Niin se vanha vuosi taas päättyi ja uusi alkoi. Olin päättänyt, että tällä kertaa jätän kemialliset kokeilut vähemmälle ja lähden sen sijaan kuvaamaan ilotulitusta ns. vakavalla mielellä. Ja selvin päin. Mulla ei oikein koskaan ole tuo ilotulituskuvaus onnistunut, vaan kuvat ovat olleet aika lailla pliisuja ja epäonnistuneita. Nyt sitten tutustuin hommaan hieman etukäteen ja päätin että tällä kertaa on onnistuttava.
Netissähän on ohjeita ilotulituksen kuvaamiseen vaikka kuinka paljon. Perusideana kaikissa on jalustan käyttö, manuaalitarkennus ja pitkät suljinajat. Näillä ohjeilla pitäisi sitten tulla jälkeä. Yksi lopputulokseen vaikuttava tekijä on kyllä kaikista ohjeista jäänyt pois. Ja sehän on sama kuin ravintolan menestymisen perusresepti: sijainti, sijainti ja sijainti. Jos paikalle ei näy ilotulitusta, on sitä vaikea kuvata. Voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta hyvä pitää mielessä. Vähän sama kuin aikanaan Telellä tietoturvaohjeessa luki, että varmistuksia ei voi palauttaa, jollei niitä ole otettu. Tele, tuo syväajattelijoiden hautomo. No, kyseisen ohjeen kirjaillut viettikin sitten myöhemmin aikaa valtion leivissä, tai oikeammin leivättömän pöydän ääressä. Syy ei ollut tässä aivopierussa, mutta olisi siitäkin voinut jonkun vuoden kakkua jakaa…
Hieman harhauduttiin itse aiheesta, mutta mitäs näistä, kun ei nämäkään meistä. Koska sijainti oli tärkein, niin päätin lähteä Laajasaloon ja tarkemmin sinne Öljysäiliö 468:n maisemiin, jossa olen niin useasti aikaani viettänyt. Sieltä on Kruunuvuorenlahden yli hyvä näkymä Helsingin keskustaan ja Tuomiokirkolle. Tosin matkaa on aika paljon, taitaa olla useampi kilometri, joten mitään kovin lähikuvia tuolta ei saisi. Otinkin mukaan pisimmän putkeni, Nikonin 80-400 -tsuumin. Objektiivi oli sinänsä oiva valinta, vaikkei mikään ”nopeushirmu” olekaan (suurin aukko polttovälin mukaan 3.5 – 5.6), mutta tällä kertaa tuo ei haitannut, koska valotusajat oli joka tapauksessa saatava sekuntien pituisiksi. Näin jälkeenpäin pitää todeta, että tuo Benron jalusta ei ehkä ole ihan se paras tuohon kombinaatioon. 400-milliä 15 sekunnin valotusajalla näkyi joissain kuvissa. En tiedä, pitääkö tässä taas ostaa joku norsujalusta näitä tarpeita varten… kun juuri sain myytyä Gitzon 3541LS-kolmijalan. Sitä kun ei tullut juuri käytettyä painon vuoksi.
![]() |
![]() |
Porukkaa tuolla öljysäiliön luona oli yllättävän vähän. Ilmeisesti kuitenkin paikka on vielä sen verran syrjässä, ettei sinne löydetä. Ja kun sinne pääsy vaatii vielä selvän kuskin, niin uudenvuodenyö ei ehkä ole tuolle kombinaatiolle se paras. Toisaalta, olipahan sitten enemmän tilaa kuvailla.
Yössä vaelsi Nikon D810 + Nikkor AF-S 80-400/3.5-5.6G VR