---

Myöskään tämä tarina ei kerro Villestä, vaan valomaalauskurssista, jolle pääsin osallistumaan männä viikonloppuna. Kömin KuvaKlubin FB-sivulla oli ilmoitus, jotta työväenopiston valomaalauskurssilla olisi tilaa ja kun sattui kohdalle vapaa viikonloppu, niin päätinpä ilmoittautua sinne minäkin. Olisiko kurssin kustannus ollut kaksi kymppiä tai vähän yli. Ei kuitenkaan mitään, mikä suoraan ajaisi vaivaistaloon.

Valomaalauksesta ei aikaisempaa kokemusta juuri ollut, mitä nyt on tullut kuvailtua pitkiä valotuksia jossain Linnanmäellä ja/tai kaupungilla autojen perävaloja. Itse kuitenkin assosioin termin “valomaalaus” enemmän sellaiseen toimintaan, jossa itse heilutellaan valoja ja koitetaan saada niillä sitten jotain järkevää aikaiseksi.

Kurssin vetäjänä oli Jukka Laine, joka vetää valotyöpajoja enemmän tai vähemmän työkseen (www.valopaja.com) osana neljän kuvaajan kollektiivia. Työpajoja järjestetään paitsi yrityksille ja yhteisöille, niin myös erityisryhmille, kuten kehitysvammaisille, maahanmuuttajille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Eli tätä voi käyttää myös jonkinlaisen terapian välineenä ja osallistuttajana.

Varmaan Jukan taustasta ja toki myös itse asiasta johtuen kurssi oli aika lailla erilainen kuin mihin olen tässä valokuvausgenressä aiemmin osallistunut. Kurssi keskittyi luonnollisesti enemmän valomaalausten vaatimaan tekniikkaan ja teosten luomisprosessiin kuin varsinaiseen valokuvaukseen perussommitteluineen. Tämä näkyi myös osallistujien kalustossa, sillä paikalla taisi olla enemmän pokkareita kuin järkkäreitä. Myös kurssin osallistujien sukupuolisuhde oli 90/10 naisten hyväksi. Pokkariasian ymmärtää, koska valomaalaus ei ole kuvausvälineistöstä kiinni, pelkkä kännykkäkamera riittää (ja on joskus jopa parempi vaihtoehto). Sen sijaan itse valomaalauksessa ei ole mitään, mikä tekisi siitä pääasiassa kauniimman sukupuolen aluetta.

Sitä, että tuosta puuttuu ajatus, ei oikein osunut tarkennuskaan olisi pelastanut.

Toki itse kuvaaminen, tai siis teosten tekeminen, oli enemmän askartelua kuin valokuvaamista: erilaisten pienten led-valojen asettelua tai heiluttamista samalla kun kamera oli säädetty pitkälle valotusajalle. Tässä genressä kameralle jää väistämättä se maalauskankaan rooli, johon sitten valolla luodaan itse teos. Ja teokseksi sitä pitääkin kutsua enemmän kuin valokuvaksi, koska kuva todella luodaan kameran kennolle. Sitä ei ole olemassa luonnossa missään vaiheessa sellaisena kun se sitten lopullisessa muodossaan on. Toinen maalaustaiteeseen viittaava asia on se, että tiukimmillaan teos vedetään ns. kerralla purkkiin. Eli yhdellä valotuksella tehdään koko kuva, eikä sille sen jälkeen tehdä mitään jälkikäsittelyä. Jukka on vienyt tämän näkemyksen aika lailla maaliin saakka. Tästä esimerkkinä vaikka Jukan Flickr-profiilissa oleva Amnesty International:in tilauksesta tehty kuva: se on otettu yhdellä otoksella. Ensin on kuvattu maskin läpi logot, sen jälkeen suunnattu kamera uudelleen ja pyydetty avustajia lyhtyjen kanssa tulemaan sovittua reittiä. Lopuksi sitten salamalla tai muulla apuvalolla valotettu muutaman henkilön kasvot näkyviin. Ja kaikki tämä yhdellä otoksella, kun sen olisi photarissa saanut tehtyä kolmessa minuutissa… Mutta sitten se olisikin ollut jo tehty kuva, ei otettu.

