Sadetta ja paistetta Ypäjällä

heinä

2016

Sadetta ja paistetta Ypäjällä

Seuraava aamu valkeni sitten kirkkaana ja aurinkoisena lupaillen hyvää, mutta haastavaa kuvauskeliä. Hyvää sikäli, että sateessa on ikävä kuvailla. Haastavaa sen vuoksi, kun päivä auringossa on päivä auringossa. Lisäksi tummanruskea hevonen suorassa auringonpaisteessa on aika haastava kuvattava, varsinkin kun ja jos ratsastajalla on valkoiset vaatteet. Niin kuin noilla usein tuppaa olemaan.

Mutta ei auta, pakko painaa kun on tätä alkanut harrastamaan. Onneksi tästä ei ole leipä kiinni… No, rensselit taas kantoon ja kentälle. Alkamassa oli toinen päätapahtumista, eli Kenttäratsastuksen maastokoe. Siinähän mennään, kuten nimikin sanoo, maastossa esteradalla. Ja kun radalla on pituutta ja ihanneaika, joka pitäisi alittaa, niin se tarkoittaa että metsässä mennään aika-ajoin melko lujaa. Tai siis niin lujaa kuin yhden hevosvoiman moottorista lähtee.

Tanskan Kuningatar?

Ennen kuin itse kisa pääsi alkamaan, oli yleisölle järjestetty mahdollisuus kiertää samainen rata Elmo Jankarin johdolla. Elmohan valmistautuu Rion olympialaisiin kenttäratsastuksessa. No, Elmon perässä sitten kierrettiin. Ja samalla tuli opittua radasta ja esteistä paljon uutta. Kuten vaikka sen, että esteitä ei kutsuta esteiksi, vaan tehtäviksi. Siis sen lisäksi, että hevoisen pitää juokseman metsässä ihminen selässä ja hyppimän yli kaikenlaisten rakenteiden, sen pitää myös ratkoman samalla tehtäviä. Missä on eläinsuojeluyhdistys? Tuohan on ihan sama, kuin jos olumppialaisissa pitäisi vesiesteella vastata vaikka kysymykseen, että kuka on Norjan pääministeri? Tai Jukolan viestissä vitosrastilla pitäisi täyttää Sudoku, ennen kuin pääsisi jatkamaan matkaa. Ihan käsittämätöntä…

Elmo Jankari

Mutta juu, kierros päättyi sitten aikanaan ja itse kisakin pääsi alkamaan. Läksimme maastoon ottamaan vastaan ensimmäisiä ratsukoita. Tuolla radallahan voi liikkua melko vapaasti, kunhan kuuntelee pillien ääntä, jolla lähestyvästä hevosesta varoitetaan. Ja vaikka voisi kuvitella, että töminän kuulee, niin voin kertoa ettei kuule. Nimimerkillä “latua perkele”-kehotuksen kuullut kuvaaja.

Tuija Rosenqvist – Benjini

Perinteisesti hyvä paikka kuvata on vesieste ja onhan se ehdottoman näyttävää ja viihdyttävän näköistä. Toisaalta kuvat ovat aika lailla samanlaisia, joten on hyvä välillä mennä katsomaan, kun hevoset vetävät kaasu pohjassa tehtävien välillä. Varmaan kertaavat siinä mielessään seiskan kertotalua ja piin desimaaleja.

Nina Steiner – Wallenberg Lemonade

Juho Lähteenmaa – Rumba III

Anni Rissanen – Lady Jane S

Tuija Rosenqvist – Narvik

Kirsi Oksanen – Feril

Eirin Lösvik – Faith

Aki Karhapää – Dublin

Sarjan lopuksi tähän vielä Sanna Siltakorven tyylinäyte vesiesteeltä. Sanna voitti senioreiden SM-kisan – ei tosin tällä hevosella – ja suorituksen arvoa nostaa vielä se, että hän ratsasti kisassa kolmella(!) eri hevosella. Vähän niin kuin pelaisi lottoa haravalla, paitsi että etukäteen pitää kertoa millä ratsulla tavoittelee SM-statusta.

Sanna Siltakorpi – Lucky Accord

Kun kenttäkilpailu oli tapulteltu, kävimme vetämässä herkulliset lohisopat naamaan ja seuraavaksi olikin ohjelmassa bileiden kohokohta, eli Finnderby-kisa. Sehän on siitä erikoinen kisa, että se käydään joka kerta samalla radalla. Ja rata on vielä kohtalaisen pitkä, eli runsaan kilometrin ja siinä on 19 estettä. Viime vuonnahan kisan voitti Mikael Wahlsten tiukan uusinnan jälkeen. Tänä vuonna odotin Mikaelilta samaa, niin helpon näköistä se oli viime vuonnakin.

Anna Hassö – Blue Loop

Mikael Wahlsten – Buttercup

John Antell – Denzel

Mutta voiton vei John Antell, Mikael hävisi ottamalla yhden virhepisteen yliajasta… Liika varovaisuus kostautui. Toisaalta on ihan hyvä, että voittaja vaihtuu.

It’s Reining Men

Joopa, siinä sitten meni lauantai. Mitä nyt illalla käytiin opiston pihalle rakennetussa ryyppäämössä vetämässä parit jekut + oluet ja kuuntelemassa maailman parasta cover-bandia, Mood Makersia. En tiedä mistä tuollainen on oikein tullut, mutta ihan loistavaa musiikkia ja solistilla käsittämätön ääni. Ensimmäistä kertaa kuulen jonkun laulavan Adelea niin, ettei tarvitse potea myötähäpeää.

Aikanaan koitti sunnuntai ja satoi kuin kaatamalla. Onneksi meillä olikin suunnitelmissa mennä katsomaan Reiningiä. Sehän sopisi näin sadepäivään varsin hyvin. Eritoten, kun sitä tehdään maneesissa. Reining on siis “lännenratsastusta”, jossa hevosen kanssa maneesissa tehdään varsin tarkkaan määritetty koreografia, johon kuuluu pyörimistä, laukanvaihtoja, äkkipysäyksiä ym. muuta mukavaa mitä lännessä on tavattu tehdä. Vain nuotion ääressä piereskely ja seriffin ampuminen on jätetty EU-direktiivien vuoksi pois tällä puolen rapakkoa.