---

Männäviikolla ja -viikonloppuna Ypäjällä pidettiin taas perinteinen – nyt jo neljännenkymmenennenkolmannen kerran – Finnderby-kisa. Kun olen nyt jostain syystä päättänyt, että hevoskuvauksessa on sitä jotain, niin tuonnehan sitä piti lähteä. Ja vielä kun kesälomakin alkoi tässä samalla, niin päätin laittaa elämän risaiseksi ja ottaa vaimon mukaan. Ei sitten pääse sanomaan, ettei koskaan käydä lomilla missään. Nyt on käyty. Ypäjällä. Irina vieläpä järjesti meille pressipassit molemmille, joten juhlat saattoivat alkaa.

Perjantaina sitten puoliltapäivin läimäisin läppärin kannen kiinni, pakkasin kassit ja vaimon autoon ja suuntasin Möhkön keulan kohden lännen viimeisiä erämaita. Teknisestihän loma alkaisi vasta maanantaina ja perjantaina olisi pitänyt painaa neljään, mutta lintsasin nyt tämän verran ja kerran. Todennäköisyys sille, että työnantajani lukee blogiani on aika pieni, sillä viimeinen levikintarkastus osoitti kolmea lukijaa, joista kaksi tiedän henkilökohtaisesti ja kolmas lienee googlen indeksimoottori.

Aikanaan sitten saavuttiin Ypäjän keskustaan ja ohitimme molemmat talot sujuvasti sekä suuntasimme hevosopiston suuntaan. Kisathan käydään opiston raviradan alueella, jossa sijaitsee myös itse derbykenttä. Tällä kertaa meillä oli portilla odottamassa rannekkeet ja pressikortitkin löytyivät pressitoimistosta nimellä. Kun muodollisuudet oli hoidettu, virittelin kamerat ja muut rensselit valmiiksi. Olin tälläkin kerralla varustautunut Löwepron Batman-liiveillä, joka edellisellä kerralla jo osoittautui varsin mukavaksi. Nyt vielä kun olen hieman tuunaillut tuota, niin se alkaa olla jo sellainen viritys, että sen kanssa pärjää koko päivän ilman että niskat pitää käydä hoidattamassa kiropraktikolla. Liivi tukeutuu käytännössä lanteille, joten varusteiden paino on jalkojen eikä hartioiden varassa.

Olo oli kuin Suomen Kuka Kukin On-kirjan julkaisutilaisuudessa.

Mutta joo, kisat eivät olleet odottaneet meitä, vaan derbykentällä oli meneillään Prix de Supreme Horse Care 140cm, CSI1*, U-25&Seniorit Henk.koht PM-kilpailu. Ookoo… tota… No CSI on tuttu TV:stä, mutta CSI Ypäjä on kyllä uusi tuttavuus. Tosin sarjalle ei voi kovin montaa kautta povata, kun joka jaksossa kuolee pari henkeä ja Ypäjällä asuu ehkä 120… No, saihan Islantikin kasaan MM-tason potkupallojoukkueen, joten miksei sitten Ypäjä CSI-sarjaa.

 

Lueskelin hetken tuota CSI:n esiintyjälistaa ja siellä näytti olevan niin Ehnrootheja kuin Hartwallejakin. Olo oli kuin Suomen Kuka Kukin On-kirjan julkaisutilaisuudessa. Tänne yksi savolaisperäinen Remonen sujahtaa joukkoon kuin sika navettaan. Paikaltahan ei puuttunut enää kuin Kauppaneuvos Jethro ja Huutokauppakeisari. Olishan siinä, viisi viimeistä pollea aina pataan ja huutokauppaan: “Tässä meillä olisi hyvä savustettu takalapa Kossu von Pumpernikkeliä… jahas, myyty nahkatakkiselle herralle siellä takarivissä!”

 

Ei muuten juuri auttanut kisan seuraamista, kun Suomella, Ruotsilla ja Norjalla oli siniset takit. vain juutit olivat ymmärtäneet differoitumisen edut ja ratsastivat punaisissa. Eikö maailmassa ole muita värejä kuin sininen ja punainen? Tätä olisi ollut ilo seurata aikanaan mustavalkoisesta tv:stä…

 

Mutta ei auta itku markkinoilla. Rohkeasti vain kentän puolelle ja kuvaamaan. Aikani siinä pyörittyäni ja kuvailtuani päätin sitten siirtyä Juhlakentän suuntaan katsomaan kouluratsastusta. Sehän on sitä, kun frakki päällä ja silinterihattu päässä hevosta viedään mitä kummallisimpien askelsarjojen kautta. Täytyy kyllä sanoa, että hevonen on kyllä kummallinen eläin. Miten se voi tuollaista oppia, kun ei sille oikein voi videostakaan näyttää, että kävele näin senkin tollo. Mutta kuulemma hevosella on niin käsittämätön lihasmuisti, että kun sen kerran saa tekemään jotain ja siitä palkitaan, niin homma on sillä selvä. Tosin ymmärtäähän tuon, kun aikojen alkuhämärissä hevonen vs. sapelihammastiikeri -koitokset yleensä päättyivät toisin kuin Islannin alkusarjan matsit. Joten kerrasta se on opittava.

Kouluratsastus on kyllä sen verran erikoistunut laji, että perehtymätön ei siitä oikein saa mitään irti. Kaunistahan se on katsoa, mutta kun ei ymmärrä mitään miten hevosen pitäisi milloinkin mennä ja mikä on oikea suoritus, niin paljon siitä jää saamatta. Esteissä ymmärtää pienemmälläkin koulutuksella, että jos puomi putoaa, niin sakko napsahtaa.

Päivä alkoikin sitten olemaan aika lailla pulkassa – niin kuin nyt tämäkin päivä – joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Huomenna lisää.

Kentällä hyppi ja asentoja otti Nikon D500 / Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G + Nikkor AF-S 24-120/4G VR + Nikkor AF-S 70-200/2.8G VRII

---

Previous Post

Kitesurf Kallvik

Next Post

Sadetta ja paistetta Ypäjällä

---