Toinen, ehkä hieman ironiaakin sisällään pitävä esimerkki on kun Adobe oli jossain nähnyt Janne Parviaisen valomaalauksia ja pyysi häntä mukaan Adobe Remix-projektiin, jossa kohteena oli Adoben logon uudelleentulkinta. No mikäs siinä, nyt vain Adoben logo tehtiin ilman mitään Adoben softaa…

Muutenkin Jukalla ja kavereillaan on tapana harrastaa kaikenlaista “kerralla purkkiin”-kokeellista kuvaamista. Jälkeen voi tutustua vaikka herrojen Flickr-profiileissa.

Omat kuvaukset eivät nyt tuon viikonlopun kurssin pohjalta vielä ihan noihin sfääreihin yltäneet. Enemmän oli sellaista peruskauraa, kuten valotuoli lattialla. Tai heikkopäisesti heiluteltuja valoja kameran edessä. Tai sitten varjokuva (muovi)poroista ledi-revontulien alla. Sekin kuva on toteutettu pienillä ledeillä ja parilla muovimukilla.

Näissä valomaalaushommissa kekseliäisyys menee rahan edelle: tässä enemmän koitetaan saada aikaan arkisilla välineillä ja halvoilla ledeillä mahdollisimman näyttävää ja kekseliästä lopputulosta. Esimerkkinä vaikka Jukan “liekinheitin”, joka on itse asiassa läjä pinottuja muovimukeja ja paristokäyttöinen jouluvalosarja. Ja sillä saa aikaiseksi vaikka tällaista jälkeä. Siis osaavan käsissä. Osaamattoman käsissä jälki on tällaista:

Itse en ihan ollut tyytyväinen noihin viikonlopun tuloksiin laatumielessä. Hieman ehkä liian vähän aikaa ja kun ei tiennyt mitä ja miten kuvataan, oli vähän väärää kalustoakin mukana. Esimerkiksi oheinen sormuskuva on epätarkka, kun 85-millinen ei vaan tarkenna kovin lähelle ja jalustan siirtäminen siinä tilassa ei oikein onnistunut. Toki olisi tuosta huolellisemmalla työskentelyllä voinut saada teknisesti onnistuneemmankin. Tosin sitä, että tuosta puuttuu ajatus, ei oikein osunut tarkennuskaan olisi pelastanut.

Mutta joo ja summa summarum: oli hauska kurssi ja se antoi paljon tietoa valomaalauksen mahdollisuuksista ja tekniikoista. Nähtäväksi sitten jää, että kuinka paljon noita tulee hyödynnettyä. Valomaalaus olisi aivan loistava teema johonkin kuvaajien möötteen.

Joka tapauksessa käymisen arvoinen kurssi. Voin suositella ja jos jatkoa piisaa, niin voisin osallistua itsekin. Jos aihe alkoi kiinnostamaan, suosittelen tutustumaan valopaja.com -sivustoon ja eritoten sieltä kautta valogurujen Flickr-sivustoihin.

BTW. ihan 100% hukkaan kurssi ei mennyt: opin siellä vahingon kautta, että Nikonista löytyy “Bulb”-asetuksen lisäksi “Time”-asetus, jolla saa otettua pitkiä valotuksia ja ilman kaukolaukaisinta. Time toimii niin, että ensimmäinen laukaisimen painallus avaa sulkimen ja toinen sitten sulkee sen. Näppärää.

Valoa dokumentoi Nikon D810 + Nikkor AF-S 24-70/2.8G + Nikkor AF-S 85/1.8G

---

Previous Post

Wotkinia Vermossa

Next Post

Lunta taikka ei

---