Neljäs päivä näki meidät taas matkalaukkuinemme lastautumassa bussiin ja matkan suunta oli kohti Afrodisiaksen kaupunkia. Afrodisiaksen lähellä sijaitsivat antiikin aikana suuret kivilouhimot ja kaupunki olikin tunnettu marmoriteollisuudestaan ja kuvanveistäjäkoulustaan.
Nykyään se on tunnettu hyvin säilyneestä monumentaalisesta Afroditen temppelin portista ja kokonaisuudessaan säilyneestä stadionista.
Kaupungissa sijaitsi myös erityinen temppeli, Sebasteion / Augustion, jossa Rooman keisareita palvottiin jumalina. Rakennus on vielä varsin hyväkuntoinen ja sen sisältö on löydetty lukuisia Rooman keisareita esittäneitä täysikokoisia patsaita. Patsaat on siirretty läheiseen museoon suojaan. Museo ei valitettavasti ollut auki näin turistikauden ulkopuolella.
Afrodisiaksen kaupungista jatkoimme matkaa Pamukkaleen. Ohjelman mukaan Pamukkale olisi ollut vuorossa vasta seuraavana päivänä, mutta oppaamme päätti tehdä ohjelmaan muutoksen, kun oli luvattu sadetta. Päätös olikin hyvä, sillä seuraava päivä oli sään puolesta selvästi huonompi.
Pamukkalessa sijaitsee UNESCON maailmanperintökohteeksi päässeet kalkkikiviterassit. Itse asiassa ”Pamukkale” tarkoittaa Puuvillalinnaa. Valitettavasti kohteen loistosta jäi näkemättä merkittävä osa, kun nykyään veden juoksutusta näihin kaliikivialtaisiin rajoitetaan pohjaveden vähentymisen vuoksi. Tästä syystä kaikki näyttävimmät altaat olivat tyhjänä ja kuivillaan.
Joka tapauksessa pääsimme kiipeämään itse kukkulan päälle katsomaan hienoja maisemia. Kukkulan laella on aikanaan sijainnut Hieropoliksen kaupunki johon meillä ei valitettavasti ollut aikaa tutustua. Pikaisen käynnin perusteella sanoisin, että tuolla saa helposti kulumaan kokonaisen päivän.
Pamukkalen jälkeen päivä olikin taas paketissa ja jatkoimme matkaa seuraavaan hotelliin, jossa oli mahdollisuus päästä lillumaan uima-altaassa, jonka vesi oli peräisin suoraan kuumista lähteistä. No, olihan se kokemus sekin… Puhumattakaan siitä, että vielä myöhemmin iltasella hotellin ravintolassa oli ”perinteinen” napatanssiesitys. No, perinteistä tiedä, mutta kyllähän tuota mielellään seurasi. Kamera ei ollut mukana.
Ja mukana kulki Sony ILCE-6000 + Sony Zeiss 24f18 + SEL50f18 + SEL1018 ja IR-modifioitu Sony NEX-5N + SEL1855