---

Taas alkoi uusi vuosi ja uuden vuoden mukana uudet (työväenopisto)kujeet. Tällä kertaa hain ja pääsinkin Vantaan aikuisopiston järjestämälle Valokuvanäyttelykurssille, jota vetää valokuvaaja ja valokuvataiteilija Laura Nissinen. Kurssin aikana kierrämme eri valokuvanäyttelyitä gallerioissa ja museoissa ja perehdymme valokuvataiteeseen ja taiteilijoihin.

Nyt ensimmäisellä kerralla kiersimmekin Helsingin keskustassa neljä eri galleriaa ja itse asiassa viisi eri näyttelyä. Jos tuosta ei pää mene sekaisin, niin ei sitten mistään. Ensimmäiseksi kohteeksi oli valikoitunut jo etabloitunut, Valokuvataiteilijoiden liiton Hippolyte, jossa on vielä 28.1. asti Kari Soinion näyttely “Sankari katsoo peiliin”. Lisäksi pikkutilassa on Noora Sandgrenin näyttely “Let”. Niinikään 28.1.2018 asti.

Kari Soinio tutkii omissa töissään omaa kehoaan lähestyen sitä kriittisesti. Mielenkiintoista kuvaa ja taitelijalle terapeuttista, mutta ei nyt kuitenkaan ehkä meidän olohuoneen seinälle. Kun saman näkee omastakin peilistä…

Noora Sandgren on taas ottanyt lähestymistavakseen kosketuksen teeman. Kuvat ovat syntyneet valokuvapaperille ilman kameraa, vain kehon vuorovaikutuksen tuloksena. Kuvat ovat erittäin abstrakteja mutta samalla myös hyvin mielenkiintoisia. Tällaisen voisi jo seinälleen laittaakin.

Hippolytesta siirryimme katsomaan Elina Brotheruksen näyttelyä Galleria Heinoon. Elina Brotherushan on tällä hetkellä ehkä kansainvälisesti tunnetuin suomalainen valokuvataiteilija ja hänen kuviaan on nähty mm. Pariisin Pompidou-keskuksessa. Brotheruksen kuvissa esiintyy yleensä hän itse. Nyt näytteillä olevissa “Règle du jeu”-sarjan kuvissa Elinan seurassa nähdään tanssija Vera Nevanlinna. Olen näitä kuvia tutkinut jo aiemminkin, mutta vasta nyt kuvat aukesivat kunnolla, kun pääsi lukemaan kuvien yhteyteen kuuluvan selityksen. Tähän asti nämä kuvat ovat olleet minulle hieman yhdentekeviä, mutta tämä galleriassa käynti muutti kyllä käsitykseni näistä täysin. Suosittelen. Näyttely on avoinna 4.2.2018 asti.

Kuka tekee työnsä hyvin, se saa lisää hommia. Näinhän kävi meillekin. Koska olimme suoriutuneet kahdesta galleriakäynnistä ennätysajassa, rangaistuksena saimme ylimääräisen kierroksen ja suuntasimme Helsinki Contemporary -galleriaan katsomaan siellä olevan Ville Anderssonin niinikään 4.2.2018 asti avoinna olevan “I can’t go on – I will go on” -näyttelyn. Tämä näyttely teki minuun ehkä suurimman vaikutuksen tältä kierrokselta. Jotenkin Villen abstraktit high-key -kuvat toimivat minulla. Samoin galleriamiljöö tuki kuvia loistavasti. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Lopuksi sitten menimme vielä Galleria Anhavaan katsomaan Jorma Purasen näyttelyn “Memorandum of Loss”, joka sekin on näytillä 4.2.2018 asti. Joten aikaa vielä on. Näyttelyteoksissaan Jorma pohdiskelee kaiken katoamista. Kuvatkin katoavat aikanaan, tai jos eivät katoa, niiden merkitys saattaa kadota. Ehkä eniten kosketti kuvat Fritdjof Nansenin retkikunnasta Etelämantereelle. Valokuvien ottaminen ja niiden säilyttäminen oli aikanaan napatutkijoille niin tärkeä asia, että sen eteen riskeerattiin jopa oma henki. Mutta katsooko niitä kuvia enää kukaan?

Tästä taidepläjäyksestä voipuneina hoipuimme sitten Gran Delicatoon kahville käymään läpi mitä olimme nähneet ja kokeneet muutaman tunnin aikana. Täytyy sanoa, että tämä on kyllä käymistäni työväenopiston kursseista TOP-3 -listalla. Jos ei jopa ihan kärjessä.

Gallerioita kiersi Sony a6000 + SEL24f18

---

Previous Post

Bremer vanhempi

Next Post

Taidetta kerrakseen, vol.2

---