
  • About

(c) Matti Remonen
All Rights Reserved


3
touko
2014

Rappioromantiikkaa Idässä



Sain idean lähteä kuvaamaan Tattarisuolle romuautoja ja -kasoja. Jätin suosiolla Seatin kotiin ja menin Audilla, kun uutisissa luki, että viikko sitten sytytettyä tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi ja paikalla oli nähty punainen Seat. Ajattelin, että näin saan kuvattua enemmän rauhassa ja ilman poliisia. Sen verran paikallistuntemus ja ennakkotiedustelut pettivät, että suurin osa noista romukaupoista näyttää olevan lauantaisin kiinni, joten jouduin katselemaan suljettujen porttien läpi pihoilla näkyviä autonraatoja. Kyllä siellä kuvattavaa olisi, en vaan viitsinyt lähteä tunkeutumaan aitojen yli, kun veikkaan, että tuolla on huumori tulipalon jäljiltä aika vähissä.

Aikani tuolla pyörittyäni ajoin sitten Malmin lentokentälle katsomaan josko siellä olisi jotain elämää suurempaa toimintaa menossa. Laskuvarjohyppääjät näyttivät olevan täydessä touhussa, mutta muuten oli aika hiljaista. Kentälle kun ei pääse kuvaamaan eikä kuljeksimaan, niin sekin sato jäi aika laihaksi. Bongasin kuitenkin parkkipaikalta varsin kuvauksellisen auton, josta sitten väänsinkin HDR-kuvan tähän.

malmi-tattarisuo-5

Vielä kierros Tekniikan Museon kautta, mutta sitten taivas jo menikin pilveen ja alkoi satamaan rakeita. Joten ne seudut jäivät nyt kuvaamatta, mutta onhan siellä tullut jo kierreltyä aiemmin ihan tarpeeksi.

Romuja tonki D800E + AF-S 24-70/2.8G





Previous Post
Kirsikat pullasta
Next Post
Minne mennää?




2 Comments

Mika Latokartano
May 4, 2014, 21:08

Minua ei kiinnosta pätkääkään mitä valokuvapuristit sanovat HDR-kuvista; tuo auto on upea. HDR on valokuvallinen ilmaisumuoto siinä missä muutkin. Tässä ilmaisua on käytetty mestarillisesti.

Reply

mattiR
May 5, 2014, 10:46

Joo, tuo kuva kyllä onnistui niin hyvin, että ihmetytti itseänikin. Ja eikö se ole aina hyvä asia?

Reply


Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two × four =